HIFK halusi voittoa enemmän

LIIGA / Raportti
Bluesin ja HIFK:n ottelussa vain toisella joukkueella oli panosta. HIFK tarvitsi pisteen varmistaakseen playoff-paikan ilman ulkopuolisia apuja. Alku näytti pahalta, sillä toisessa erässä Blues siirtyi jo 3-1-johtoon. HIFK teki kuitenkin neljä maalia peräkkäin ja voitti 3-5. HIFK:n voitto ja TPS:n häviö johtivat siihen, että helsinkiläiset kohtaavat playoffseissa ensimmäistä kertaa sitten 1983 finaalien.

Bluesin kannalta ottelun merkityksettömyys näkyi esimerkiksi siinä, että maalilla aloitti Sami Heinonen. Jarmo Myllys ei ollut ollenkaan pelaavassa kokoonpanossa. Myös Peter Sarno oli poissa kokoonpanosta. HIFK:n pelaajatilanne oli edelleen vaikea: Tuomo Ruudun, Ilkka Pikkaraisen, Joonas Vihkon ja kumppaneiden poissaolo tuntuu.

Blues jäähyilee

Blues sai otteluun erinomaisen alun, kun Turo Järvinen sai jäähyn pidettyään kiinni Blues-pelaajan mailasta. Ylivoimamaali ei ollut mitenkään tyypillinen: Teemu Elomo toi kiekon ylös ja vei Niclas Hedbergin kahville, mutta kiekko karkasi häneltä. Dave Stathos ei onnistunut pysäyttämään kiekkoa ja Markku Hurme ehti reboundiin ensimmäisenä. Blues johtoon 1-0.

Ajassa 7.34 Bluesin pienikokoinen Mikael Jämsänen taklasi lähes yhtä pientä Hedbergiä päähän. Tilanne oli selvä päähän kohdistunut taklaus. Ottelun tuomari Jari Levonen lähetti Jämsäsen suihkuun tilanteesta. Mielenkiintoista oli se, että kyseessä olivat Jämsäsen ensimmäiset rangaistusminuutit tällä kaudella. Kun hetkeä myöhemmin Jiri Vykoukal sai jäähyn kampituksesta, pääsi HIFK pelaamaan 5-3-ylivoimaa. Sitä se tarvitsi vain yhdeksän sekuntia, kun Robert Kantorin tulinen laukaus ohitti Sami Heinosen.

Enempää maaleja ei HIFK ylivoimalla onnistunut tekemään. Erän lopulla Blues siirtyi johtoon Rami Alangon maalilla. Jan Caloun antoi maalin takaa syötön, ja Alanko laukoi suoraan vastakiekkoon. Tällä kertaa hän myös onnistui.

HIFK nousee tosissaan taisteluun

Ville Viitaluoma joutui jäähylle sohaistuaan Marko Tuomaista korkealla mailalla. Samalla hetkellä kun jäähy päättyi, Blues teki kolmannen maalinsa. Mike Stapleton laukoi siniviivalta ja maskimiehenä toiminut puolustaja Juha Gustafsson iski paluukiekon maaliin. Maali oli Gustafssonille vasta kauden toinen.

HIFK syttyi pelaamaan, varsinkin, kun tiesivät Lukon johtavan Tampereella. Erän toisen puoliskon ajan vieraiden maali roikkui ilmassa. Lopulta se tuli, kun Timo Pärssinen antoi takakulmalle nousseelle Marek Zidlickylle, joka laukoi kiekon takaylärautaan. Ja vain muutama sekunti ennen erän loppua Roman Vopat taisteli urhoollisesti ja laukoi omasta reboundistaan kiekon ohi Heinosen. Näin toiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa. HIFK:lle se riittäisi.

Kuhta iskee kahdesti

Ensimmäisen kerran Kimmo Kuhta osui jo erän ensimmäisellä minuutilla. Marek Zidlicky laukoi siniviivalta ja Timo Pärssinen ohjasi sen kohti Heinosta. Kiekko jäi Heinosen suojusten viereen, josta Kuhta sohi sen maaliin. Ilo HIFK-leirissä oli todella suuri.

Sen jälkeen odoteltiin, syttyykö Blues peliin uudestaan. Lähinnä peli pyöri kuitenkin Jan Calounin ympärillä, jolle yritettiin pelata pistepörssin voittoa. Se ei onnistunut, sillä Tomas Kucharcik teki maalin Turussa ja voitti näin ollen pistepörssin tehtyään enemmän maaleja.

Kuhta iski vielä toisen kerran. Ensin Timo Pärssisellä oli jo toinen läpiajo ottelun aikana, mutta näissä tilanteissa Sami Heinonen oli etevämpi. Kuhta osui tolppien väliin kääntörannarilla.

Viimeiset minuutit odoteltiin vain pelin päättymistä. Blues ei pitänyt ottelua niin tärkeänä, että olisi lähtenyt hakemaan riskillä kavennusta. Siihen ei kunnon mahdollisuuksia kuitenkaan ollut ja näin HIFK korjasi pisteet ottaen seitsemännen sijan. Blues kohtaa puolivälierissä Tapparan, joka voitti Lukon jatkoajalla tyhjiin tehdyllä maalilla.

Zidlicky ottelun paras

Marek Zidlicky näytti, että turhaan häntä ei ole sanottu liigan parhaaksi puolustajaksi. Asettaako paremmaksi Marko Tuulolan vai Zidlickyn, se on pitkälti makuasia. HIFK:n pelaajista myös Timo Pärssinen ja Kimmo Kuhta olivat hyvässä iskussa. Roman Vopat taisteli todella hyvin ja siitä palkintona 3-3-maali.

Bluesin pelaajista parasta asennetta esitteli Miika Elomo, joka otti Sarnon paikan kakkoskentässä. Vaikka kentällinen ei maaleja tehnytkään, oli Elomon taistelu illan parasta Blues-antia. Heinonen oli maalivahtina erittäin epävarma, ja näytti syyn siihen, miksi Jarmo Myllys on joukkueen ykkösvahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle