Kauden avaus

LIIGA / Raportti
Porin Ässät avasi Isomäen ottelukauden laiskatahtisessa ja epätasaisessa harjoitusottelussa Turun Tovereita vastaan. Erityisesti maalinsuulla epäonnistuneelle TuTo:lle jäi ottelussa lähinnä statistin rooli.

Vaisua ja laiskaakin

Ässien harjoituskausi jatkui perjantai-iltana TuTo:n pyörittelyllä. Kotijoukkue on kahdelle peräkkäiselle päivälle osuneista otteluista huolimatta jatkanut tiivistä harjoitustahtiaan. Torstaina Rantasalmella paikallisen jäähallin vihkineen Jukurit -kohtaamisen ja tämänpäiväisen ottelun lisäksi Ässät on harjoittellut jäällä päivittäin. Myös pelipäivinä. Pelaajien tukkoiselta näyttäneet jalat eivät siis ole mikään ihme.

Tällä kertaa Mestiksen kärkipäästä saapunut vastustaja kukistui numeroin 9-3 (3-0)(1-1)(5-2). Suurin yksittäinen loppulukuihin vaikuttanut tekijä löytyi TuTo:n maalinsuulta, jossa pelannut Henri Launonen ei vakuuttanut, vaan jäi selkeästi Ässien Antti Jokelan varjoon. Yksin Launosta ei numeroista voi syyttää - sen verran roimasti kotijoukkue erityisesti toisessa erässä peliä hallitsi. Tehottomasti.

Kokonaisuutena ottelu jäi vaisuksi. Jo 10 minuutin jälkeen taululla oli 3-0 lukemat ja sen jälkeen molempien joukkueiden vauhti oli jo lähempänä "kävelyä" kuin edes "hölkkää". Hitaassa temmossa Ässien melko taitava sentterikaarti saikin rauhassa pyörittää peliä ja jätti mm. mestistähti Tero Forsell:in tyystin pimentoon. Tätä taustaa vasten jopa yksittäisten pelaajien arviointi tuli hankalaksi, sillä tempo ei vastannut edes normaalia Mestis- saati sitten SM-liigatasoa.

Kotijoukkueelta puuttuivat riveistä vastan ensi viikolla maahan saapuvat Scott Langkow ja Dave Duerden, sekä vammoistaan toipuvat Jari Korpisalo, Pasi Tuominen, Markku Tähtinen ja Pasi Peltonen. Samoin sivussa olivat 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana Lake Placidiin matkaavat Mika Rontti ja Iikka Törnvall. Kesän joukkueen kanssa harjoitellut Masi Marjamäki on puolestaan suuntaamassa Kanadan juniorisarjoihin eikä ollut enää mukana kokoonpanossa.

Kotijoukkue pelasi seuraavassa koostumuksessa:

T.Salonen-V.Fandul-S.Wesslin;
J.Hutchins-P.Sachl-T.Harjula;
K.Kuusela-T.Hakanen-T.Pöllänen;
J.Kiilholma-J.Lipponen-J.Mäkelä;

J.Glad-A.Boman;
P.Kangasalusta-S.Shirreffs;
T.Ahmaoja-M.Rantanen;
A.Pohjalainen

A.Jokela

Ässien maalit:

(3) Jarkko Glad,
(2) Vjatseslav Fandul,
(1) Petr Sachl,
(1) Timo Salonen,
(1) Kristian Kuusela,
(1) Jeff Hutchins

» Lähetä palautetta toimitukselle