Favorin herätti Ässät voittoon

LIIGA / Raportti
Sarjanousija KalPa piti Ässiä alusta loppuun ahtaalla Isomäen varsin heikkotasoisessa ja sekavassa torstai-illan ottelussa. Porilaisten muutamat vahvat hetket riittivät kuitenkin tuomaan patapaidoille niukan 3-1-kotivoiton.

Rob Hiseyn ja Matt Nickersonin debyytit kotiyleisön edessä vetivät lehtereille mukavasti yli 4000 katsojaa. Tulokkaiden suhteen tarjolla oli lupaaviakin otteita, mutta muilta osin kamppailu ei tarjonnut juuri mitään toisen erän pientä piristyshetkeä lukuunottamatta.

Ässät käänsi pelin edukseen toisen erän loppupuolella. Sitä ennen KalPalla oli ylivoimapeleissä mahdollisuutensa takoa pelille kuopiolaisittain positiivisempi ratkaisu. Kylmäpäisyys ei kuitenkaan riittänyt.

-Kaksi erää pelasimme hyvin ja toisessa erässä oli maagisia paikkoja ratkaista ottelu. Lopputulosta on kunnioitettava, mutta mielestäni olisimme ansainneet vähintään pisteen, KalPan päävalmentaja Mika Pieniniemi tuskaili.

Pieniniemen näkemyksessä on toki kuopiolaisväriä mukana, mutta ei toisenlainen lopputulos mikään huutava vääryys olisi ollut. Ässät oli kyllä pelillisesti valmiimpi aina silloin kuin huvitti. Täyttä ottelua ei vain huvittanut.

Favorin herätyskellona

Varsinkin ottelun alussa patapaidat vaikuttivat vahvasti luulotautisilta. Hyökkäyspäässä peli oli päämäärätöntä neppailua ja siinä sivussa puolustusvelvoitteet tahtoivat aina välillä unohtua. KalPa pääsikin ottelun avauserässä useisisiin ylivoimahyökkäyksiin.

-KalPa oli toki hyvin valmistautunut ja keskittynyt, mutta ei meidän pelaamisessa todella ollut tasapainosta tietoakaan, Ässien piiskuri Mika Toivola ripitti omiaan ottelun avauserän toilailuista.

Hyvinkin mitäänsanomattomassa avauserässä kaiken muun ohella myös maalit jäivät lopulta tekemättä.

Sama tahti jatkui toisen erän alussa. Lopulta illan päätuomaria Timo Favoriniakin alkoi kyllästyttää. Mies otti ohjat käsiinsä ja vihelsi pelin eloon.

Favorin näki jäällä punaista siinä määrin häiritsevästi, että mies passitti porilaisia ahkerasti rangaistusaition puolelle. Ässäleirissä päätuomarin linjaa ei ymmärretty, ja kieltämättä osa jäähyistä tulikin hivenen heppoisin perustein.

Paikoin melko sujuvaa pakkopeliä esittäneet savolaiset saivat tilaisuutensa väsätä osumia pitkät tovit kahden miehen ylivoimilla. Maali oli lopulta väistämätön seuraus. Kasper Kenig löysi maalin edestä vapaana olleen Juho Kurosen, joka läväytti suoraan syötöstä uransa ensimmäisellä liigamaalillaan KalPan johtoon.

Kuopiolaisten tukevamman johtoaseman sijasta Ässät kävi värkkäämässä kesken alivoimansa tasoituksen. Aki Uusikartano ja Pasi Nielikäinen pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Uusikartano kokeili aikansa pyörittyään yllättää Kimmo Kapasen rystysipaisulla. Kiekko jäi vapaaksi Kapasen taakse, Nielikäinen oli tarkkana ja siirsi pelivälineen maaliin.

Ässät koki tulleensa entistä enemmän väärinymmärretyksi, kun Favorin passitti Matti Kaipaisen suihkuun. Avauserässä Kaipainen oli istunut kympin sukelluksesta ja toisessa erässä tuli toinen lisää keskialueella tapahtuneesta päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Lisäosumiin kuopiolaiset eivät Favorinin puolittaisista tarjoiluista huolimatta kyenneet. Sen sijaan unessa olleet porilaiset heräsivät taisteluun kokiessaan tulleensa väärinkohdelluiksi.

-Tuomari herätti meidät ja sen jälkeen pystyimmekin pelaamaan ihan hyvin ja nousujohteisesti, Toivola kiitteli raitapaitaa.

Ässät todellakin löysi noin 10 minuutin todellisen taisteluvaihteen. Jäähyt tapettiin mallikkaasti, luistin alkoi liikkua, joku meinasi intoutua jopa taklaamaan. KalPan fyysiset puutteet tulivat räikeästi esiin ja Ässät otti pelin haltuunsa.

Erän loppupuolella tarjoiltiin kelvollinen höyhensarjan kaksinkamppailu, kun KalPan Matti Kuusisto ja Ässien Petteri Tasku intoutuivat vaihtamaan nyrkiniskuja oikein urakalla. Pikkumiesten selvitellessä paremmuuttaan Ässien Nickerson haki turhaan itselleen omaa tanssipartneria.

Favorin löysi ratkaisemattomana päättyneen myllyn aloittajaksi Kuusiston. Ässät pääsi ylivoimalle, jonka se myös hyödynsi. Pasi Peltosen laukauksesta jälkeen kiekko jäi pelattavaksi Kapasen viereen. Tällä kertaa Marko Kivenmäki ehti ensimmäisenä survomaan irtokiekon maaliin.

Uudelleen uneen

Kolmannessa erässä Favorinkaan ei enää jaksanut herätellä sen paremmin pelaajia kuin yleisöäkään. Peli soljuikin omalla vaatimattomalla painollaan kohti loppuaan ilman maine- tai juuri muitakaan tekoja.

Pelinrakenteluun joukkueet eivät kyenneet senkään vertaa kuin aiemmissa erissä. Kiekkoa ei juurikaan pystytty syöttelemään tai kuljettamaan punaviivaa pidemmälle, jossa se joka menetettiin vastustajalle tai roiskaistiin holtittomasti päätyyn.

-Kolmaserä meni oikeastaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Pelasimme sopivan kylmäpäisesti, porilaisluotsi näki tapahtumien kulun.

Mikään suuri vääryys KalPan nousi tasoihin ei olisi ollut. Kunnon paikkoihin asti pieni joukkue ei kuitenkaan juuri yltänyt. Ainoa todellinen mahdollisuus tuli lopussa Kasper Kenigille, mutta mainiosti pelanneen Juuso Riksmanin ohi hän ei kiekko saanut.

Lopulta Mikko Rautee lopetti pyristelyt piiskaamalla loppulukemat tyhjiin KalPan hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

-Kiihkeä peli. Kiihkein, missä minä olen lyhyellä päävalmentajan urallani ollut. Lopussa alkoi sitten väsykin painaa. Suoritukseen voi kuitenkin olla tyytyväinen, mutta tulos oli jälleen negatiivinen. Harmittaa poikien puolesta, Pieniniemi kiteytti pelin kuopiolaisittain.

Hiseyssa ja Nickersonissa pelimiesten elkeitä

Rob Hisey ja Matt Nickerson pelasivat tonttinsa ensimmäisessä kotiottelussaan mukavasti. Molemmat väläyttivät parhaita puoliaan, vaikkakaan sen kummemmin he eivät vielä esiin nousseet. Mika Toivola oli joka tapauksessa tyytyväinen uusien vahvistusten otteisiin.

-Hisey parantaa peli peliltä. Harmi, ettei tullut pisteitä, vaikka muutama mahdollisuus olikin. Maali varmasti vapauttaisi hänen otteitaan. Uskon, että hän on meille vielä iso apu.

-Nickersoniin on oltava tyytyväinen. Ensimmäinen peli uudessa paikassa sujui hyvin. Liike riittää isoonkin kaukaloon ja kiekollisena hän teki tosi fiksuja ratkaisuja. Siinä sivussa kävi vähän murahtelemassa vastustajalle aivan niin kuin pitääkin, Toivola hehkutti.

Vaisusta ottelusta on yksilötasolla vaikea nostaa muutenkaan juuri ketään muiden yläpuolelle. Maalivahdit olivat hyvässä iskussa, mutta muuten peli oli kokonaisuutenaan tasapaksua puurtamista.

Atte Pentikäisen piti puuttua Ässien riveistä, mutta mies hyppäsi sittenkin kaukaloon. Lopulta hän ei kuitenkaan kyennyt olkapäävammansa vuoksi pelaamaan kuin pari vaihtoa.

KalPa puolestaan koki takaiskun, kun Sami Salonen joutui jättämään kaukalon kahden erän jälkeen saamansa mailaniskun vuoksi. Mistään vakavasta vammasta ei kuitenkaan pitäisi olla kyse.

» Lähetä palautetta toimitukselle