Tehoton Jokerit tehtaili voiton Ässistä

LIIGA / Raportti
Jokereiden ja Ässien väliset ottelut ovat olleet tällä kaudella numeroiltaan tasaisia. Porissa jatkettiin perjantaina tutuissa merkeissä, kun 2-2-tasapelin ja Jokereiden 2-1-kotivoiton jatkoksi listattiin vierasvoitto maalein 2-1.

Ottelu muodostui alusta alkaen varsin yksipuoliseksi näytökseksi.
Jokerit vyörytti laajalla materiaalillaan hyökkäyksiä Ässien
päätyyn, ja isännät yrittivät käyttää vähät tilaisuutensa
mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen. Ässillä oli kuitenkin
siinä määrin ongelmia vastahyökkäyksiensä käynnistämisessä,
että kovin usein porilaishyökkääjät eivät Jokeri-maalivahti
Markus Helasta päässeet toden teolla haastamaan. Jokerit sen
sijaan keräsi tilastomiehensä papereihin 21 maalipaikkaa.
Ässien veräjänvartija Scott Langkow olikin 33 torjunnallaan
koko lailla täystyöllistetty.

- Paikkoja maalien tekemiseen oli valtavasti, mutta vastustajan
maalilla seisoi liigan paras tai toiseksi paras maalivahti.
Joukkueessa on kuitenkin tiettyjä pelaajia, joiden ensisijainen
tehtävä olisi tehdä niitä maaleja, Jokeri-valmentaja Raimo
Summanen sätti omiaan.

- Tosiasia on, että tällä joukkueella ei keväällä tulla
taistelemaan mestaruudesta. Markkinoilta on lähdettävä hakemaan
maalintekijää ja kiekollista pakkia, Summanen kaavaili.
Jokeri-käskyttäjän päänvaivaa lisää Jukka Hentusen tuore
kylkivamma, joka piti profiilihyökkääjän sivussa perjantain
ottelusta. Sairasloma ei välttämättä jää lyhyeksi.

Rochefort kohahdutti

Ässät vastasi tilastojen koruttomasta kielestä huolimatta
ottelun ensimmäisestä täysosumasta, kun SM-liigan aloittajien
ehdottomaan kärkikastiin lukeutuvat Richard Rochefort ja Petri
Pakaslahti kyyristyivät 13. peliminuutilla Jokereiden
puolustusalueen vasemmalle b-pisteelle. Sekä Pakaslahden, Helasen
että Isomäen yleisön yllätykseksi Rochefort tempaisi kiekon
maalin perukoille välittömästi sen pudottua jäähän.

Jokereiden avausmaalin synty antoi odottaa itseään yli
ottelun puolivälin. Helsinkiläisten piina helpotti ajassa
32.33, kun puolustaja Ilkka Mikkola pääsi vihdoin rikkomaan
Langkow'n nollan Pakaslahden johtaman ykkösketjun painostuksen
päätteeksi. Suurikaan yllätys ei ollut, että Ässistä oli tuolla
hetkellä kentällä Vjatsheslav Fandulin johtama hyökkäystrio,
jossa laidoilla pelasivat Jari Korpisalo ja Tuomo Harjula.
Kolmikolla tuntui koko ottelun ajan olevan suuria vaikeuksissa
sekä puolustusvelvoitteidensa hoitamisessa että vastahyökkäyksien
käynnistämisessä.

Ässilläkin oli ottelussa paikkansa. Esimerkiksi torstaina SaiPaa
vastaan kunnostautunut hyökkäysvitja Tomi Pöllänen - Janne Seva
- Pasi Tuominen olisi paremmalla viimeistelytarkkuudella
saattanut siirtää Ässät 2-0-johtoon ennen Jokereiden avausmaalin
syntymistä. Kokonaisuudessaan Ässiä vaivasi kuitenkin jonkinlainen
ponnettomuus. Mikään ketju ei saanut peliään pyörimään
kitkattomasti, ja varsinkin Samu Wesslinin, Markku Tähtisen ja
Timo Salosen muodostama ykkösketju ei tuntunut pystyvän luomaan
juurikaan paikkoja. Maestro Tähtinen tuntuu välillä omivan
liikaa kiekkoa, ja niinpä keskushyökkääjän kehno henkilökohtainen
esitys johtaa helposti koko ketjun pelin tukkoutumiseen. Perjantaina
Tähtinen ei ollut parhaalla mahdollisella pelipäällä, eikä Wesslinkään
varmasti pystynyt täysipainoiseen suoritukseen. Laituriin iskenyt
selkäkramppi oli lähellä pitää Wesslinin sivussa koko ottelusta.

Turunen ratkaisi

Ottelun ratkaisu nähtiin heti kolmannen erän alkajaisiksi, kun
Jokereiden laitahyökkääjä Jukka Voutilainen vastasi illan
oivalluksesta. Laitahyökkääjä oli luistelemassa maalin taitse,
mutta heittikin kiekon etukulmalle. Tommi Turunen sijoitti kiekon
ammattimiehen elkein Ässä-maalin kattoon.

Jokereiden siirryttyä johtoon tuntui usko mahdollisuuksiin laantuvan
sekä Ässä-pelaajien että porilaiskatsojien mielissä. Ässien
loppukirikin tyrehtyi jo aikoja ennen maaliviivaa, kun Markku
Tähtinen otti typerän jäähyn pari minuuttia ennen varsinaisen
peliajan päättymistä. Kiekko oli Turusen hallussa Jokereiden
puolustusalueen kulmassa, kun Tähtinen innostui yrittämään
kiekon riistämistä turhan ronskien otteiden avulla. Ässien
kultakypärä huitoi nyrkeillään kypärän Turusen päästä ja joutui
päätuomari Hannu Henrikssonin määräyksestä kahden minuutin
jäähylle. Siitäkin huolimatta Ässät yritti tasoitusta ilman
maalivahtia, mutta ilman sen kummempia tuloksia. Jokereiden
puolustusmuuri oli yksinkertaisesti liian vahva.

- Yrittämisen puutteesta ei poikia voi syyttää. Jokerit
tuntuu luovan joukkueeseen kunnon taisteluhengen. Tilanteen
pitäisi tietysti olla yhtäläinen kaikkia muitakin joukkueita
vastaan, isäntien valmentaja Mika Toivola pohti. Kovin
pettyneeltä hän ei vaikuttanut, sillä pisteet perjantain
ottelusta olisivat olleet silkkaa bonusta. Ässien tärkeimmät
vastustajat löytyvät hieman alemmasta osaa sarjataulukkoa.

Yhden päävastustajistaan Ässät kohtaa heti sunnuntaina, kun
TPS isännöi Turussa neljän pisteen kamppailua. Jokerit
puolestaan pelaa vielä turkulaisia ja Tapparaa vastaan, ennen
kuin sarjajohtaja suuntaa Italiassa pelattavaan Continental
Cupiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle