Blues jyräsi jo avauserässä

LIIGA / Raportti
Blues oli koko ottelun turkulaisvieraitaan edellä.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Bluesin ja TPS:n sunnuntainen ottelu näytti hyvin, miksi joukkueet ovat sarjataulukossa aivan eri suunnissa.

Blues ratkaisi voittonsa ensimmäisen erän aikana. TPS otti erässä neljä rangaistusta, ja espoolaiset iskivät kahdesti ylivoimalla. Molemmat maalit iski Teemu Rinkinen, ja molempiin syöttöpisteet Teemu Ramstedtille ja Joonas Jalvannille. Blues-juhlia täydensi vielä Valtteri Virkkunen avaten kauden maalisaldonsa niin omalta kuin koko Bluesin nelosketjunkin osalta.

- Lähdimme peliin kovin odotuksin, kun eilisessä oli niin hieno lopetus. Pari kyseenalaista jäähyä avauserään, ja kolmanteen maaliin tapahtui sitten henkinen katkeaminen, TPS:n päävalmentaja Pekka Virta arvioi.

Kolme päästettyä maalia johti TPS-leirissä maalivahdin vaihtoon. Antero Niittymäen kunniaksi on todettava, että hän ei juurikaan saanut apuja puolustukselta. Samaa voi sanoa myös maalille vaihdetusta Atte Engrenistä. Silti Engren oli Espoossa kaukalossa nähdyistä TPS-vahdeista parempi, kun alkukaudella tilanne on pääosin ollut päinvastoin.

Willsie maalaa ja jäähyilee

Toisessakin erässä oli nähtävissä TPS:n aneemisuus. Joukkueen puolustajat olivat todella haluttomia ja Blues pääsi ajoittain todella helposti heidän ohi maalipaikkoihin. Erässä nähtiin kaksi maalia, yksi kumpaankin päähän. Miro Aaltonen lisäsi Bluesin johdon neljään maaliin ennen kuin Brian Willsie jatkoi maaliputkeaan. Muuten TPS:n virkaatekevä kapteeni Willsie kävi ottelussa erittäin kuumana, eikä ollut siten mikään yllätys, että hän hankki kolmannen erän aikana käytösrangaistuksen.

Myös päätöserässä molemmat osuivat kertaalleen. Ensin Aaltonen teki päivän toisensa, heti perään Michal Birner viimeisteli loppulukemat. Tappion lisäksi TPS sai harmia siinä mielessä, että joukkueen tuore NHL-työsulkuapu Kris Russell joutui jättämään kentän jo avausminuuteilla. Virta ei puolustajan tilasta suostunut kertomaan, mutta tiettävästi syynä olivat selkävaivat.

- Jos saisimme pelata kaikilla niillä pelaajilla, joita meillä on, olisi todella mukavaa, Virta veisteli.

Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli peliesitystä.

- Raikkaus ja ennakkoluulottomuus ovat hyvin näkyvissä. Kolme täyttä pistepottia viikolta on hieno saavutus. Olemme pelanneet koko syksyn hyvin, eikä eilisestä tehty numeroa.

Molemmilla joukkueilla on hyvin lepoaikaa toipua kovan viikon rasituksista. Bluesin seuraava ottelu on perjantaina Porissa. TPS saa odottaa vuorokauden pidempään, ennen kuin patapaidat saapuvat Turkuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle