HIFK jyrää kohti mestaruutta

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK on enää askelen päässä suomenmestaruudesta. Blues yritti, mutta ei pystynyt haastamaan kotijoukkuetta kolmannessa finaalissa. HIFK vei ottelun lopulta lukemin 5-3 (2-1, 1-0, 2-2). Mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla maanantaina Espoossa.

Helsingin IFK otti pudotuspeleissä jo seitsemännen perättäisen voittonsa. Kyseinen temppu ei onnistunut edes runkosarjassa, nimenomaan varsinaisella peliajalla. Mikä tärkeintä, HIFK siirtyi finaalisarjassa Espoon Bluesia vastaan 3-0-johtoon ja on enää yhden voiton päässä mestaruusjuhlista.

Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen kertasi ottelun tapahtumia.

– HIFK meni nopeasti johtoon kuin pesäpallopelissä. Niinhän ei saisi käydä, valitteli Matikainen.

– Niin vain kävi tänään.

Robert Nyholm siirsi HIFK:n johtoon ajassa 2.33 tehden finaalisarjassa jo kolmannen maalinsa. Jatkoa seurasi kuusi minuuttia myöhemmin Bluesin Jari Sailion istuessa rangaistusaitiossa. Juha-Pekka Haataja seilasi uneliaan Blues-puolustuksen läpi ja laukoi kiekon tarkasti Iiro Tarkin selän taakse.

Matikainen reagoi välittömästi ottamalla joukkueelleen aikalisän. Espoolaiset pääsivätkin peliin takaisin mukaan erän lopussa. Blues oli ehtinyt pelata ylivoimaansa vain kuusi sekuntia, kun Jani Lajunen siirsi HIFK-vahti Juuso Riksmanin edestä kiekon maaliin. Loistosyötön antoi velipoika Ville Lajunen.

Maalin jälkeen Blues sai otetta pelistä HIFK:n passivoiduttua.

– Me toivuttiin HIFK:n hyvästä alusta erittäin hyvin. Hyökättiin ensimmäisen erän loppupuolella erittäin vaarallisesti ja saatiin kavennusmaali aikaiseksi, kertoi Matikainen.

Järventie katkaisee Bluesin kirin

Ottelu eteni tasaisissa merkeissä, kunnes toisen erän puolivälissä Blues joutui ottamaan lyhyen ajan sisään kaksi jäähyä. Toista perättäistä ylivoimaa HIFK ei jättänyt käyttämättä hyväkseen. Mikael Granlund jakoi kiekon siniviivalle, josta Toni Söderholm laukoi suoraan syötöstä kiekon verkon perukoille.

Granlund teki samalla alle 20-vuotiaiden pudotuspelien piste-ennätyksen SM-liigassa.


Tähän loppui Bluesin kiri. Martti Järventie ja lukemat 4-2.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

– Toisessa erässä oli pitkä vaihe, jossa HIFK painosti meidän päässä, joka johti lopulta kahteen jäähyyn. Se oli ottelun kulminaatiopiste tänä iltana. HIFK:n kolmas maali olisi pitänyt peittää ja luita pitänyt olla edessä, Matikainen summasi.

Blues ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla. Kolmannessa erässä HIFK oli ajoittain hädässä omalla alueella, ja siniset pääsivät painostamaan Riksmania. Stefan Öhman oli jo lähellä maalintekoa, mutta laukaus osui tolppaan.

Vieraat lopulta onnistuivat kavennuksessa, kun Arttu Luttinen toi Bluesin jälleen maalin päähän ajassa 49.50. Namusyötön Luttisen lapaan antoi HIFK:n Eetu Pöysti, joka yritti purkaa kiekon huonolla menestyksellä.

Bluesin kiri loppui kuitenkin lyhyeen. HIFK-puolustaja Martti Järventie riisti kiekon omalla siniviivallaan Jani Lajuselta, ja ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Järventie laukoi itse kiekon kauniisti yläkulmaan. Harvinainen suoritus puolustajalta, sillä kyseessä oli 3-1-hyökkäys.

Järvenpään Juha sanoi mulle Ilveksessä aikanaan, että ”parempi yksin kuin huonojen kavereitten kanssa”. Ajattelin toteuttaa sitä tänään – silmät kiinni ja kohti yläpesää, nauroi Järventie.

– Ne pakit syöttelee, jotka näkee sitä peliä. Nyt ei nähnyt mitään, niin oli pakko itse vetää.

”Ei heitellä serpentiinejä”

Ottelun loppu oli kosmetiikkaa. Haataja iski illan toisensa tyhjään maaliin ja Luttinen teki niinikään toisen maalinsa muutama minuutti ennen peliajan päättymistä.

Matikaisen oli tyytyminen tappioon, vaikka hän näki joukkueensa otteissa myös hyvää.

– Olen erittäin tyytyväinen kolmannen erän pelaamiseen. Virheitä tulee viivalla, kuten Jani Lajuselle tuli. Mutta eihän tätä peliä voi pelata, jos virheitä ei tule. Me tultiin takaa, me yritettiin, toki siellä on vahva joukkue vastassa.

– Täytyy itse laittaa enemmän likoon. Ollaan yhdessä pelissä kiinni. Halutaan tulla vielä tänne [jäähallille] takaisin.

Järventie ei rupea kuuluttelemaan HIFK:n mestaruutta kirkoissa, vaikka myöntää, että lähellä ollaan.

– Missään nimessä ei parane ruveta heittämään serpentiinejä ja kuvittelemaan, että homma on taputeltu. Nautitaan pieni hetki tästä voitosta, jonka jälkeen siirretään katseet maanantaille.

– Meidän ei tarvitse muuttaa mitään. Se riittää, että pelataan omalla tasolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle