TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

HIFK vei finaalisarjan puhtaasti

LIIGA / Raportti
HIFK on tämän vuoden jääkiekon Suomen mestari. Mestaruus varmistui neljännessä ottelussa, jossa kotijoukkue Blues kaatui maalein 4-2. Joukkueen sankariksi nousi kolme maalia tehnyt kapteeni Ville Peltonen.

Peltonen lisäsi kahdella osumallaan HIFK:n johdon jo kolmeen maaliin, ennen kuin Bluesin kiri alkoi. Se toi espoolaiset maalin päähän, ennen kuin Peltonen viimeisteli hattutemppunsa tyhjään Blues-maaliin.


Jäälle juhlimaan ja äkkiä!
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Mestaruus on HIFK:lle seurahistorian seitsemäs. Muut tittelit ovat vuosilta 1969, 1970, 1974, 1980, 1983 ja 1998. Lisäksi joukkue on saavuttanut neljä hopeaa ja yhdeksän pronssia. Bluesille mitali oli toinen aikuisten tasolta, molemmat ovat hopeisia.

HIFK karkasi alussa

Avauserä oli selvästi HIFK:n, vaikka torjuntalukemat saattoivat kertoa muuta. Aikaisempien pelien tapaan HIFK iski avausmaalin, ja tällä kertaa siitä vastasi Turo Järvinen, joka sohi Markus Kankaanperän yrityksen paluukiekon yli Iiro Tarkin patjan. Toisen syötön maaliin nappasi Joni Töykkälä.

Peltonen aloitti illan maalitehtailunsa 15 minuutin kohdalla. HIFK pääsi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen, ja Juha-Pekka Haatajan syöttö meni Oskari Korpikarin mailan kautta Peltosen lapaan. Kapteenilla oli edessään tyhjä maali, eikä hän erehtynyt.

Toiseen erään Blues piristyi, mutta HIFK iski kuitenkin ensin. Osuma syntyi ylivoimalla Jere Karalahden istuessa rangaistusaitiossa. Martti Järventien laukaus meni ohi, mutta kiekko tuli sen jälkeen Peltoselle, joka pääsi jälleen vapaasti iskemään kiekon Blues-maaliin.

Blues tuli viitisen minuuttia ennen erän päätöstä kahden maalin päähän. Stefan Öhmanin tarjoilun jälkeen kiekko meni Petri Lammassaaren luistimesta sisään, mutta koska kyseessä ei ollut potkumaali, osuma hyväksyttiin videotarkastelun jälkeen. Seuraavassa vaihdossa Ville Varakkaan laukaus osui maalirautoihin, mutta tilanne näytti selvästi, kuinka Blues sai virtaa kavennuksesta.

Kolmanteen erään Blues tuli hyvin kestettyään ensin Santeri Heiskasen kaksiminuuttisen. Sekunti erän puolivälin jälkeen Ville Lajunen syötti Camilo Miettiselle, joka toi rystyvedollaan espoolaiset maalin päähän. Näin ollen ottelu sai selvästi lisää jännitystä. Robert Nyholm sai tilaisuuden kaksi minuuttia myöhemmin päästyään läpiajoon. Yritys epäonnistui ja jatkotilanteesta Varakas sai kaksiminuuttisen koulutettuaan maalille ajanutta Eetu Pöystiä.

Blues sai paineet HIFK-päätyyn ja otti aikalisän, mutta tasoitusta ei enää syntynyt. Kaksikymmentä sekuntia ennen loppua Peltonen kruunasi iltansa kolmannella osumallaan. Syötön tarjosi Haataja, joka selvästi halusi antaa kapteenille hattutempun.

Summerin soitua HIFK-pelaajat ryntäsivät totutusti jäälle, kun taas ottelusarjan hävinnyt Blues joutui murjottamaan omassa vaihtoaitiossaan. Sen jälkeen vuorossa olikin perinteiset ohjelmanumerot, ensin ottelupalkintojen jako sekä tuomarien Antti Bomanin, Jari Levosen, Mikko Kekäläisen ja Kristian Vikmanin saamat muistomitalit ratkaisevasta finaalista.

Vuonna 2007 alkaneen perinteen mukaan pudotuspelien paras eli Jari Kurri -palkinto palkitaan ratkaisevan ottelun jälkeen jäällä. Tällä kertaa sen voitti Toni Söderholm, josta tuli samalla ensimmäinen palkinnon voittanut puolustaja.

Seuraavana vuorossa olikin hopeamitalien jako Bluesille, ja kättelyiden jälkeen espoolaiset poistuivat koppiin ja jättivät areenan mestareiden haltuun. Kultamitalien jaon jälkeen odotti huipentuma eli Kanada-maljan nosto. Ville Peltonen sai kunnian hakea malja, ja sen jälkeen malja kiersikin pelaajat ja toimihenkilöt tiiviisti. Mestareiden ryhmäkuva oli vuorossa, kunhan kaikki olivat päässeet maljaa kannattelemaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle