Blues nukkui onnensa ohi − JYP varmisti paikan mitalipeleissä

LIIGA / Raportti
JYP tuuletti jatkopaikkaa.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues esitti sarjan parhaan ottelunsa, mutta sekään ei riittänyt JYPiä vastaan. Asetelmat vaihtuivat useasti, mutta JYP oli lopulta etevämpi 7−4-lukemin. JYP eteni välieriin otteluvoiton 4−0.

JYPillä oli torstaina mahdollisuus olla ensimmäinen joukkue, joka etenee välieriin tänä keväänä. Jyväskyläläisten vakuuttavat otteet olivat vieneet heidät puolivälieräsarjassa Bluesia vastaan jo 3−0-johtoon. Perinteisen kaavan mukaisesti vierailijat eivät olleet muokanneet voittavaa joukkuetta.

Blues puolestaan teki muutamia muutoksia. Timi Lahtinen nousi Bluesin nelosketjuun Ilmari Pitkäsen tilalle. Lisäksi "Daltonin veljekset" oli laitettu jälleen yhteen, kun kakkosketjuun oli nostettu Kai Kantola.

150 minuutin putki poikki

Ensimmäinen erä käynnistyi odotetusti Bluesin energisellä painostuksella. JYPin puolustajien avauspelaamisessa oli havaittavissa aiempaa suurempaa huolimattomuutta. Viiden minuutin kohdalla Ville Korhonen karvasi kiekon Mikko Luomalta, ja vapautti Miro Aaltosen maalintekoon. Osuma katkaisi Bluesin 150 minuutin maalittoman putken.

− Hyvä sisääntulo meiltä, olimme valmiita pelaamaan. Sain painetta puolustajaan ja tuli maali, Korhonen kommentoi Nelonen Pron haastattelussa.

Maalin jälkeen espoolaiset sortuivat jälleen perisyntiinsä, jäähyilyyn. Tällä kertaa JYPin ylivoima ei ollut totutun näyttävää, mutta yhtä tuotteliasta kuin aiemminkin. Avausmaalin syöttänyt Korhonen yritti katkaista Eric Perrinin syötön, mutta ohjasikin sen Blues-maalin perukoille.

Tasoitusosuman jälkeen ote siirtyi entistä vahvemmin hurrikaaniryhmälle. Erityisesti Bluesin keskustan puolustaminen vuoti pahasta, ja vierailijat pääsivät rakentamaan tukun maalipaikkoja ykkössektoriin. Eetu Laurikainen oli kuitenkin tasoitusmaalin jälkeen jyväskyläläisiä etevämpi.

Myös toinen erä alkoi juuri espoolaisten haluamalla tavalla. Täysin JYPin pimentämäksi jäänyt Kim Hirschovitsin johtama ylivoimakentällinen sai kaivatun osuman, kun Otso Rantakari tykitti komealla viivalaukauksellaan lukemiksi 2−1.

Maali antoi luonnollisesti lisää energiaa isäntien jalkoihin, joten hyviä hetkiä JYPin kenttäpäädyssä syntyi lisää. Lisämaalit jäivät kuitenkin käyttämättä, vaikka espoolaisille muutama paikka aukesikin.

Ottelun puolivälissä saatiin ensimmäiset sarjalle tyypilliset pystypainit, joiden seurauksena ottelua jatkettiin tasavajaalla. Tästä alkoi Bluesin musta hetki, kun kahden minuutin sisään JYP siirtyi takaa-ajoasemasta 2−3-johtoon Marko Kauppisen ja Petr Hubacekin osumilla.

Vaikka myös Bluesin avauspelaamisesta oli aistittavissa pientä epävarmuutta, espoolaiset esittivät heille jo tutuksi muodostunutta sisukkuutta. Bluesin ykkösketju jatkoi vahvaa iltaansa, kun Korhonen toi pelin jälleen tasalukemiin.

JYP eteni jatkoon

Myös kolmas erä eteni varsin vauhdikkaissa ja värikkäissä vaiheissa. Blues aloitti erän ylivoimalla, mutta heti perään lahjoitti hurrikaaniryhmälle voiton avaimet hyökkäyspään jäähyllä. Tätä mahdollisuutta JYP ei jättänyt käyttämättä, vaan Hubacek vei JYPin johtoasemaan.

Blues nousi jälleen tasalukemiin Siim Liivikin osumalla, mutta ilo jäi varsin lyhyeksi. Valtteri Hotakainen iski uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin vieden JYPin 4−5-johtoon. Tuon maalin jälkeen JYP alkoi jäädä enemmän puolustusasemiin.

Blues painoi lopussa päälle, ja muun muassa Kim Hirschovitsille aukesi loistava paikka maalintekoon. Tasoitusosuma ei kuitenkaan syntynyt missään kohtaa, mutta JYP iski vielä kaksi kertaan tyhjään maaliin. Jani Tuppuraisen ja Markus Poukkulan osumat sinetöivät loppulukemiksi 7−4.

− Pelasimme sarjan fiksuimman ottelun, käsittelimme tulosta oikein. Saimme eväitä jatkoon, mutta kokemuksen puute näkyi erityisesti alivoimapelaamisessa, Bluesin Jyrki Aho tuumi.

− Ei jääkiekko-ottelu voi juuri paremmaksi mennä. Mentiin päästä päähän ja peli olisi voinut kääntyä kummalle vaan. Tahto oli meillä kova, JYPin Marko Virtanen summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle