Tuttu juttu

LIIGA / Raportti
Ilves haki kaksi pistettä Espoosta. Ottelun käsikirjoitus oli vanhasta tutusta "Bluesin ja Ilveksen yhteenotot kaudella 2011-2012" -opuksesta.

Kotijoukkue Bluesin kannalta ilta oli murheellinen. Se menetti 2-0- ja 3-2-johtoasemat ja jäi ilman suoraa voittoa jo kolmannen kerran peräkkäin. Lisäksi juuttivahti Patrick Galbraith loukkaantui.

Espoolaisten iltapuhde tiivistyi oivallisesti joukkueen pukukopista ulos tulleen pelaajan lentävään lauseeseen.

– Voi v-ttu mitä paskaa.

Samalla kaavalla

– Jotenkin tuttu tarina Ilveksen kanssa. Toinen johtaa 2–0 kahden erän jälkeen ja toinen tulee tasoihin, Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi Seppo Hiitelän nyökytellessä vieressä.

Ottelu ei ollut jääkiekon riemujuhlaa. Ilveksenkään esitys ei ollut mairitteleva. Lisäksi myös tamperelaiset saivat jobinpostia. Hyökkääjä Matias Sointu kuljetettiin pian pelin jälkeen paareilla ambulanssiin.

Ilveksenkään päävalmentaja Seppo Hiitelä kasvoille ei saatu hymyä, vaikka voitto tuli.

– Pelillisesti tämä oli meiltä huonoin peli pitkään aikaan, Hiitelä harmitteli.

– Paljon pitää parantaa, jos aiomme tässä sarjassa vielä voittaa otteluita.

Bluesin Marjamäki näki joukkueensa valmistautuneen "erittäin hyvin", mutta joukkueen peli suistui kuitenkin raiteiltaan.

– Joukkue halusi, mutta se halu kanavoitui vähän vääriin asioihin. Ilveskin teki tästä meille vaikean ottelun paineistamalla kovaa, se hankaloitti varsinkin meidän avauspelaamista kovasti.

– Maalit tulee tietysti aina virheistä, mutta aika räikeistä sellaisista pääsi Ilves viimeisessä erässä tekemään kaksi, Marjamäki manasi.

Päätöserän puolivälissä syntynyt Jaakko Pellisen 2–2-tasoitusosuma oli kaikkein karmaisevin sinipaitojen kannalta. Ville Varakas hölmöili kiekon kanssa ja Pellinen ujutti kiekon vanhanaikaisella sisään. Samassa maalivahti Galbraith loukkasi itseään. Tanskalainen makasi pitkään jäässä ennen kuin apu saatiin paikalle. Takareitensä loukannut maalivahti talutettiin sitten pukuhuoneeseen.


Iso menetys Bluesille.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Ilveksen avausmaalista vastasi päätöserän alussa Masi Marjamäki, joka sai Michael Keräseltä maalin takaa syötön b-pisteiden väliin.

Sentterit veivät Bluesin karkuun

Ensimmäisen nelikymmenminuuttisen askeleen edellä luistellut Blues siirtyi 1–0-johtoon ensimmäisessä erässä ylivoimalla, kun Tomi Sallinen osui rystyltä. Toisessa erässä Joakim Erikssonin lähettämä kiekko pomppi oudosti ohi Miika Wiikmanin.

Bluesin kakkosketjua johtava Sallinen onnistui hyökkäyspäässä hyvin. Ensimmäisen erän alussa sentteri tarjosi vastahyökkäyksessä Toni Kähköselle lähes "varman" maalintekopaikan, mutta Blues-kippari laukoi ohi, vaikka saikin tähdätä rauhassa.

Eriksson onnistui saalistamaan myös syöttöpisteen. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista palannut Jani Hakanpää tälläsi Bluesin kolmannen maalin, jonka Eriksson syötti kahden miehen ylivoimalla.

Marjamäki rankkariratkaisijana

Ilves venytti ottelun jatkoajalle pelatessaan kuudella neljää vastaan. Bluesin Sallinen hävisi aloituksen, Masi Marjamäki pelasi viivaan ja Martti Järventien tulinen laukaus meni Ville Korhosen kautta Blues-maalin ylänurkkaan.

Marjamäki otti vielä typerän jäähyn jatkoajalla ajamalla Blues-vahti Lars Voldenin päälle. Bluesin vaisu ylivoimapeli johti voittomaalikilpailuun, jonka Marjamäki ratkaisi Ilveksen kolmantena laukojana vieraille.

– Huonoin suoritus meiltä varmaan kahteen kuukauteen, mutta noususta täytyy nostaa jätkille hattua. Pystyttiin vihdoin voittamaan rankkaritkin, Hiitelä sanoi.

Hiitelän kasvoille piirtyi pieni hymy lehdistötilaisuuden päätteeksi. Ilveksen urheilujohtajalta kysyttiin onko Raimo Helminen jo suostunut uudeksi päävalmentajaksi.

– Ei ole vielä suostunut, Hiitelä hymähti illan viimeisen kysymyksen jälkeen. – Meidän valmennuskuviot ensi kauden osalta on edelleen auki.

» Lähetä palautetta toimitukselle