Porissa oteltiin tasaisesti

LIIGA / Raportti
Molemmille joukkueille merkityksellinen ottelu päättyi tiukan väännön jälkeen tasatulokseen 2-2.

Ottelu alkoi Ässien kannalta vaikealla tavalla. JYP pääsi jo vajaan minuutin pelaamisen jälkeen kokeilemaan ylivoimaa Jarkko Gladin otettua rangaistuksen. Hyvästä mahdolisuudesta huolimatta ei vierailija onnistunut maalitiliään kuitenkaan avaamaan. Hieman myöhemmin sai kotijoukkue oman tilaisuutensa, kun Tommi Nikkilä laukoi kiekon katsomoon ja sai rangaistuksen pelin viivyttämisestä. Kauaa ei Ässät aikaa käyttänyt, kun kiekko oli jo verkossa. Sairaslomaltaan palanneen Oleg Sorokinsin laukauksen reboundista pääsi Pasi Tuominen laittamaan pelivälineen ranteella aivan maalin yläkattoon. Osuma oli kovasti töitä tekevälle Tuomiselle varmasti helpotus, kiekollinen peli on ollut hänellä tällä kaudella ajoittain melko tuskaista.

Tuomisen osuman jälkeen ei maaleja ensimmäisessä erässä enää nähty. Peli oli yleisesti ottaen melko tasaista, vierasjoukkueellakin oli omat paikkansa ohittaa Scott Langkow mutta lukuisista laukauksista huolimatta ei kanukkivahtia onnistuttu yllättämään.

JYP tasoitti nopeasti

Kaikki katsojat eivät varmasti ehtineet edes tauolta takaisin, hurrikaanin iskettyä ensimmäisen kerran jo yhdeksän sekunnin pelaamisen jälkeen. Marko Kivenmäen ensimmäisen erän lopussa saaman rangaistuksen lähenneltyä jo loppuaan pääsi Petri Virolainen nousemaan puolustajan paikaltaan b-pisteiden väliin josta lähti rannelaukaus joka tasoitti ottelun numeroihin 1-1. Laadukkaan esityön osumaan tekivät hyvässä vireessä olleet Antti Virtanen sekä Jari Korhonen.

Isännät eivät jääneet Virolaisen osuman jälkeen kuitenkaan tuleen makaamaan. Runsas minuutti tasoituksesta, vilkkuivat valot toisessa päässä. Hienoa kautta pelaava Mika Rontti sai kiekon Juha Kiilholmalta viivaan josta hän matalalla laukauksella onnistui ohittamaan Nikkilän. Toinen syöttöpiste merkittiin Tomi Pölläselle.

Erä oli vahva myös vierasjoukkueelta. Paikkoja luotiin varsinkin Jarkko Immosen johtaman ketjun toimesta Langkowin maalille, mutta JYP:ä tänään vaivannut tehottomuus takasi sen että peli pysyi isäntien johdossa. Toki myös Langkow oli vahvassa vireessä esittäen ajoittain hyviä torjuntoja. Ässät sai ottelun puolivälin jälkeen myös loistavan tilaisuuden kasvattaa johtoaan kun Petri Virolainen sekä Antti Virtanen ottivat rangaistukset samanaikaisesti. Ylivoima ei kuitenkaan kulkenut toivotulla tavalla ja JYP säästyi takaiskulta. Varsinkin laukaukset jäivät luvattoman vähiin ottaen huomioon sen että Ässät sai kaksi minuuttia pyörittää kahden miehen ylivoimaa.

Korhonen hiljensi jälleen kotiyleisön

Päätöserä jatkoi samaa linjaa kuin kaksi ensimmäistäkin. Vauhtia ja tilanteita riitti mutta mitään legendaarista ei kumpikaan joukkue saanut aikaiseksi. Kotiyleisöä peloteltiin ajoittain huolestuttavan huolimattomalla oman pään pelillä joka ei kuitenkaan tällä kertaa kostautunut. Vierasjoukkueen valmentaja Matti Alatalolla onkin miettimistä siinä miksei joukkue saanut kiekkoa verkkoon lukuisista paikoista huolimatta. Sillä määrällä mikä JYP:llä oli tänään tilanteita olisi peli periaatteessa voitettava.

Pitkään näytti siltä että Ässien yhden maalin johto pitää loppuun asti. Jälleen kävi kuitenkin samalla tavalla kuin edellisessäkin kotipelissä. Vjatseslav Fandulin rangaistuksen aikana JYP pääsi kuittaamaan tasoituksen. Edellisessä Porissa pelatussa ottelussa loistanut Jari Korhonen laittoi lukemat tasoihin kun pelikello näytti aikaa 56.29. Syöttöpisteet merkattiin tänään tehot 0+2 keränneelle Antti Virtaselle sekä Jarkko Immoselle.

Ässät sai vielä oman mahdollisuutensa ratkaista peli, kun melko runsaasti mailahäirintää harrastanut Lauri Kinos komennettiin rangaistujen aitioon. Mitään mieleen painuvaa ei kuitenkaan ylivoimasta käteen jäänyt. Näin siis nähtiin Porissa toista kertaa perättin jatkoaika. Viiden minuutin aikana oli molemmilla joukkueilla mahdollisuuksia ottaa toinenkin piste. Varsinkin JYP loi ahkerasti painetta Langkowin maalille. Kotijoukkueesta paras paikka tarjoutui Tuomo Harjulalle jonka hyvä yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Näin pisteet jaettiin Porissa tasatuloksella 2-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle