Täysi ja vauhdikas iltapuhde

LIIGA / Raportti
Espoossa kotijoukkue Blues johti ottelua kahteen kertaan, mutta Kärppien Kimmo Koskenkorva toi joukkueensa kahdesti tasoihin. Ratkaisua haettiin aina voittomaalikilpailusta, jossa Blues osui kahdesti, Kärpät kerran.

Blues sai kunnian aloittaa kilpailun ja Tommi Huhtala tekikin kämmenpuolen harhautuksellaan maalin. Joonas Donskoi laukoi toisessa parissa tasoituksen, mutta Joakim Eriksson onnistui harhauttamaan Hostikan ja liruttamaan kiekon tämän jalkojen välistä maaliin. Näin kaksi pistettä jäi Espooseen.

- Olen erittäin iloinen yrityksistä voittomaalikilpailussa. Selvästi joukkueessa on havaittavissa vapautuneisuutta, kiitteli Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Kovaa menoa

Ottelun avauserä oli maaliton. Molemmilla oli omat paikkansa, mutta syy 0-0-lukemiin erätauolla oli lähinnä pelaajissa, joiden laukaukset suuntautuivat pääosin ohi. Näin kävi muun muassa Kärppien Jari Viuhkolalle sekä Bluesin Jani Hakanpäälle, joka nousi hienosti hyökkäykseen tavoittelemaan uransa ensimmäistä liigamaalia.

Lähimpänä osumaa oli kuitenkin Kärppien Miikka Salomäki, joka laukoi tolppaan heti erän puolenvälin jälkeen. Kokonaisuudessaan erässä mentiin paljon päästä päähän, ja torjunnat olivat tasan 8-8.

Huippusentterillekin sattuu mokia

Toisessa erässä nähtiin kolme osumaa. Bluesin ottelun toisella ylivoimalla se siirtyi johtoon. Joakim Eriksson syötti viivaan, ja Ville Lajunen täräytti vastakiekkoon avausosuman.


Huhtala pääsi juhlimaan niin pelitilanteessa kuin voittomaalikilpailussa.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Kärpät paransi peliään erän kestäessä. Kimmo Koskenkorva toi joukkueen tasoihin Atte Ohtamaan laukauksen paluukiekosta. Tilanteessa kolme lähintä Blues-pelaajaa oli hyökkääjiä, joten maalin voi hyvällä syyllä laittaa pakkiparin Oskari Korpikari - Ville Lajunen piikkiin.

Blues teki kuitenkin johtomaalin vain runsas minuutti myöhemmin. Kärppien kapteenina tänään toiminut Jari Viuhkola oli jättämässä kiekkoa Mikko Lehtoselle, mutta Tommi Huhtala pääsi väliin. Huhtala kiersi Lehtosen ja tämän pakkiparin Mikko Niemelän välistä tekopaikkaan ja vei ottelun 2-1-lukemissa erätauolle.

Erän lopulla Ivan Huml hankki vielä kymmenminuuttisen. Noin kymmenen metriä paitsiossa ollut tsekkihyökkääjä kävi tökkäisemässä Petri Koivistoa käsille ja tilanteen jatkoseuraamuksista kävi sanomassa jotain sopimatonta tuomariston suuntaan.

- Toinen erä pelattiin Bluesin prässissä, meille tuli paljon pitkiä vaihtoja. Viimeisellä vitosella saatiin kuitenkin homma käyntiin, Kärppä-luotsi Hannu Aravirta arvioi.

Koskenkorvan toinen

Kolmannessa erässä Blues alkoi peruutella liikaa ja se kostautui. Erä oli täysin Kärppien hallintaa, mistä kertovat torjuntalukemat: Petri Koivisto 17, Ville Hostikka 2. Koivisto piti Bluesia pystyssä, vaikka joutuikin antautumaan kerran. Sille osumalle hän ei voinut mitään: Ville Pokka antoi hienon syötön, jonka Koskenkorva ohjasi maalin ylänurkkaan Kärppien pelatessa toista peräkkäistä ylivoimaansa.

- Olimme kolmannessa erässä liikaa puolustuskannalla. Kun luovutaan kiekosta, seuraa jäähyjä ja tällä kertaa Kärpät teki ansaitun tasoitusmaalin, Marjamäki arvioi.

Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua. Lähimpänä oli kauden avausmaaliaan yhä metsästävä Juha-Pekka Haataja, joka laukoi rystyltä ohi puolityhjästä maalista. Jatkoajan aikana huomiota herätti myös tilanne, josta joku tuomari olisi voinut heittää Erikssonin suihkuun keihästyksestä. Näin ei tapahtunut ja Eriksson oli lopulta ottelun ratkaisija.

Bluesin valmennuksessa arvostettiin peliä korkealle:

- Tämä oli kovavauhtinen ja korkeatasoinen liigapeli. On hienoa nähdä joukkueen sitkeys, kun ollaan sillassa, Marjamäki analysoi.

Päävalmentaja antoi erityistä kiitosta maalivahti Petri Koivistolle:

- Haluttiin hänet tähän joukkueeseen. Olemme nähneet hänet pitkältä ajalta, hän on torjunut kaksi Mestis-mestaruutta. Hän on tulevia liigan huippuvahteja.

Hannu Aravirta löysi ottelusta hyvää ja huonoa:

- Osoitimme tänään luonnetta. Meillä on ollut neljän vuorokauden matka tässä. Kolmannessa erässä meillä oli kyllä paikkoja kolmeen pisteeseenkin.

Ennen maaottelutaukoa molemmat joukkueet pelaavat vielä yhden ottelun. Kärpät palaa kotikaupunkiinsa ja pelaa lauantaina HPK:ta vastaan. Blues kohtaa päivää myöhemmin Jokerit kotikaukalossaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle