Blues nujersi Lukon tiukassa väännössä

LIIGA / Raportti
Espoon Blues otti kauden avausvoittonsa areenalla, kun se onnistui selättämään hyvin kautensa aloittaneen Rauman Lukon. Ottelu oli odotetun tiukka ja myös fyysinen. Asetelmatkin kääntyivät lopussa lähes päälaelleen Lukon hyökätessä ja Bluesin puolustaessa tiukasti.

Caloun aloittaa, Sulku päättää

Ensimmäinen erä lähti käyntiin Bluesin hallinnassa. Kotijoukkue oli selvästi hyvin latautunut otteluun ja kävi ahnaasti päälle. Pian tuli myös tulosta Teemu Normion otettua kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Ylivoima pyöri ja Caloun viimeisteli 1-0-lukemat tyhjään maaliin Ylösen loistavasta syötöstä Lukon maalivahti Petri Vehasen ihmetellessä kiekon kulkua maassa maaten. Lukon päävalmentaja Ismo Lehkonen piti maalia ottelun kannalta erittäin ratkaisevana.

- Tästä oltiin puhuttu, ja Calounin taidot tiedetään. Tämä maali katkaisi meiltä siivet heti kättelyssä, ja se näkyi myös vaihtopenkillä, Lehkonen tilitti.

- Calounin maalit tulevat nimenomaan tuolta sektorilta, eikä häntä saisi sinne päästää, hän jatkoi.

Ottelu tasaantui selvästi maalin jälkeen, mutta Lukko pääsi iskemään tasoituksen erän puolivälin tienoilla ylivoimasta, jonka se sai, kun Bluesin nuori hyökkääjä Kari Sihvonen otti helpon näköisesti kakkosen koukkaamisesta. Lukon ylivoima pyöri taidokkaasti, ja hyvän pelin pelannut Matti Kaipainen löysi hienosti poikkisyötöllään maalille nousseen Topi Lehtosen, jolla oli helppo työ iskeä kiekko ohi Mika Oksan.

Tauolle oltiinkin jo lähdössä tasalukemista, kun Jaakko Harikkala sai vielä kakkosen kampituksesta. Blues pääsi pelaamaan ylivoimaa, kiekko saatiin sählättyä aloituksesta viimein viivalle pakki Sebastian Sululle, joka laukoi kovaa ja tarkasti alakulmaan johtomaalin 2-1 erän viimeisellä sekunnilla. Syöttäjänä jälleen Caloun.

Tasainen toinen erä

Toisessä erässä jatkui ensimmäisessä alkanut trendi: molemmat joukkueet puolustivat tarkasti eikä hyviin maalipaikkoihin montaakaan kertaa päästy. Erän alkupuoliskolla nähtiin kuitenkin epäonnekas tilanne, kun Bluesin Rami Alangon mailanpää osui Lukon Quinn Hancockin kasvoihin jäähyaition edessä. Tilanteesta Alanko sai jäähyn estämisestä, vaikka verta tulikin kentälle ja peli jouduttiin keskeyttämään hetkeksi.

- Hancock sai suuhunsa neljä tikkiä ja hampaatkin heiluvat. Silti Alanko sai tilanteesta vain kakkosen, sillä tuomarin mukaan se oli vahinko. Se päätös nauratti, myöntää Ismo Lehkonen.

Lukko juhlii yllätettyään Blues-vahti Mika Oksan

© Tommy Peltonen
alt="Lukko juhlii yllätettyään Blues-vahti Mika Oksan">

Lukko sai kuitenkin pian tasoitettua pelin, kun se voitti aloituksen Bluesin päädyssä, ja Jaakko Harikkala pääsi iskemään täysillä kiekon lähes siniviivalta ohi Mika Oksan. Maskia tilanteessa ei ollut, joten maali näytti hieman helpolta.

- Oksa pelasi hyvän pelin, mutta tämä tilanne oli hieman epäonnekas hänen kannaltaan. Miku luuli peittäneensä etukulman, mutta sinne jäi kiekon mentävä reikä, totesi pelin jälkeen Bluesin valmentaja Hannu Kapanen tilanteesta.

Blues panoi kovaa päälle erän lopussa, ja sai painopisteen raumalaisten kenttäpäätyyn. Maalintekijä Harikkala kunnostautui tällä kertaa pahassa, kun hän taklasi Bluesin Niko Niemisen laitaan jäähyn arvoisesti. Jäähy oli jo loppumaisillaan, kun maestro Caloun väläytti taas peliälyään, ja syötti maanmiehensä Jiri Vykoukalin hyvään paikkaan. Vykoukal ei erehtynyt, vaan ampui tyylikkäästi ottelun voittomaalin Vehasen jalkojen välistä sisään. Blues-ylivoima toimi koko kaksiminuuttisen muutenkin erittäin hyvin.

Sebastian Sulku antoi vielä Lukolle mahdollisuuden tulla tasoihin erän lopulla otettuaan jäähyn kiekon sulkemisesta, mutta Lukko ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Näin kolmanteen erään lähdettiin Bluesin johdossa 3-2.

Blues puolustaa, Lukko puskee muuriin

Kolmas erä ei kiekkoilullisia hienouksia tarjonnut. Peli oli tiukkaa Bluesin puolustamista. Lukko yritti pakon edessä murtaa sitä koko erän, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kiekko pyöri kyllä useaan otteeseen Blues-päädyssä, mutta hyviin sektoreihin ei Lukko päässyt. Mika Oksa hoiti loput. Myös tunteet alkoivat samalla käydä kuumina ja sanaharkkaa oli mm. Cory Murphyllä sekä Marko Toivosella, joka muutenkin kävi kierroksilla ja taklasi useaan otteeseen rajusti sääntöjen rajamailla.

