TPS täysi nolla Espoossa

LIIGA / Raportti
Nämä tuuletukset olivat ennenaikaisia, mutta kertoivat pelin kuvan,
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Bluesin ja TPS:n ottelussa kentällä oli näennäisesti kaksi joukkuetta, mutta kotijoukkue dominoi ottelua täysin.

Bluesinkaan peliä ei voi kehua täydelliseksi. Vierasjoukkueen otteet olivat sitä luokkaa, että parhaalla pelillään espoolaisryhmä olisi voinut takoa taululle kaksinumeroiset maalilukemat. Blues kuitenkin säästeli laukauksia pitkienkin painostusjaksojen aikana.

Se, että Blues laukoi kohti maalia 24 kertaa ja TPS vain kaksi kertaa vähemmän, osoittaa tilastojen olevan joskus väärässä. Peli ei ollut missään vaiheessa kovinkaan tasainen, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä.

- Jalat olivat jääneet johonkin. Kun jalka ei toimi, peli on tällaista scheissea, TPS-päävalmentaja Juha Pajuoja kertoi.

Hylätystä maalista ei harmia

Ensimmäisessä erässä Blues sai kiekon TPS-maaliin kolmesti. Viimeinen, Kristian Kuuselan tekemä osuma tosin hylättiin, koska Tommi Huhtalan tulkittiin ohjanneen kiekkoa korkealla mailalla juuri ennen maalia.

Avausmaalin iski ylivoimalla TPS-neliön keskeltä Joonas Jalvanti vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen. Toisessa osumassa Tomi Sallinen antoi kiekonriiston jälkeen nappisyötön Tommi Huhtalalle, joka laukoi suoraan syötöstä lukemiksi 2-0.

Toisessa erässä pelin kuva oli toisenlainen jonkun aikaa, kun Blues-kapteeni Arto Laatikainen istui rangaistusaitiossa. Erityisen koville Bluesin maalille kuukauden tauon jälkeen palannut Juuso Riksman ei kuitenkaan joutunut. Toisessa päässä Jens Westinin kauden toinen osuma jäi erän ainoaksi.

Kolmas erä oli varsin samantapainen kuin muutkin. Suurin maalintekohalu oli Bluesilta jo pois, eikä Atte Engren joutunut erän aikana antautumaan. Joukkueiden kultakypärien Marko Anttilan ja Tomi Sallisen joutuessa rangaistusaitioon TPS-valmentaja Juha Pajuoja otti maalivahdin pois saadakseen intoa joukkueelleen edes yhden maalin tekemiseen. Rangaistusten päätyttyä Marco Rosa viimeisteli loppulukemat tyhiin.

Mukavaa ja ei-niin mukavaa kommenttia peliesityksistä

Bluesin leirissä oltiin iloisella tuulella pelin jälkeen

- Joukkue jatkoi siitä, mihin Ässiä vastaan jäi. Peli oli erittäin sitoutunutta, siitäkin huolimatta että vaihtuvuutta on ollut, Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli.

- Tästä pelistä ei ole mitään huonoa sanottavaa, hän päätti oman osuutensa.

TPS:n pelaamisesta huonoa sanottavaa riitti.

- Blues oli erinomainen ja sai meidät näyttämään huonolta, Pajuoja kommentoi.

- Ehkä se, että pelattiin kaksi lähes maksimimittaista ottelua Lukkoa vastaan näkyi. Jouduttiin silloin ratkaisuhetkillä kuormittamaan tiettyjä pelaajia, eikä oltu palauduttu siitä, Pajuoja mietti.

TPS pelaa Lukkoa vastaan myös torstaina, tällä kertaa Turkuhallissa. Bluesin seuraava ottelu on perjantaina kotona, jolloin vastaan tulee Pelicans.

» Lähetä palautetta toimitukselle