Ässät historialliseen voittoon

LIIGA / Raportti
Ässät otti ensimmäisen voittonsa Espoossa sitten vuoden 1994. Blues sortui samanlaiseen asennevammaan kuin Lukkoa vastaan, ja huolimatta kahden maalin johdosta peli kääntyi porilaisille.

Jere Myllyniemi vartioi Bluesin maalia, mutta Scott Langkow joutui tyytymään porttivahdin rooliin. Ässien maalin suulle luisteli Antti Jokela.

Aivan alkuverryttelyn lopussa Ässien Antti Boman laukoi yli vasemmasta yläkulmasta osuen pleksiin, joka hajosi pirstaleiksi. Pari kiekkoa ehti lentää katsomon puolellekin syntyneestä aukosta, mutta vahinkoja ei sattunut. Areenan kenttämiehet joutuivat kuitenkin hommiin, ja saivat pleksin korjatuksi kymmenessä minuutissa. Uusi pleksi oli tosin aivan erinäköinen kuin muut rivissä olleet.

Ässien jäähyt kostautuvat

Noin viiden minuutin pelin jälkeen Ässien Richard Rochefort ja Timo Hakanen joutuivat peräkkäin jäähypenkille mailarikkeistä. Ylivoiman aikana Bluesin erikoiskentällinen pääsi jauhamaan, ja viivamies Teemu Elomo antoi toiselle puolelle Jiri Vykoukalille, joka tälläsi Bluesin 1-0-johtoon. Samalla Vykoukal otti piikkipaikan puolustajien pistepörssissä, sillä tasapisteissä olevalla Marko Tuulolalla on neljä maalia vähemmän tehtynä.

Jatkossakin Blues loi parempia tekopaikkoja, ja lähimmäksi pääsi Peter Sarno, joka laukoi oikeanpuoleiseen tolppaan. Vastahyökkäyksestä Ässät sai aikaiseksi kovan ruuhkan, mutta kukaan ei onnistunut sohimaan kiekkoa maaliin.

Ässät sai kolmannen jäähyn jo ajassa 11.50, jolloin Jarkko Glad kaatoi Sarnon, joka kaatui erittäin helposti. Markku Hurme ja Kari Kalto olivat lähimpänä maalintekoa, mutta Antti Jokela kesti pyörityksen. Toisessa päässä Timo Salonen hyödynsi Blues-virheen ja pääsi laukomaan hyvin, mutta Myllyniemi kesti maalillaan.

Erän viimeisellä minuutilla Marko Tuomainen sai loistosyötön Sarnolta, mutta "Veke" ei onnistunut maalinteossa. Siitä suuttuneena hän löi ensin mailallaan ylärimaa ja seuraavassa aloituksessa hänen rikkeensä takia Bluesin aloittajaa vaihdettiin, minkä jälkeen Tuomainen löi Steve Shirreffsin mailan kaukalon toiselle laidalle. Tuloksena kaksiminuuttinen Tuomaiselle.

Kapteenien huono esimerkki

Ylivoimalla Jari Korpisalo näytti vielä osaamistaan virittämällä lämärin, joka oli pomppia maaliin Timo Hakasen rintapanssarin kautta. Maali jäi vielä odottamaan, mutta ajassa 22.34 Blues-kapteeni Juha Ylönen osui mailallaan Jarkko Gladia kasvoihin. Koska Gladin huuli aukesi tilanteessa, komensi Juha Repo kaimansa Ylösen suihkuun.

Ässät pyöritti ylivoimaa hyvin, mutta kunnon ratkaisut jäivät puuttumaan. Janne Seva pääsi yrittämään takatolpalta ja Korpisalo reboundista, mutta Myllyniemi oli edelleen maalillaan tarkkana. Oleg Sorokins kiersi sen jälkeen Kari Kalton ja pyssytti b-pisteeltä, mutta ilman tulosta.

Ylösen viisiminuuttisen päätyttyä alkoi jäähysuma. Marko Tuomainen sai jäähyn taklattuaan Korpisaloa laidan lähellä. Korpisalo itse hankki joukkuerangaistuksen heilautettuaan kypäränsä katsomoon ollessaan matkalla pukukoppiin loukkaannuttuaan tilanteessa. Seuraavaksi istumaan komennettiin Sebastian Sulku ryntäyksestä. Ässät käytti aikalisänsä ennen alkavaa 4-3-ylivoimaa.

Kari Kalto näytti jälleen parasta alivoimaosaamistaan, kun hän nappasi irtokiekon ja pääsi Jiri Vykoukalin kanssa ylivoimahyökkäykseen. Kalto teki oman ratkaisun, harhautti Pasi Peltosen ja laukoi matalan kiekon ohi Jokelan, 2-0.

Erän viime minuuteilla Ässät tuli tasoihin. Ensin Pasi Tuominen laukoi siniviivan takaa, ja kiekko muutti suuntaa Rami Alangosta pompaten ilkeästi Myllyniemen edessä osuen lopulta takarautaan, 2-1. Viimeisellä minuutilla Sorokins laukoi helposti kiekon uudelleen Myllyniemen taakse ja tilanne oli tasan 2-2.

Tuhlaajapoika Elomo ja ratkaisija Harjula

Kolmas erä oli ottelun värittömin. Bluesin Miika Elomo oli hyvin lähellä ottelun sankarin viittaa, kun hän pääsi alivoimalla läpi Sorokinsin virheestä. Laukaus suuntautui kuitenkin ohi. Muutama minuutti myöhemmin Timo Hirvonen tarjoili Miikalle jälleen loistavan maalipaikan, mutta ruuti oli jälleen märkää.

Vjatseslav Fandulin jäähyn aikana Blues pääsi yrittämään ylivoimalla johtomaalia, mutta tulosta ei syntynyt tälläkään kertaa. Jäähyn päättymisen jälkeen Fandulin pomppiva syöttö tavoitti Tuomo Harjulan, joka veivasi Myllyniemen kahville ja laittoi kiekon tyhjiin, 2-3. Blues otti aikalisän heti, ja myös Myllyniemi vaihdettiin kuudenteen kenttäpelaajaan, mutta todellinen yritys tasoitusmaalin tekemiseksi kuitenkin puuttui. Summeri soi ja Ässät ryntäsi onnittelemaan maalivahti Jokelaa hyvän pelin ansiosta.

Asennevamma vaivasi taas

Bluesin ottelu muistutti viimeviikkoista Lukko-ottelua. Tosin tällä kertaa heikot hetket olivat ottelun loppupuolella, kun silloin ne olivat ottelun alussa. Ketään pelaajaa ei voi erityisesti nostaa esiin tällä kertaa.

Ässät pelasi viisasta peliä eikä sortunut tyhmyyksiin Korpisalon toisen erän episodia lukuunottamatta. Maalit saattoivat tulla hivenen onnekkaasti, mutta parempiakin paikkoja Ässillä oli, niistä huomattavimpana Markku Tähtisen one-timer toisessa erässä tilanteessa 2-0.

Ässien avainmiehet olivat maalivahti Jokela, Tuomo Harjula, Sorokins sekä alkukauden ykkösketju. Ässät on jälleen tasapisteissä TPS:n kanssa, eikä pudotuspeliviivakaan ole liian kaukana.

» Lähetä palautetta toimitukselle