Lukko sai mahdollisuutensa aivan ottelun lopussa, kun Bluesin kultakypärä Teemu Elomo otti helpohkon näköisen rangaistuksen laitataklauksesta.

- Harmittava jäähy siihen paikkaan, mutten halua spekuloida tuomarin linjaa tilanteessa, kommentoi Elomo itse tapausta.

Lukko ei kuitenkaan onnistunut, ja Blues taisteli hienosti jäähyn umpeen. Pian Vehanen määrättiin pois maaliltaan, Kari Kalto sai kiekon pois vastustajalta, syötti sen T. Elomolle, joka kiersi lukon puolustajan ja pisti kiekon tyhjiin sinettinä hyvälle ottelulle.

Puolustaminen suuressa roolissa

Jan Caloun tuulettaa Bluesin maalia

© Tommy Peltonen
alt="Jan Caloun tuulettaa Bluesin maalia">

Peli oli juuri sitä mitä odotettiinkin: tiukkaa puolustuspelaamista. Yleisön kannalta peli olisi tietysti voinut olla paljon avoimempaa, mutta juuri tällä tavalla varsinkin resursseiltaan pienemmät joukkueet usein pelaavat vieraissa.

Tänään asetelma kuitenkin muutui täysin lopussa, jolloin kotijoukkue itse tyytyi puolustamaan ja sumputtamaan siniviivaa. Tämä onnistuikin melko hyvin, eivätkä raumalaiset päässeet hyviin paikkoihin montaakaan kertaa.

Bluesin valmentaja Hannu Kapanen antoi tunnustusta ottelun jälkeen varsinkin ykkösketjulle.

- Ykkösketju pelasi erittäin hyvän pelin; varsinkin Caloun, joka oli jälleen tehokas ja tuo peliimme suuren määrän taitoa. Hän ei ole pelkästään ylivoiman aivot, vaan hyvä kaikissa tilanteissa kentällä, Kapanen totesi.

-Lukko pääsi peliin mukaan, koska oma pelimme passivoitui ensimmäisen maalin jälkeen, Kapanen jatkoi.

Bluesin tehohyökkääjä Teemu Elomo oli samoilla linjoilla.

- Oli todella tärkeää saada avausvoitto tähän paikkaan. Otteisiimme on tullut selvästi enemmän tasaisuutta kauden alkuun verrattuna, Elomo totesi pelin jälkeen.

- Caloun on luonnollisesti piristänyt peliämme, ja on hienoa saada pelata hänen kanssaan samassa ketjussa. Mies on maailmanluokan hyökkääjä, kultakypärä Elomo hehkutti, ja jatkoi.

- Myös Jussin (Ylönen) peli on ollut laadukasta ja hän on ollut meille tärkeä pelaaja, vaikkei se välttämättä pistesaldosta näykään.

Bluesin onnistujiin kuuluivat Calounin ja T. Elomon lisäksi puolustajat Rami Alanko, Jiri Vykoukal ja Sebastian Sulku. Tero Määttä sen sijaan pelasi jälleen vaisusti, eikä saanut juurikaan peliaikaa alun jälkeen. Hyökkäyksestä lisäksi nuoret Kari Sihvonen ja Niko Nieminen olivat näkyviä kentällä.

Lehkonen kaikesta huolimatta tyytyväinen

Lukon päävalmentaja Ismo Lehkonen oli tappiosta ilmiselvästi harmissaan, mutta löysi myös paljon positiivista joukkueensa pelistä.

- Joukkueemme ilme on loistava; kaikki painavat täysillä Lukon puolesta jäällä. Tulemme varmasti voittamaan enemmän pelejä kuin häviämään tällä pelillä, Lehkonen sanoi.

- Ottelu ratkesi mielestäni ylivoimapelaamiseen. En tiedä olemmeko liian fyysisiä tähän sarjaan...mitä mieltä olette?, heitti Lehkonen vastakysymyksenä toimittajille.

- Olen kuitenkin todella ylpeä joukkueesta. Pelaamme fyysistä peliä, mutta emme silti vahingoita ketään tahallamme kaukalossa.

Lukon peli näytti katsomoonkin hyvältä ja tiiviiltä. Vehanen pelasti monta hyvää tilannetta torjunnoillaan, joten häneen Lukko tuskin kaatuu missään vaiheessa. Näkyvimmät pelaajat olivat kaksi syöttöä antanut Quinn Hancock, joka oli hyvä myös aloituksissa, puolustuksen johtaja Erik Hämäläinen sekä tietysti maalivahti Vehanen. Pelien sanotaan nykyään ratkeavan erikoistilanteisiin, ja se sanonta päti hyvin myös tähän peliin; vain Harikkalan 2-2-tasoitusmaali tehtiin tasakentällisin.

Joukkueiden tahti jatkuu tiukkana. Lukko matkustaa tiistaina Lappeenrantaan kovakuntoisen SaiPan vieraaksi, ja Blues puolestaan matkaa Tampereelle kohtaamaan hieman heikommin menestyneen Ilveksen. Torstaina Blues kohtaa kotonaan Porin Ässät, ja Lukko puolestaan perjantaina Äijänsuolla JYP:n. Molemmille joukkueille voi ennustaa tämänpäiväisen esityksen perusteella hyvää jatkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle