TPS hyödynsi Bluesin heikot erien alut

LIIGA / Raportti
Blues aloitti pelin totutusti varsin heikosti, ja TPS meni kahden maalin johtoon. Bluesin syke nousi kavennusmaalin jälkeen. Sama kaava toistui toisessakin erässä ja viimeisessä Blues puski päätään seinään.

Kokoonpanot olivat varsin odotetut. TPS tarvitsee voittoja päästäkseen pudotuspeleihin. Blues tavoittelee vielä kolmatta sijaa.

Tero Määtän mokat

TPS aloitti ottelun vahvemmin, ja kun Tero Määttä otti tyhmän jäähyn, turkulaiset pääsivät pyörittämään ylivoimaa. Michael Holmkvist löysi hyvin kohti maalia nousevan Joni Liuksen, joka ohitti Jarmo Myllyksen ajassa 2.58. Bluesin heikot otteet jatkuivat, ja TPS jatkoi painostustaan. Lopulta Mikko Rautee nousi röyhkeästi maalille, ja kiekko kimposi lopulta tyhjän maalin eteen, josta Mika Alatalo iski sen maaliin. Jälleen Määttä oli tilanteesta ulkona, kun hän ei pitänyt Alataloa.

Kai Nurmisen helposti saama jäähy antoi Bluesille tilaisuuden. Jan Caloun kiersi maalin ja antoi rystyltä syötön takakulmalle Markku Hurmeelle, joka pääsi siirtämään kiekon tyhjiin. Blues sai muutenkin otetta maalin jälkeen, mutta maaleja ei enää ensimmäisessä erässä nähty.

Neljän maalin toinen erä

Blues aloitti toisen erän lievällä painostuksella, mutta TPS iski vastahyökkäyksestä kolmannen maalin. Ville Vahalahti antoi poikittaissyötön Mikko Koivulle, joka laukoi one-timerina alakulmaan. Tilanteessa Bluesin Peter Sarno oli maalin takana hakemassa hanskaansa, ja siksi pois pelistä.

TPS oli kuitenkin erän alkupuolen hallitseva joukkue. Toki erinomaiset tekopaikat jäivät puuttumaan. Neljäs maali tuli hieman onnenkin sävyttämänä, kun Tuomas Grönman poimi kädellään kiekon alas ja laukoi. Kiekko muutti suuntaa Ville Vahalahdesta ja yllätti Myllyksen täysin.

Vasta tässä vaiheessa Blues aloitti kunnon taistelun, jota kestikin ottelun loppuun saakka. Kari Kalto ja Markku Hurme tuhrivat ensin loistopaikat, mutta sitten Kalto sai uuden tekopaikan, josta hän huonollakin laukauksella yllätti Teemu Lassilan.

Muutama minuutti myöhemmin Lassila sähläsi Niko Niemisen lämärin maaliin räpylän ja jalan kautta. TPS-pelaajat protestoivat sitä, kun Marko Tuomainen tuli kiekontavoittelutilanteessa ja osuikin Lassilan suojuksiin. Mitään seuraamuksia ei kuitenkaan tapahtumalla ollut.

Kolmas erä melkein maaliton

TPS puolusti erittäin hyvin koko viimeisen erän, ja Blues ei päässyt yhtä hyviin tekopaikkoihin kuin toisessa erässä.
Blues pääsi pelaamaan neljä minuuttia ylivoimaa, mutta kokonaisuutena ne minuutit olivat varsin heikkoja. Lopulliset mahdollisuudet menivät käytännössä Marko Tuomaisen ottamaan jäähyyn. Tilanteessa Mikko Rauteen olemus tuli hyvin esille.

Ottelun viimeisellä sekunnilla Kai Nurminen iski sinetin tyhjään maaliin. Blues otti siis alivoimasta huolimatta maalivahdin pois.

Maalivahdit ilman tähtiä

Kummankaan joukkueen maalivahtipeli ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Teemu Lassila päästi helpompia, mutta otti myös parempia koppeja. Jarmo Myllyskään ei ollut aivan tutun varma.

Parhaat pelaajat löytyivätkin hyökkäyspäästä. Bluesin Jan Caloun antoi jälleen loistosyöttöjä, joista ketjukaverit hyödynsivät kaksi. Niko Nieminen ja Kari Kalto kuuluivat myös sinipaitaisiin onnistujiin.

TPS:n paras oli Ville Vahalahti, mutta myös Holmkvist, Koivu ja Nurminen pelasivat kelpo pelin.

Pelit jatkuvat tiistaina, Bluesilla Hämeenlinnassa ja TPS:llä Oulussa.

Kommentit

Jalonen kehui itseluottamusta:
"Tärkeintä oli että tultiin peliin hyvin sisälle, juteltiin eilen poikien kanssa että Blues on ollu paha vastustaja. Lähettiin rohkeasti haastamaan niitä niitten omassa hallissa ja onnisttuttiin siinä, ei ollut mikään puolustusvoittoinen taktiikka. Mun mielestä se itseluottamus mikä joukkueessa tällä hetkellä on niin meidän kannattaa kyllä rohkeasti hyökätä. 4-1 tilanteessa meillä tuli hiukan suvanto-vaihe ja vastaavasti Blues tuli aika kovaa siinä vaiheessa, nyt pystyttiin pitämään maalin johto. Nämä maalin tappiot, mitä meillä kymmenkunta on tässä sarjassa, ne on alkanu tauon jälkeen kääntyy meille voitoks ja se on nostanu joukkueen itseluottamusta ja tunnetilaa. taistelutahto on kyllä huippuluokkaa ja siitä voi olla ylpeä."

Kapanen kritisoi puolustusta:
"Puolustuspeli oli huono, kolme ensimmäistä maalia maalin edestä. Näitä osa-alueita on nyt painotettu ja teroitettu lähestyessä näitä ns. kovia pelejä, nämä on meille hyviä mittareita. Kaikki on niinsanottuja kovantason joukkueita mitkä on ollu tässä pitkin vuosikymmeniä liigan kovia joukkueita mutta nää on vaan testejä, tänään se homma ei vaan toiminut. Olemme pärjänneet TPS:n kanssa erittäin hyvin mutta nämä kaksi viimeistä kotipeliä mitä oli niin oli mitä oli, kyllä kolmella maalilla kotona pitäisi pärjätä, vähintään piste ottaa. Kaikki näky tässä meidän puolustuspelihalukkuudessa, se on vain osa joukkueesta, ei tää tarkoita missään nimessä koko joukkuetta. Tuomaiselta niin tyhmä jäähy kun olla ja voi viimeisellä minuutilla kun meillä on vielä saumat tasottaa, ne on anteeksiantamattomia tommoset jäähyt. kelläkään ei oo varaa tommosiin, ei kenelläkään. Se oli enemmän kuin tyhmä, se vei viimeisen mahdollisuuden pois. Paikkoja oli vaikka kuinka paljon mut ehkä siinä innostuksessa mentiin liian lähelle maalia ja yks mies sinne ja toinen.."

» Lähetä palautetta toimitukselle