Raanta nollasi Jokerit

LIIGA / Raportti
Ässät jatkoi voittoputkeaan lauantai-illan kamppailussa Porissa, kun patapaidat kaatoivat Jokerit selvästi luvuin 4-0. Porilaiset venyttivät voittoputkensa jo viiden ottelun mittaisiksi. Ässien suurimpana sankari hääri maalinsuulla torjunut Antti Raanta.

Ässät ratkaisi pelin loistavalla puolustus- ja maalivahtipelillä. Patapaitojen ykkösmaalivahdin paikan itselleen vallannut Antti Raanta pohjusti mainiolla pelillään Ässille selkeän voiton Jokereista. Raannan tärkein torjunta osui kolmannen erän alkuun, kun jokeripakki Antti-Jussi Niemi pääsi ylivoimalla yrittämään kavennusta avopaikasta. Konkaripuolustaja ei onnistunut iskemään kiekkoa sisään, ja runsaan minuutin päästä porilaiset juhlivat toisessa päässä 3-0-osumaa.

Myös Jokereilla oli ottelussa hetkensä. Helsinkiläiset onnistuivat luomaan hetkittäin pitkiäkin painostusjaksoja Ässien päätyyn, mutta aivan huippupaikoille pääseminen oli vaikeampaa. Patapaitojen puolustus hoiti mallikkaasti oman maalinedustan siivoamisen, eikä Ässien puolustuksella ollut suurempaa hätää. Myös Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund huomasi ongelman.

– Hyökkäysten päättämisessä meillä oli ongelmia. Maalinedustalle asti ei oikein päästy, jotta olisimme saaneet maaleja aikaiseksi, jokeriluotsi kommentoi omiensa hyökkäyspelaamista.

– Tyytyväinen pitää olla peliin. Kaivattiin onnistumista pelin alkuun. Muissa tämän tyyppisissä peleissä esimerkiksi Lukkoa ja HIFK:ta vastaan olemme jännittäneet alussa. Toivottavasti tämä auttoi pelaajia saamaan kokemusta näistä peleistä, myhäili ässäluotsi Karri Kivi tyytyväisenä.


Ässät oli askeleen edellä Jokereita.

Tarkkaa peliä

Jokerit sai ottelun alkuun hyvän startin. Heti alussa saadun ylivoiman jälkeen Jokerit oli terävämmällä jalalla liikkeellä, mutta ässäpuolustus Raannan johdolla kesti helsinkiläisten lähentelyt. Erän edetessä pidemmälle myös Ässät pääsi paremmin peliin mukaan. Ottelun avausmaali syntyi, kun Joel Armian rannelaukaus ohitti helponlaisesti viime kaudella Ässien paidassa pelanneen Eero Kilpeläisen. Mika Niemen johtama kolmoskenttä esiintyi ottelussa pirteästi.

– Kaikki pelasivat hyvin, Raanta tietysti oli hyvä. Positiivisin yllätys oli Niemen ketju. Mitä kovempi paikka, niin sitä paremmin kaverit pelaavat, Kivi kiitteli.

Toinen erä oli ensimmäistä erää vauhdikkaampaa kiekkoa. Peli aaltoili ja tilanteita syntyi avauserää enemmän. Varsinkin Radek Smolenak oli useaan otteeseen vastakkain Kilpeläisen kanssa, mutta jokerivahti veti pidemmän korren kerta toisensa jälkeen. Myös Jokereilla oli muutama vaarallinen tilanne, mutta laadukkaasti pelannut ässäpuolustus pystyi pitämään Jokerit pois todellisilta huippupaikoilta.

Maalipaikkoja tuhlaillut Smolenak sai palkintonsa ylivoimaosuman muodossa, kun toista erää oli jäljellä enää noin puolitoista minuuttia. Smolenak päivysti jälleen oikealla paikalla, kun kiekko tuli Tomas Zaborskyn ja Ryan Caldwellin kautta maalinkulmalle, josta tsekkitähdellä oli helppo työ viedä Ässät 2-0-johtoon.

Jokereiden kiri ei alkanut

Narripaidoilla oli kolmannen erän alussa paikkoja kavennukseen, mutta maalinteko ei helsinkiläisille maistunut. Ässät sen sijaan siirtyi ratkaisevan tuntuiseen 3-0-johtoon, kun patapaitojen kanadalaiset Patrick Yetman ja Caldwell juonivat näyttävät osuman.

3-0-osuman jälkeen Ässät jäädytti pelin taidokkaasti. Tasapainoisesti pelannut porilaisryhmä jätti Jokerit vaille mahdollisuuksia, kun maalissa pelanneella Raannalla oli vielä onneakin mukana. Ben Eavesille kolmannen erän puolivälissä vielä loistava tilaisuus kavennukseen, mutta laukaus suuntautui ohi tyhjästä maalista. Tappiosta huolimatta jokeriluotsi Westerlund löysi pelistä myös positiivista.

– Pystyimme parantamaan viime pelistä paljon. Ässät oli silti vahvempi, onnea heille, niukkasanainen Westerlund pohdiskeli.

Lopussa Jokerit haki kavennusta vielä ilman maalivahtia, mutta maaliviivaa pidemmälle Jokerit ei kiekkoa saanut. Kauden parasta ja ehjintä peliään esittänyt Ässät huudatti Isonmäen yleisöä vielä kerran, kun Tapio Sammalkangas iski kiekon tyhjään maaliin.

– Meillä oli teemana, että jokaiseen paikkaan mennään ensimmäisenä. Se kyllä onnistui, ihan jokaiselta, lopetti Kivi.

Seuraavan kerran joukkueet ovat tulessa ensi viikon tiistaina. Jokerit saa vieraakseen JYPin, kun taas Poriin Ässien vieraaksi saapuu Blues.

» Lähetä palautetta toimitukselle