Bluesin ylivoimapeli kunnossa

LIIGA / Raportti
Jan Calounin tärkeys Bluesille näkyi jälleen kerran perjantain ottelussa. Caloun teki voittomaalin ja kun tilille tuli myös yksi syöttö, siirtyy kultakypärä Calounin päähän.

Blues ei ollut voittanut Pelicansia kahden viime kauden aikana kotonaan. Tänään tilastoihin oli odotettavissa muutos, sillä lahtelaiset kärsivät eniten kesän siirtomarkkinoilla.

Kotijoukkueen riveistä puuttui hieman yllättäen Markku Hurme, joka oli kuumeessa. Vierasjoukkueen pahin menetys oli luonnollisesti ex-Blues Joonas Jääskeläinen, joka kärsii nilkkavammasta.

Mitäänsanomaton alku

Ottelun ensimmäisen viiden minuutin aikana ei tapahtunut juuri mitään merkittävää. Ensimmäiset todelliset maalipaikat tulivat vasta seitsemän ja puolen minuutin jälkeen, kun Blues-pelaajista Juha Ylönen ja Arto Laatikainen pääsivät tekopaikkoihin kuitenkaan onnistumatta.

Pelicans siivoaa maalinedustaa

© Tomi Vaara
alt="Pelicans siivoaa maalinedustaa">

Erän puolenvälin jälkeen Marko Tuomainen kiersi maalin eteen ja sai Pasi Kuivalaisen jäihin, mutta laukaus suuntautui ohi maalin. Tilanne säilyi maalittomana.

Oliver Setzingerin otettua 2+10 minuuttia selästä taklaamisesta Blues onnistui ylivoimalla. Jan Caloun siirsi kiekon viivamiehen paikalla olleelle Teemu Elomolle, jonka lämäri upposi ohi Pasi Kuivalaisen. 1-0-lukemissa siirryttiin myös erätauolle.

Puolustaja Cory Murphy kunnostautui maalipaikkojen tuhlaajana pariinkin kertaan. Molemmilla kerroilla laukaus jäi heppoiseksi. Vieraiden parhaat maalipaikat järjesti Jani Keinäsen johtama ketju, laidoillaan Keinäsen serkku Toni Saarinen sekä Oliver Setzinger. Olli Julkunen tuli tähän ketjuun tuuraamaan Setzingeriä kymmenminuuuttisen ajaksi.

Pelicans parempi toisessa erässä

Toisessa erässä Blues sai kolme rangaistusta. Niistä Teemu Elomon kiinnipitämisjäähy oli se, jonka aikana Pelicans tasoitti. Jan Latvalan siniviivalämäri upposi verkon perukoille, 1-1. Jarmo Myllys oli tilanteessa hyvässä maskissa, eikä hänelle jäänyt kovinkaan suuria torjuntamahdollisuuksia.

Olli Ahonen pääsi läpiajoon hieman ennen tasoitusmaalia. Hän yritti suoraa laukausta, mutta tähtäin oli jälleen hukassa.

Toisen erän aikana myös Pelicansin Jari Kauppila nousi näkyvämmin esiin. Hän oli usein mukana Pelicansin tilanteissa.

Jäähyt koituvat Pelicansin kohtaloksi

Kolmas erä sujui tasatahtiin pitkän aikaa. Latvala oli lähellä tehdä illan toisen maalinsa, mutta laukaus osui yläputkeen. Vastaavasti Bluesin paras paikka ennen maaleja oli Marko Tuomaisella, jolle paikan petasivat Matti Näätänen ja Juha Gustafsson.

Pelicansin otettua joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta pääsi Blues ylivoimalle jo kolmannen kerran erän aikana. Jiri Vykoukalin siniviivavedon Kuivalainen torjui, mutta maskimiehenä ollut Juha Ylönen siirsi kiekon tolpan kautta tyhjään maaliin. Blues siis johtoon 2-1. Hetkeä myöhemmin Olli Julkusen istuessa toistamiseen aitiossa Pelicans hyökkäsi liian innokkaasti ja Blues pääsi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen, jonka Caloun päätti hienoon rannelaukaukseen, tilanne näin ollen 3-1.

Jiri Vykoukal todistaa aitiopaikalta illan kolmatta syöttöpistettään

© Tomi Vaara
alt="Jiri Vykoukal todistaa aitiopaikalta illan kolmatta syöttöpistettään">

Olli Julkunen teki kolme minuuttia ennen loppua uransa ensimmäisen liigamaalinsa. Hän pääsi nousemaan maalille aivan vapaasti, ja lirutti Myllyksen alta kiekon maaliin. Loppunumerot 3-2 olivat taululla.

Aivan viimeiset minuutit Pelicans jäähyili. Martin Cech, Jan Latvala ja Tomi Hirvonen olivat yhtä aikaa jäähyaitiossa pelin päättyessä. Veli-Pekka Nutikka otti vastaavasti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen ajassa 60.00. Syy kuumenemiseen oli Jari Kauppilan kiekosta saama isku, jonka lahtelaiset ilmeisesti väittivät tulleen espoolaismailasta. Tilanne oli aivan erilainen kuin viime kaudella, Pelicans kuului ehdottomasti todellisiin fair play-joukkueisiin.

Parhaat

Bluesin parhaat olivat jälleen kerran Jan Caloun ja Jiri Vykoukal. Myös Jarmo Myllys pelasi hyvän pelin. Cory Murphy hyökkäsi innokkaasti, mutta tuhri maalipaikkansa varsin pahasti. Hänelle tuttuja puolustusvirheitä ei tänään pahemmassa määrin tullut.

Teemu Elomo piti tänään viimeistä kertaa kultakypärää, ainakin toistaiseksi. Caloun nousi 1+1-tehoillaan tasoihin ketjukaverinsa kanssa, mutta tsekkipelaajan vähemmät jäähyminuutit siirtävät kultakypärän Calounille.

Pelicansin pelaajista erottuivat positiivisessa mielessä Pasi Kuivalainen, Jari Kauppila, Jan Latvala sekä Toni Saarinen. Toki Latvala kuului lopussa jäähyilleisiin pelaajiin, mutta hän oli kuitenkin lähimpänä tehdä kaksi maalia ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle