Bluesille pitkästä aikaa piste - JYP jatkoajalla parempi

LIIGA / Raportti
Tiivis puolustustaistelu oli illan teema Espoossa.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues sai ensimmäisen pisteensä yhdeksään otteluun, mutta tappioputki jatkuu edelleen, kun JYPin Miika Lahti iski ottelun ainoan osuman jatkoajalla.

Jatkoajalla joukkueet hyökkäsivät vuorotellen ja lopulta JYP onnistui maalinteossa. Mikko Salmion laukauksen jälkeen kiekko jäi Bluesin maalin eteen, josta Miika Lahti iski sen maaliin. Se ei vaikuttanut edes JYPin parhaalta tekopaikalta jatkoajalla, sillä minuuttia aikaisemmin Christian Engstrand oli esittänyt loistavan torjunnan Sami Nikun laukauksen eteen.

− Jatkoajalla pelit tuppaavat olemaan sellaisia, että molemmilla on paikkoja ja se, kummalla on avainmiehet tekemässä maaleja, voittaa, Blues-hyökkääjä Oskari Siiki arvioi.

− Vastustajalla on maalinteon rutiini eri tasolla kuin meillä. Tässä joukkueessa ei ole sellaisia pelaajia, jotka ovat tottuneet verkkoa Liigassa heiluttamaan, Siiki myöntää.

Puolustuspeli isossa roolissa

Ensimmäiseen erään JYP tuli hyvällä asenteella ja hallitsi peliä. Viimeiset syötöt Bluesin puolustus ja maalivahti Engstrand katkoivat kuitenkin hyvällä prosentilla, joten kaikkein vaarallisimmat tilanteet jäivät uupumaan.

Toisessa erässä Blues pyöritti peliä mielin määrin varsinkin erän alkupuoliskolla. Maalinteko oli kuitenkin tuskaista, ja sen saivat karvaimmin kokea Matias Nisula ja Ilmari Pitkänen omissa yrityksissään.

Kolmannessakin erässä nollat säilyivät joukkueiden maalisarakkeissa, vaikka Blues kertaalleen tolppia kolistelikin. Pelin eteneminen jatkoajalle takasi kuitenkin espoolaisille ensimmäisen pisteen sitten viimeisimpien pelaajien poistumisen.

Jatkoaika eteni päästä päähän ennen kuin JYP iski voittomaalin. Tuomas Tarkki tarvitsi nollapeliin 22 torjuntaa, Bluesin maalilla Engstrand nappasi kaksi koppia enemmän. Kokonaisuudessaan molemmat joukkueet puolustivat hyvin maalintekopaikkoja pois, joten torjuntamäärät jäivät senkin takia pieniksi.

JYPin leiristä myönnettiin, että kaksi pistettä oli huonompi saldo, kuin mitä ottelusta olisi pitänyt ottaa.

− Haastamiset ja laukaukset jäivät meiltä vähiin, tämä oli varmasti sellainen peli, joka heille sopi. Tämä oli juuri niin vaikea peli kuin vain sellainen voi olla, mistä ainoastaan kolme pistettä kelpaa, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen arvioi.

− Sanoin joukkueelle jo aamulla, että Blues on liikkuvampi ja taitavampi joukkue kuin kuukausi sitten. Tässä nähtiin mitä se on.

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho allekirjoitti Virtasen näkemyksen, mutta samalla korosti, että se ei ole ratkaiseva asia, vaan se, miten joukkue saa pisteitä.

− JYP on sellainen joukkue, minkä kanssa pitää ennakoida puolustuspelaamista. Se parani toiseen erään, kuten myös pelin virtaus. Iso osa tilanteista ratkaistiin kohtuullisen fiksusti.

− Jatkoajalla meillä oli omat paikkamme, mutta kun niistä ei tehty, JYP kuittasi itselleen kaksi pistettä. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen pisteeseen.

Samaa myönsi myös Siiki:

− Kyllähän se yksi piste lohduttaa tässä vaiheessa, kun ajattelee millaisella pelillä taisteltiin ja minkälainen materiaali vastustajaan nähden meillä on, Siiki arvioi.

Joukkueet jatkavat pelejän jo lauantaina. Blues pelaa Porissa ja JYP kotonaan Kärppiä vastaan.

− Kovaa saa taistella Ässiäkin vastaan. Mutta ei se missään nimessä jää siitä kiinni, Siiki näkee.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo