Lukko Havaiji-kiekolla kesälomalle

LIIGA / Raportti
Bluesin ja Lukon kolmas kohtaaminen poikkesi täysin kahdesta edellisestä. Siinä missä niissä oli tehty yhteensä kolme maalia, tiistaina määrä saatiin kasaan reilussa kolmessa minuutissa. Blues nousi ottelussa kahden maalin takaa ja eteni puolivälieriin.

Mikael Kurjen ottaman rangaistuksen aikana Lukon Björn Melin iski illan toisen osumansa. Ruotsalaishyökkääjä oli vahvasti kiinni ottelun ratkaisijan viitassa, sillä hän oli myös hankkimassa kahta Blues-rangaistusta avauserässä, mukaan lukien edellä mainitun Kurjen jäähyn.
Tämän jälkeen Blues vaihtoi Patrick Galbraithin pois maaliltaan. Tilalle tullut Antti Ore ei päästänyt yhtään kiekkoa selkänsä taakse. Se oli avainasemassa Bluesin nousun takana. Kaikki Bluesin maalit merkittiin eri pelaajien nimiin, joten tärkeässä paikassa ratkaisuvoimaa löytyi laajalti.

Dramaattinen neliminuuttinen

Ensimmäinen maali nähtiin jo pelin avausminuutilla, kun Ari Vallin tarjoili syötön Camilo Miettiselle takakulmalle. Simon Nielsen koppasi kiekon räpyläänsä, mutta maaliviivan väärältä puolelta. Nielsenin peli loppui puolitoista minuuttia myöhemmin loukkaantumiseen.

– Huomattiin vastustajan maalivahdin loukkaantuminen, siitä tuli liikaa intoa peliin, Lauri Marjamäki näki.

Seuraavasta kolmesta maalista vastasivatkin kettupaidat. Jarkko Kauvosaari teki tasoituksen ja Björn Melin vei Lukon johtoon alle minuutti edellisestä. Ensimmäisessä osumassa Bluesin Oskari Korpikari höntyili, toisessa Dale Clarke unohti merkata miehensä.

Molemmat saivat pelata hetken ylivoimaa pian sen jälkeen osittain päällekkäin menneiden rangaistusten takia. Melinin onnistuttua Lukon toisella ylivoimalla raumalaiset ottivat vahvan kiinnityksen jatkopaikkaan. Blues kuitenkin kavensi reilua minuuttia myöhemmin. Kentän nuorin pelaaja Juuso Ikonen oli unohdettu maalin eteen ja hän sai rauhassa tehdä paluukiekosta kavennuksen.


Ruotsalaiset olivat tänään iskussa, tässä osuu Joakim Eriksson.
Jussi Kivimäki

Bluesilta kova nousu

Toisen erän aluksi Joakim Eriksson toi Bluesin tasoihin, ottelun teeman mukaisesti reboundista. Eriksson oli muutenkin erän aikana vahvasti esillä otettuaan kaksi kaksiminuuttista ja jälkimmäisen perään vielä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

– Se jäähyntappo oli kova suoritus, erityisesti kun Eriksson olikin sivussa, Marjamäki kiitteli.

Siinä vaiheessa tilanne oli kääntynyt jo Bluesin eduksi, sillä Kuusela iski 4-3-osuman monen muun maalin takaan Norosen torjuttua ensimmäisen yrityksen.

Kolmannessa erässä Lukko ei saanut kunnolla peliään toimimaan, eikä sillä ollut hyviä maalintekopaikkoja tasoitukseen. Tommi Huhtala vähensi raumalaisten toivoa rystynostollaan ja lopullisen niitin pelille iski Mika Hannula.

– Kova usko meillä oli. Aina ollaan takaiskujen jälkeen saatu sieraimet takaisin pinnalle, Bluesin päävalmentaja Marjamäki analysoi.

Blues on nyt pelannut viisi kertaa villi kortti -kierroksella ja vienyt sarjan neljästi. Lukon saldo on synkkä, sillä se on ollut kolme kertaa mukana ja kesäloma on aina odottanut ottelusarjan jälkeen.

Bluesin seuraava vastustaja on runkosarjan voittanut KalPa.

– Lähtökohta oli se, että meillä oli tässä vain hävittävää. Olemme edelleen kahdeksansia.

Blues piti palaverin vielä pelin jälkeen, jossa käytiin läpi muun muassa matkustussuunnitelmaa Kuopion suuntaan. Puolivälierät alkavat torstaina ja seuraavan kerran Espoossa pelataan lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle