Ilveksen nousu ei riittänyt voittoon

LIIGA / Raportti
Blues otti pisteen lisää eroa Ilvekseen niukalla 4–3-voitolla. Ratkaisun laukoi Toni Kähkönen voittomaalikilpailussa, jossa Ilves-hyökkääjät Toni Rajala ja Michael Keränen tyrivät varmalta näyttäneet maalit.

Edellispäivänä molemmat joukkueet menettivät otteen pelistä kolmannessa
erässä häviten ottelunsa. Varsinkin sysimustan kaksiminuuttisen kokenut
Ilves tuli nyt kaukaloon väkevästi, ja joukkueen ykkös- ja nelosketjut
aiheuttivat avauskympillä runsaasti päänvaivaa Blues-puolustukselle ja sen
viimeiselle lukolle Iiro Tarkille. Tamperelaiset olivat lähellä mennä johtoon Nathan Robinsonin istuessa jäähyllä, mutta Jari Sailio onnistui siivoamaan maaliviivan tuntumassa pyörineen kiekon.


Toni Kähkönen johti joukkojaan edestä ratkaisemalla lisäpisteen isännille.

Ilvekseltä hyvä sisääntulo, tauolle Bluesin johdossa

Tamperelaisten hieno alku tyssäsi Michael Keräsen kaksiminuuttiseen
10. peliminuutilla. Blues pääsi pyörittämään ylivoimaa ja onnistui
maalinteossa. Mikko Turunen laukoi Jere Karalahden levityksestä,
ja Jere Sallinen ohjasi maalin edestä kiekon Miika Wiikmanin
taakse. Maalin jälkeen Blues petrasi entisestään Ilveksen ottaessa lisää
jäähyjä.

Pientä lämmönnousua aiheutti Ville Varakkaan Marko Anttilaan
kohdistama perstaklaus, jonka jälkeen Anttila lähti vaihtamaan kuulumisia
niin Varakkaan kuin väliin tulleen puolustajapari Karalahdenkin kanssa.

Avauserän lopulla Blues sai samassa ajassa kaksi jäähyä antaen Ilvekselle
oivan tilaisuuden päästä tasatilanteessa erätauolle. Kotijoukkueen alivoima kesti Jere Karalahden johdolla.

– Oltiin energisiä, ja jaksettiin tehdä hyvin töitä. Huomattava parannus
eiliseen, Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja tuumi.

Toisen erän alussa joukkueensa varakapteeni Ville Lajunen sai kiekon kasvoihinsa. Puolustaja ei palannut enää kaukaloon.

Espoolaisten ulkomaalaisvahvistukset takaisin pistekantaan

Ilves hallitsi pelitapahtumia, mutta maalit menivät tasan. Espoolaiset
karkasivat 2–0-johtoon, kun Tyler Arnason alusti juuri jäälle
hypänneelle Toni Kähköselle huippupaikan b-pisteiden väliin. Ilves
kavensi tyylikkäällä ”klap klap -maalilla” nelisen minuuttia myöhemmin.
Maalinteosta vastasi kauden yhdeksännellä osumallaan Ville Korhonen.

Bluesin Robinson teki joukkueensa kolmannen maalin kiekonriiston ja tarkan
laukauksen päätteeksi. Tupsukorvat tulivat kuitenkin takaisin. Ilves osui
kolmeen minuuttiin kahdesti tasoittaen tilanteeksi 3-3. 3-2:een kavensi Pasi
Määttänen
, joka pääsi tykittämään Korhosen syötöstä ohi voimattoman Tarkin. Toni Rajala tasoitti ylivoimalla, Karalahden istuessa jäähyä pelin viivyttämisestä.

Karalahdelle tarjoutui Robinsonin hyvästä syötöstä puolittainen läpiajo
varsinaisen peliajan lopulla, mutta laukaus suuntautui niukasti ohi maalin.
Jatkoajalla vaarallisemmat tilanteet loi Ilves, mutta 34 kertaa torjunut
Tarkki kesti.

Ratkaisu tapahtui voittomaalikilpailussa, jossa Bluesin kolmas ampuja Toni Kähkönen laukoi espoolaiset voittoon. Ilveksen taitoniekat Rajala ja Keränen
onnistuivat harhauttamaan maalille vaihdetun Mikko Tolvasen, mutta
sihti ei ollut kohdallaan. Molemmat laittoivat kiekon tolppaan.
Pelitapahtumiin nähden pistejako 2–1 ei olisi ollut toisinkaan päin vääryys,
mutta molemmat joukkueet voivat olla kohtuullisen tyytyväisiä
kasvojenkohotukseensa.

– Jaksettiin uskoa nousuun ja tultiin vielä takaa. Tietysti harmittaa vähän,
mielestäni olisimme voineet saada enemmänkin pinnoja kotiin. Mutta täytyy
muistaa, että kaikki pisteet on tässä vaiheessa tärkeitä - etenkin
vieraissa, Pajuoja pohdiskeli.

Myös Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen oli tyytyväinen
joukkueensa parantuneeseen peliin, vaikkakin myönsi ettei hienouksia juuri
nähty.

– Mitään kovin hienoa finesse-kiekkoa ei kumpikaan joukkue tänään
tarjonnut. Peli oli meiltä melko rikkonaista, mutta tärkein anti oli
ehdottomasti kaksi pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle