Tasainen kiekkoilta Porissa

LIIGA / Raportti
Porissa nähtiin torstaina tasainen ottelu, jonka kipeästi pisteitä tarvitseva SaiPa lopulta käänsi jatkoajalla 2-3 voitoksi.

Ottelun luonne kävi selväksi jo ensimmäisillä minuuteilla. Päästä päähän mentiin kovalla vauhdilla, joskin Ässät oli ehkä hieman hallitsevampi luoden muutaman vaarallisen paikan Tomas Duban vartioimalle maalille. Varsinkin Vjatseslav Fandulin johtama ketju, jossa laidoilla pelasivat Samu Wesslin ja Timo Salonen oli hyvässä kunnossa.

Kun erää oltiin pelattu reilut 11 minuuttia sai Ässät erinomaisen tilaisuuden tehdä ottelun avausmaali, kun joukkue pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Eikä se jättänytkään tilaisuuttaan käyttämättä. Ensimmäisen kerran kiekon verkkoon laittoi Jari Korpisalo, joka ohjasi Steve Shirreffsin laukauksen maalin edestä ohi Duban. Syöttöpisteen osumaan sai myös Olegs Sorokins.

Korpisalon osuma jäi erän ainoaksi, joskin molemmat joukkueet onnistuivat luomaan paikkoja joista olisi voinut enemmänkin maaleja syntyä. Hyvin pelanneen Duban lisäksi vireessä oli myös kotijoukkueen maalilla Scott Langkow, joka otti SaiPan yritykset varmasti kiinni.

Skyttä toi SaiPan tasoihin

Toinen erä ei paljoa poikennut ensimmäisestä. Peli aaltoili päästä päähän ja paikkoja riitti tuhlattavaksi asti.

SaiPa pääsi kuitenkin erään paremmin sisään ja onnistuikin tasoittamaan ottelun. Kotijoukkueen Antti Boman ei onnistunut omalla siniviivalla ottamaan pomppivaa kiekkoa haltuunsa, jonka seurauksena pääsi Mika Skyttä tasoittamaan pelin numeroihin 1-1. Skyttän laukaus oli hyvä, mutta osuma voidaan suurelta osin pistää puolustusvirheen piikkiin.

Molemmat osuivat päätöserässä

SaiPa pääsi lähtemään kolmanteen erään ylivoimalla, jonka isännät kuitenkin kestivät. Seuraava maali nähtiin hieman ennen erän puoliväliä. Hyvin ottelussa esiintynyt Vjatseslav Fandul sai maalin edustalta laitettua kiekon ohi pienessä maskissa olleen Duban. Syöttöpisteet saivat Shirreffs sekä Wesslin. Vain hetkeä myöhemmin oli Ässät mennä jo kahden maalin johtoon. Ottelun päätuomari Markku Kruus totesi kuitenkin videotarkastuksen jälkeen, ettei Jari Korpisalon laukaus käynyt maalissa.

Tilannetta voidaan pitää tietynlaisena käännekohtana, koska vain minuutti sen jälkeen onnistui SaiPa tulemaan jälleen tasoihin. Tilanne lähti ässäpuolustaja Mika Rontin virheestä. Mies laukoi SaiPan siniviivalla kiekon päin vierailijan pelaajaa, jonka seurauksena pääsivät sputnikit 2-1-hyökkäykseen. Aigars Cipruss näki toisella laidalla viilettäneen Kalle Kermanin, joka kiersi Langkowin ja tasoitti pelin numeroihin 2-2. Osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana.

Machulda rankaisi jatkoajalla

Jos oli Ässät edellisessä Porissa pelatussa ottelussa SaiPaa vastaan onnekkaampi, kävi tällä kertaa toisinpäin. Tärkeät kaksi pistettä vierailijalle takasi komean läpiajomaalin päätteeksi Vladimir Machulda, joka nosti kiekon yläkulmaan ohi Langkowin. Tilanteen alusti Aki Tuominen, jonka syöttö tavoitti vaarallisena maalintekijänä tunnetun Machuldan. Näin matkasivat kaksi pistettä Lappeenrantaan numeroin 2-3.

Yhteenvetoa

Ässät ja SaiPa tarjosivat Isomäen harvalukuiselle yleisölle melko sekavan, mutta vaarallisia tilanteita täynnä olleen ottelun.

Ässät ei esityksensä perusteella ole taistelusta tinkinyt, vaikka mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet ja joukkueen johtotähti Markku Tähtinen on myyty muualle. Mika Toivolan ryhmää ei ainakaan tämän ottelun perusteella voi syyttää yrityksen puutteesta. Jokainen ketju onnistui luomaan paikkoja, mutta kiekkoa ei "varmoistakaan" tilanteista onnistuttu laittamaan riittävän usein verkkoon. Suurin ongelma joukkueella on tällä hetkellä siis tehottomuus. Laadukkaammalla viimeistelyllä olisi Ässät korjannut tänään kaksi pistettä. Niin paljon sillä oli paikkoja ohittaa hyvin pelannut Tomas Duba.

Erityisen pirteällä pelipäällä ei tänään ollut myöskään SaiPa. Joukkueesta ei Duban lisäksi erottunut edukseen juuri kukaan. Lubomir Vaic loi muutaman vaarallisen tilanteen, mutta parhaassa terässä ei Slovakian maajoukkueeseen valittu hyökkääjäkään ollut. Vladimir Machulda ei olisi jäänyt mieleen ollenkaan, ellei olisi ratkaissut peliä komealla osumallaan jatkoajalla. Kaiken kaikkiaan vaisu oli myös SaiPan esitys.

» Lähetä palautetta toimitukselle