Maalin peli

LIIGA / Raportti
Mika Hannula iskee tässä ottelun ainoan maalin.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Bluesin ja JYPin ottelu oli tasainen, kuten varmasti saattoi olettaa. Vaikka edellisessä kohtaamisessa osumia mätettiin kahdeksan, vähämaalinenkin ottelu oli odotusarvoissa korkealla. Näin myös tapahtui, sillä Blues vei voiton 1-0.

Ottelun ainoa maali syntyi toisen erän viidennellä minuutilla. Bluesin ylivoima sahasi kahdella poikittaissyötöllä kiekon Mika Hannulalle, joka laukoi one-timerina kiekon sisään.

Yhdestä osumasta huolimatta Bluesin ylivoimapeliä ei voi pitää onnistuneena. JYP sai ottelun aikana peräti kymmenen kakkosta, josta toki viimeinen, Lars Ellerin rangaistus ei tuonut espoolaisylivoimaa, koska se vain päätti Kristian Kuuselan rangaistuksesta johtuneen JYP-ylivoiman.  

— Siinä mielessä täytyy olla esitykseen tyytyväinen, että meillä oli vain kymmenen omaa miestä viime viikolla treeneissä, Blues-päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi.

Vahva espoolainen puolustuspeli

Bluesin ylivoimat osuivat pääosin ensimmäiseen ja toiseen erään. Avauserässä kotijoukkue pelasi jopa minuutin ja 43 sekuntia viidellä kolmea vastaan, tuloksetta, ja syytä on helpompi hakea joukkueen omasta tehottomuudesta kuin JYP-maalivahti Tuomas Tarkista, joka pelasi toki hyvän pelin.

JYP sai aikaisemmalla alivoimallaan yhden läpiajon, mutta Ossi Louhivaara kolisutti päätypleksejä.  

— Toisen erän rangaistuksissa vikaa oli myös meissä, nimenomaan siinä, mitä tapahtui ennen rangaistuksia, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho näki syyn rangaistusten suureen määrään.

Aho oli kuitenkin sitä mieltä, että rangaistusten määrä ei ollut oikea suhteessa pelin luonteeseen.

Kolmannessa erässä JYP yritti hakea tasoitusta, mutta kunnon maalipaikat olivat harvassa. Kristian Näkyvä oli lähimpänä onnistumista hänen lauottuaan tolppaan.

Ottelun päätöshetkillä JYP-leiriä kuumensi areenan kellomies. Blues laukoi pitkän, ja summeri ehti jo soida, mutta pelikelloon jätettiin kaksi sekuntia viimeistä aloitusta varten. Se olikin täysin oikea päätös. Kellomies kunnostautui toisenkin kerran, sillä ensimmäinen aloitus ei onnistunut Näkyvän ja Joonas Jalvannin pienen kärhämöinnin takia. Vasta kolmannella yrittämällä peli saatiin oikein päätökseen, vaikka Eric Perrin oli eri mieltä Teemu Ramstedtin aloitustyylistä.

Bluesin puolustustaistelua häiritsi joukkueen parhaan puolustavan hyökkääjän Tomi Sallisen käytösrangaistus. Hän ei sanonut pahasti, mutta kommentti riitti päätuomari Teemu Salmiselle.

Bluesin päävalmentaja Marjamäki kehui erityisesti joukkueensa peräpäätä.  

— Olen iloinen puolustuksen pelistä. Se, että saadaan pidettyä JYPin kaltainen joukkue 5-5-pelissä pois maalipaikoilta on mainiota. Yksi päästetty Porissa, nyt nolla osoittaa että puolustus toimii.

JYPin Jyrki Aho ei juurikaan kommentoinut oman joukkueensa esitystä, vaan keskittyi kehumaan Bluesia.  

— Blues oli energinen alusta asti ja ansaitsi voittonsa. On kovaa hommaa puolustaa, kun joukkue ei ole hirveästi voittanut.

Aho antoi kehuja ensimmäisen liigapelinsä pelanneelle puolustajalle Valtteri Hietaselle.  

— Ennakkoluuloton esitys häneltä. Seuran linjaus on tuoda mukaan näitä pelaajia. Myös [Samu] Markkula olisi pelannut tänään, mutta sairastui.

Molemmat pelaavat vielä ennen joulua yhden ottelun. Bluesilla edessä on toinen ottelu heti perään, sillä keskiviikkona se vierailee Jokerien kotiluolassa. JYP matkaa torstaina Turkuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle