Blues kesti kaksi erää HIFK:n matkassa

LIIGA / Raportti
Kevin Lankisen ilta alkoi vaikealla tavalla, mutta lopussa kuitenkin kiitos seisoi.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Blues lähti altavastaajana otteluun HIFK:ta vastaan. Kotijoukkue meni kuitenkin ottelun ensimmäisessä erässä johtoon ja kiusasi isompaansa kolmanteen erään saakka. HIFK otti lopulta omansa suvereeniin tyyliin.

Jo ottelun alussa tuli selväksi joukkueiden erot illan peliin. Vaikka molemmilta joukkueilta löytyi vauhtia ja yritystä, oli HIFK:n hyökkäyksiin lähdöissä näkyvissä rutiininomaista rauhallisuutta. Historiansa ensimmäistä runkosarjavoittoa metsästävä HIFK hallitsi suvereenisti kentän tapahtumia.

Blues osoitti kuitenkin ensimmäisessä erässä, että nuoruudella ja innokkuudella voi yllättää kokeneemmatkin kehäketut.

Kevin Lankinen ei HIFK-maalilla ollut torjunut vielä yhtään laukausta, kun Blues aloitti hieman yllättäen illan maalinteon. Ilkka Kangasniemi teki osuman siirretyn rangaistuksen aikana maalin takaa karvatusta kiekosta. Bluesin maalivahti Christian Engstrandille torjuntoja oli napsunut samaan aikaan jo lähemmäs kymmenen. Blues saikin kiitellä maalivahtinsa torjuntoja illan kiekkosateessa.

HIFK-luotsi Antti Törmänen oli luonnollisesti tyytyväinen ottelun jälkeen.

− Hyvä meininki oli ensimmäisessä erässä, mutta maalinteko oli tahmeaa. Toinen erä oli tasainen ja täytyy olla tyytyväinen, ettei tyhjä maali kelvannut vastustajalle. Engstrand piti Bluesia pystyssä, mutta lopulta saatiin tehtyä väkisin se voittomaali.

Ottelu jatkui samoilla linjoilla myös Bluesin osuman jälkeen. HIFK pyöri jatkuvasti vaarallisesti vastustajan maalilla, mutta puolustajien avustama Engstrand piti pintansa. Blues oli jo mennä ottelussa kahden maalin johtoon. Matias Pullilla oli paikka tehdä Liigauransa ensimmäinen maali, mutta kiekko ohjautui avopaikassa maalin yläputkeen.

Tomi Tuomisto kilautteli vastaavasti maalitolppia toisessa kenttäpäädyssä hetken kuluttua. Blues sai ajoittain pelin pyörimään hyvin vastustajan puolustusalueella ja Lankiselle kertyi torjuntoja rivakampaan tahtiin kuin ottelun alussa.

Verkot soivat seuraavan kerran kuitenkin Bluesin maalissa. HIFK:n Roope Hintz karkasi toisen erän puolivälissä puolustajilta ja tasoitti ottelun.

Bluesilla oli takanaan kaksi ilman takaiskuja istuttua jäähyä, kun HIFK otti joukkuerangaistuksen toisen erän lopussa. Mika Partanen meni istumaan liian monen pelaajan takia tuomittua rangaistusta. Blues sai ylivoimakuvionsa pyörimään, mutta Lankinen piti maalinsa tyhjänä.

Puolustajat olivat uhrautuvasti Lankisen apuna ja Matt Generous maksoi tästä kovaa hintaa saatuaan kiekon kipeästi jalkaansa. Generous nilkutti kentältä vaihtoaitioon ja sieltä suoraan pukukopin puolelle. Puolustaja palasi vielä takaisin otteluun pahannäköisestä osumasta huolimatta.

Kolmannen erän kolmella maalilla kolme pistettä

Tomas Záborský vei HIFK:n ottelussa johtoon laukomalla kiekon tarkasti ylänurkkaaan. Tuomaristo kävi tarkastelemassa osumaa vielä videolta ennen kiekon keskialueelle viemistä.

HIFK:lla oli paikka mennä ottelussa karkuun, kun Jere Seppälä otti kahden minuutin jäähyn korkeasta mailasta. Ylivoima ei ratkaisua tuonut, mutta osuma tuli miltei heti sen jälkeen, kun Seppälä oli poistunut jäähyaitiosta. Daniel Grillfors onnistui maalin edestä tekemällään laukauksella yllättämään ottelussa loistavasti torjuneen Engstrandin.

Blues yritti ottelun lopussa kaventaa numeroita ilman maalivahtia, mutta huonolla menestyksellä. Jasse Ikonen onnistui lopulta tekemään HIFK:lle vielä yhden osuman tyhjään maaliin.

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho kommentoi ottelua valmentajahaastattelussa.

− En muista, että tällä porukalla oltaisiin näin altavastaajana ennen oltu. Jännää pelissä oli, että ensimmäisellä laukauksella kuitenkin saatiin maali. HIFK oli erittäin hyvä ja heillä on kaikki osa-alueet kunnossa. Liian kova haaste oli meille, mutta jätkät repivät sen mitä pystyivät.

HIFK otti kolme pistettä lähes samalla kaavalla kuin edellisessä ottelussaan HPK:ta vastaan. Kaksi erää mentiin ottelussa tasatahtiin ja kolmannessa erässä kolmen maalin karkumatkalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo