Bluesille ansaittu työvoitto jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Espoossa nähtiin kahden päivän sisään toinen liigaottelu Bluesin kohdatessa SaiPan. Blues purjehti pienessä myönteisessä edellisen tappion ollessa kolmen viikon takaa. Siitäkin tuli nykysääntöjen mukaisesti säälipiste, jatkoaikatappio kun oli kyseessä. Saipalla lähtökohdat olivat huomattavasti heikommat joukkueen käydessä taistoon ilman parasta pistemiestään Vladimir Machuldaa. Tiukka taisto pudotuspelipaikasta sysää paineita lappeenrantalaisten niskoille. Peliä leimasi varsinkin toisessa erässä erittäin linjaton tuomaritoiminta ja Bluesin tehoton ylivoima.

Ottelu alku oli kotijoukkueen osalta varsin sekavaa pyörittelyä, eikä pelistä saatu oikein otetta. SaiPa oli paremmin hereillä ja käytti heti mahdollisuutensa ylivoimalle päästyään. Bluesin Kari Kalto otti koukkaamisesta typerän jäähyn ja SaiPa pääsi pyörittämään. Antti Hulkkonen sai laidassa kiekon ja syötti sen nopeasti keskelle b-pisteiden väliin, josta kultakypärää ottelussa kantanut Lubomir Vaic iski sen rystyllä sisään. Slovakki oli unohdettu täysin yksin maalin eteen eikä hänen tasoisensa mies tuollaisesta paikasta usein epäonnistu. Vain hetkeä myöhemmin Teemu Riihijärvi pääsi sohaisemaan vapaasti kiekkoa aivan Myllyksen edestä, mutta huono tuuri tai Myllyksen taito esti tällä kertaa maalin synnyn. Myös Blues pääsi yrittämään Duban ohittamista ylivoimalla, peräti kolme kertaa, mutta kuviot olivat todella mielikuvituksettomia ja hallinta jäi useimmiten hyvin näennäiseksi, kiekon pyöriessä nurkissa.

Erä oli kuitenkin tasainen, ja Bluesin suurempi ylivoima-aika selittää Tomas Duban torjuntojen määrän. Saipasta varsinkin Riihijärven Teemu erottui edukseen erinomaisilla nousuillaan.

Siipon pasmat sekoavat

Toinen erä ehti vanheta vain muutaman minuutin, kun päätuomari Kimmo Siipo passitti Cory Murphyn jäähylle kiinnipitämisestä Bluesin päädyssä. Tilanne oli täsmälleen samanlainen kuin parikymmentä aikaisempaa maalinedusvääntöä, mutta tällä kertaa SaiPan kannattajat saivat suustansa äänen, jota tuomari erehtyi luulemaan käskyksi, ja viskaisi kätensä kohti kattoa osoittaakseen huomioineensa toiveen. SaiPa ei kuitenkaan saanut järin pahoja tilanteita aikaan, vaikka kiekko Bluesin maalilla pyörikin. Hiukan ennen erän puoliväliä Bluesin jatkuvat merkkausvirheet vihdoin kostautuivat ja SaiPan pelaaja pääsi käytännössä yksin läpi, mutta Myllys torjui. Kiekko ajautui kulmaan, josta se muutaman mutkan kautta kulkeutui jälleen maalin eteen. Pekka Tirkkonen ehti paikalle, ja sörkki kiekon maaliin pienikokoisen kanukkipuolustaja Murphyn estelyistä huolimatta.

Peli näytti nyt Bluesin kannalta todella pahalta, kun mitään varsinaista hallintaa kentällä ei oltu missään vaiheessa nähty. Tirkkosen maali osoittautui kuitenkin tietyllä tapaa ottelun käännekohdaksi. Bluesin peli alkoi toimia, ja painetta saatiin toden teolla Duban maalille. Koko ottelussa kotijoukkueen peliä leimanneet helmasynnit, maskin unohtaminen ja kulmiin ajautuminen, olivat kuitenkin edelleen läsnä. Ajassa 31.45 Saipan Antti Hulkkonen sai suhteellisen helpon jäähyn taklatessaan Kari Kaltoa. Siitä alkoikin oikea Siipo-show, miehen pistellessä pelaajia jäähylle milloin mistäkin syystä. Periaatteessa lähes kaikki jäähyt olisivat voineet olla vihellyksen arvoisia, mutta Siipon ongelma oli täysi linjattomuus. Aiemmin samanlaisista rikkeistä ei tullut mitään, ja nyt yhtäkkiä pienestä kosketuksesta sai huilikomennuksen. Huvittavin kahdeksasta viiden minuutin sisällä tulleista jäähyistä oli Aki Tuomisen mailasta kiinnipitäminen. Blues-pelaajan maila sattui jäämään Tuomisen kainaloon, josta tuomari vihelsi SaiPa-pakille jäähyn. Siihen vielä kymmenen minuuttia käytöksestä – jo toinen kymppi vierasjoukkueelle. Ensimmäisen sai Hulkkonen automaattisena lisänä päähän kohdistuneesta taklauksestaan.

Blues pääsi siis pelaamaan runsaasti ylivoimaa SaiPan jäähyaition oven käydessä, mutta todella munattomia olivat espoolaisten kuviot. Maalineduspelin ollessa olematonta ja laukausten lähtiessä lähes poikkeuksetta viivalta, ei Duballa ollut liiemmin vaikeuksia niiden torjumisessa. Hiki miehelle varmasti kyllä tuli, siksi paljon torjuntoja kertyi. Toisen erän 19 torjuntaa kuitenkin mairittelevat Dubaa, sen verran ponnettomia Bluesin viimeistely-yritykset olivat. Toinen erä meni siis SaiPalle 0-1 pelin ollessa tässä vaiheessa 0-2. Kun Antti Bruun otti vielä aivan erän loppuun kaksiminuuttisen, pääsi Blues aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla.

Kova yritys tuottaa tulosta

Toisella erätauolla Siipokin oli ilmeisesti vetänyt hiukan rauhoittavaa nestettä eikä jäähyjä nähty enää edellisen erän malliin. Linjattomuus oli tosin edelleen selvästi nähtävissä. Kolmannessa erässä palattiinkin ensimmäisen erän tyyliin, jossa jäähyjä ei liiemmin vihelletty vaikka esimerkiksi mailaa tarjottiin puolin ja toisin varsin runsaasti. Bruunin jäähyn ansiosta sinipaidat jatkoivat pyöritystään SaiPan maalilla, mutta Duban onni ja Bluesin onneton maalintekotaito pitivät lukemat muuttumattomina. Kun erä oli jo puolessa välissä, alkoi Bluesin kannalta näyttää jo pahalta, vaikka pelin hallinta täysin ”sinisillä” olikin.

Ajassa 51.20 Teemu Elomo helpotti kuitenkin espoolaisyleisön piinaa vuoden ensimmäisellä osumallaan. Bluesin hyökkäyksen sieluna jälleen kerran toiminut Jan Caloun sai kiekon laitaan, josta pisti sen Elomolle, joka tykitti sydämensä kyllyydestä ohi hämmentyneen Duban. Laukaus oli Elomolle erittäin tyypillinen kova lämäri, mutta toisin kuin yleensä, meni kiekko tällä kertaa maalikehikon oikealle puolelle. Peli 1-2 ja Bluesin peliin uutta virtaa. Tämän maalin jälkeen kentällä oli käytännössä yksi joukkue, joka painosti jatkuvasti ja toinen, joka pyrki vain vastahyökkäyksiin jättäen kontrolloidut hyökkäykset suosiolla repertuaaristaan. Blues toi nyt erittäin hyvin kiekkoa hyökkäysalueelle, mutta siellä peli edelleen ajautui kulmiin. Erityisesti Juha Ylönen kunnostautui jälleen tässä kyseenalaisessa taiteenlajissa. Harmillisen puukätisenä tänään esiintynyt kapteeni vei avopaikoistakin kiekon mieluummin maalin taakse tai kulmiin, jossa sen yleensä vastustajalle sitten menetti.

Bluesin paras pelaaja, Jan Caloun kuitenkin näytti mallia hyökkäyksien päättämisessä muullekkin joukkueelle tuodessaan kiekkoa ylös laitaa pitkin 3vs2-tilanteessa. Caloun veti itselleen tyypillisen löysähkön rannarin, jonka Duba päästi hiukan helposti längeistään sisään. Peli oli tasan, ja SaiPalle oli jälleen käynyt samoin kuin niin monta kertaa aiemminkin: peliä johdetaan 0-2, kunnes vastustaja tulee rinnalle ja ohi. Ohi ei Blues tällä kertaa kovasta yrityksestä huolimatta kuitenkaan varsinaisella peliajalla mennyt, vaan pisteet tasattiin jatkoaikaa odoteltaessa.

