Kai Suikkanen: ”Voihan se päättyä nuinkin”

LIIGA / Raportti
Dan Sexton oli tehoketjun hahmoja.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Vettä satoi taivaan täydeltä, lumesta ei näkynyt merkkejäkään. Nähtiin siis kaikki klassisen pelipäivän ainekset. Tauon jälkeinen häntäpään kamppailu päättyi TPS:n 5–4-voittoon voittomaalikilpailun jälkeen.

Ottelun panos ei näkynyt ainakaan varovaisuutena. Isoonmäkeen kokoontuneet yli 5000 katsojaa näkivät vauhtia ja vaarallisia tilanteita läpi ottelun. Jo avauserässä maaliverkko heilui viisi kertaa, ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 3−2-johdossa.

− Tämä oli meiltä hyvä taistelu, yleensä nämä on hävitty, kiitteli TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen joukkueensa esitystä.

− Ensimmäinen kymppi oli meiltä hyvä, toinen lipsahti.

Työteliäs Severi Sillanpää iski kaksi maalia avauserässä. Osumista jälkimmäinen herätti TPS-leirissä nurinaa.

− Ässien kolmatta maalia ei olisi pitänyt hyväksyä, koska pelaaja oli meidän maalivahtimme päällä, totesi Suikkanen.

TPS:n tehoketju nousi esiin

Huolimatta turkulaisten kolmosketjun värkkäämästä tärkeästä tasoitusmaalista Niclas Luceniuksen johtama kakkosketju oli liekeissä varsinkin toisessa erässä. Lucenius laidoillaan Dan Sexton ja Tuomas Suominen vei hetkittäin peliä aivan mielensä mukaan.

− Meillä kävi vähän huonoa säkääkin, kun vastustaja pääsi aina tasoihin, mietti kautensa vasta aloittanut Tapio Sammalkangas.

− Toki tuurikin on ansaittava. Kokonaisuudessaan maaleja tuli liikaa, mutta silti pelasimme hyvän pelin pitkään huiliin nähden.

Sammalkangas on harjoitellut puolitoista viikkoa joukkueen mukana sen jälkeen, kun sai terveen paperit.

− Mukavaa oli tulla pelaamaan, intoa oli kuin ilmapallolla, kuvaili ässäpakki.

Matias Sointu jätti kaukalon noin pelin puolivälissä, eikä palannut enää takaisin. Ässät vaihtoi kolmanteen erään maalille Rasmus Rinteen.

Kolmannessa erässä Niklas Hagman vei komealla yksilösuorituksellaan kotijoukkeen 4−3-johtoon, mutta TPS:n selkä ei suoristunut. Erän puolivälissä Ässien hakiessa raivoisasti lisäosumia Sexton karkasi läpiajoon. Rinne kuitenkin venyi komeaan torjuntaan.

Ratkaiseva maali Liettuasta

TPS:n kakkosketju kruunasi huikean iltansa ykkösketjusta lainatun Brian Willsien tasoitusmaaliin vain kolmisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Voittomaalikilpailussa ainoan maalin teki Tadas Kumeliauskas.

− Rinne on torjunut paljon pisteitä, mutta yhtä hyvin tuon kilpailun voisi kolikolla arpoa, sanoi Sammalkangas.

Jyri Marttista ja Tommi Taimea olisi tarvittu kentällä. Vähän on nyt tuskaista, toinenkaan tulos ei olisi ollut vääryys. Tyytyväinen olen kuitenkin yritykseen, tästä on hyvä jatkaa lauantain peliin, totesi Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

» Lähetä palautetta toimitukselle