Kärpät jatkoi Ässien koettelemusta

LIIGA / Raportti
Ässien vaikeat ajat eivät ota loppuakseen. Torstaina joukkue johti Kärppiä kahden erän jälkeen 2-1, mutta helpottavaa pistelisäystä kotiottelusta ei silti irronnut. Kärpät puski päätöserässä rinnalle ja aiheutti porilaisille neljännen peräkkäisen tappion.

Ässät esitti kahden erän ajan kutakuinkin sellaista peliä, jolla joukkue pystyy haastamaan Kärppien kaltaisia kärkijoukkueita. Patapaidat hävisivät alusta asti liikkeessä, mutta tiukan pelikurin turvin joukkue kykeni komeasti kiusaamaan Kärppiä.

- Tämä oli tiukka vääntö. Meidän askeleemme eivät osuneet kohdalleen kahdessa ensimmäisessä erässä, minkä lisäksi Ässien puolustuspelaaminen oli kurinalaista, tuumi Kärppien Kari Jalonen.

- Viimeiseen erään me sekoitimme ketjuja, minkä myötä peliin saatiin enemmän liiketta ja ennen kaikkea työntekoa.

Mika Toivola oli ymmärrettävästi pettynyt. Kohtuullisen hyvä esitys ei taaskaan tuottanut pisteitä, kun joukkue hävisi päätöserän tylysti 0-3.

- Tämä syö miestä rotan lailla, Toivola myönsi.

Kärpät lähti torstain otteluun ilman Josef Boumediennea. Puolustaja lensi aiemmin päivällä Tukholmaan, missä hänen tyttöystävänsä on Kari Jalosen mukaan sairastunut äkillisesti.

Langkow anteliaalla tuulella...

Ottelu käynnistyi Kärppien hallinnassa. Vierailija piti kiekkoa ja vyörytti hyökkäyksiä, mutta todelliset huippupaikat jäivät joukkueelta luomatta. Kärpät ei päässyt laukomaan parhaasta sektorista, minkä lisäksi Ässien puolustajat pitivät vihulaiset visusti erossa paluukiekoista. Ässien Scott Langkow’lle merkittiin ensimmäisestä erästä 14 torjuntaa, kun Kärppien Pekka Rinne venyi kiekon tielle viiteen otteeseen.

Kärppien puolustus petti ensimmäisten 20 minuutin sisään kahdesti. Erän puolivälissä Ässien ykkösketju vyörytti nopeilla syötöillä vaarallisen vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Teemu Virkkunen pääsi tuikkaamaan illan avausosuman Pekka Rinteen nokan alta. 15 minuutin pelin jälkeen nopean hyökkäyksen käynnisti Pasi Nielikäinen, joka jakeli kiekon samassa laidassa täyttä vauhtia painaneelle Kristian Kuuselalle. Kuusela luisteli b-pisteelle ja laukoi längeistä kauden kolmannen maalinsa.

Kahden maalin johdossa Ässät ei avauserästä kuitenkaan poistunut, sillä Scott Langkow lahjoitti vierailijalle ilmaisen lohdutusosuman. Kiekko ajautui heti Ässien avausmaalin jälkeen kotijoukkueen puolustusalueen kulmaan, minne päätti suunnata myös Langkow. Jälkeenpäin on helppo sanoa, ettei nikkarin olisi kannattanut mennä shinne.

Langkow nimittäin tunaroi kiekon Juha-Pekka Haatajalle, joka heitti pelivälineen välittömästi kohti tyhjänä ammottavaa maalia. Kiekko ohjautui keskushyökkääjä Tommi Paakkolanvaaralle, jolla oli helppo työ nakata taululle uransa ensimmäisen liigaosuman.

...ja maanantaivireessä

Toisessa erässä puntit tasoittuivat merkittävästi ja Ässätkin ryhtyi hallitsemaan kiekkoa pelkkien vastahyökkäysten sijaan. Maaleja ei kuitenkaan nähty, joten päätöserään lähdettiin isäntien 2-1-johdossa.

Ottelu kulminoitui heti erän alkuminuuteilla, kun Marko Kivenmäki pääsi puolittain läpi ja Ari Vallin kaatoi hänet kahden minuutin arvoisesti.

Ässät olisi voinut karata kahden maalin johtoon, mutta joukkueen ylivoimapelaaminen ei kovasta harjoittelusta huolimatta edelleenkään eksynyt jengoilleen. Niinpä Kärppien Petr Tenkrat tasoitti lukemat välittömästi Vallinin jäähyn päättymisen jälkeen. Yläkulma helähti jälleen kerran Scott Langkow’n selän takana, vaikka sinänsä hyvä ja tarkka laukaus olisi ollut otettavissa kiinni.

Kärppien tasoituksen jälkeen alkoi vääjäämättömästi näyttää siltä, että pisteet matkavat Ouluun. Kolmen minuutin kuluttua vierailija siirtyikin johtoon, kun puolustaja Mikko Lehtonen kaartoi aikansa kiekon kanssa ja vippasi kiekon rystyltä maaliin. Luonnollisesti peliväline upposi jälleen ylänurkkaan.

Ässät pääsi vielä ylivoimalle, kun Janne Pesonen otti kakkosen kampituksesta. Joukkue oli lähellä tasoitusta, sillä Pasi Nielikäinen laukoi kiekon yläputkeen. Saman myllytyksen päätteeksi Oleg Sorokin pääsi tälläämään siniviivalta kohti puolityhjää Kärppien maalia, mutta jäänuoliainen päätyi kuin päätyikin jäässä maanneen Pekka Rinteen hanskaan.

Loppulukemat 4-2 laukoi ylivoimalla Petr Tenkrat. Osuma oli Kärppien ainoa, josta saattoi antaa Scott Langkow’lle varauksettoman synninpäästön. Tsekkihyökkääjä pääsi lämmäämään hyvästä paikasta kovan ja matalan laukauksen, jolle polvilleen pudottautunut Langkow ei voinut mitään. Kaiken kaikkiaan viimeisesessä erässä huomasi selvänlaisesti, että kolmannen pelinsä neljän päivään pelanneilta porilaisilta alkoivat loppua paukut.

Mika Toivola oli ottelun jälkeen pettynyt siihen, että 60 minuutin taistelu ei tuottanut pisteitä. Totta olikin, että Ässät olisi ansainnut hyvällä esityksellään jonkinlaisen saaliin.

- Me taistelimme 60 minuuttia hullun lailla, mutta peli ratkesi tiettyihin virheisiin. Meille tehdään tällä hetkellä liikaa helppoja maaleja. Sarjakärkeä ja huippujoukkuetta vastaan ei voida antaa ilmaisia osumia, Toivola puhisi.

» Lähetä palautetta toimitukselle