Jatkoaika ehti vanheta vain hiukan alle kaksi minuuttia, kun Aigars Cipruss sai kahden minuutin jäähyn kampituksesta. Samassa ajassa Blues otti aikalisän, jonka jälkeiseen aloitukseen Saipan päätyyn pistettiin erikoismiehistö. Hyvänä aloittajana kunnostautunut Juha Ylönen tuli hoitamaan aloitusta. ”Spaddu” voittikin aloituksen, ja Myllys lähti pois maaliltaan. Näin Blues siis pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Teemu Elomo tuli ylimääräisenä miehenä kentälle, sai kiekon, syötteli hetken Vykoukalin ja Calounin kanssa, ja veti rautaisen lämärin verkon perukoille vieden kotijoukkueen tärkeääkin tärkeämpään voittoon.

Ottelu oli kaikkiaan vähintäänkin kaksijakoinen. Ensimmäisen puoliskon aikana tuntui, ettei Bluesilta onnistu mikään, ja toisella puoliskolla SaiPalla ei juuri mahdollisuuksia ollut. Thomas Duba maalillaan oli kuitenkin erinomainen, ja piti vierasjoukkuetta pitkään pelissä mukana. SaiPasta erottuivat edukseen myös erinomaisesti ulottuvuuttaan käyttänyt Teemu Riihijärvi, joka muutamaan otteeseen oli varsin hyvässä maalintekopaikassakin. Lubomir Vaic oli myös hyvä, miehen pelisilmä ja oivaltavat syötöt ovat ihailtavan hienoja. Dubaa ei tarvinne erikseen kehua, 42 torjuntaa, ja vieraspisteen torjuminen on erittäin hyvä suoritus. Mainitsemisen arvoista oli myös Saipan erinomainen maalineduspeli. Bluesin parhaita olivat Jan Caloun ja Teemu Elomo, jolle maalit ovat viime aikoina olleet harvinaista herkkua. Myös Jiri Vykoukal jatkoi loistavia otteitaan. Vykoukalin merkitys Bluesin puolustuksen kiekollisessa osaamisessa onkin valtava.

Valmentajien kommentteja

Ottelun jälkeen Bluesin valmentaja Hannu Kapanen vaikutti suhteellisen tyytyväiseltä:

-Me tiedettiin että saattaa tulla puolustusvoittonen peli vastustajan osalta. Tänään meidän ylivoima ei toiminut – ei päästy maalille eikä ollut maskia. Loppua kohti alkoi kuitenkin toimimaan, Kapanen ruoti.

-Ollaan kyllä voittoon tyytyväisiä, jatkoi Hannes.

Erillisen maininnan Kapaselta sai Juha Ylönen, joka laitettiin kuulemma erikseen voittamaan ratkaisevaa aloitusta jatkoajalla. Hyvä niin, sillä muutoin Ylösen pelistä ei puolustuspelaamisen lisäksi paljoa kehuttavaa löytynyt. Paljon saa vielä Jussi parantaa, jos meinaa odotettuun rooliin nousta. Aikaahan toki vielä on.

Saipan Petri Skriko oli tyytyväinen pisteeseen:

-Piste tyydyttää kyllä, vieraista on kaikki plussaa. Blues on todella vahva joukkue, ja me lähdettiin nöyrästi puolustamaan, Skriko kertoi.

Päätuomari Siipo oli Skrikon hampaissa:

-Tuomaritoiminta oli heikkoa, jouduttiin tappamaan hirvee määrä jäähyjä. Käsittämätöntä miten yksi joukkue saa kaikki jäähyt. Työmoraali pysyi meillä silti erittäin kovana ja maalivahtipeli toimi, Skriko analysoi.

Jatko-ohjelma ei kummallakaan ole helppo. Blues kohtaa lauantaina Jyväskylässä Jypin, jonka kanssa se kisaa viimeisestä kotietupaikasta. Saipalla on edessään pakkovoitto kotonaan, kun vastaan luistelee Porin Ässät.

» Lähetä palautetta toimitukselle