Pitsiturnaus XX: Ässät jätti Ilveksen tylysti nollille

LIIGA / Raportti
Rasmus Rinne pelasi oivallisesti Ässien maalilla.
Kuva © Jussi Kivimäki
Ässät takoi kolme maalia Ilveksen reppuun. Tamperelaiset eivät onnistuneet maalinteossa. Voittolaukauskilpailusta muodostui maraton.

Avausottelussa Lukkoa vastaan kirvelevän 0-1-tappion kärsinyt Ässät tuli sisuuntuneena päivän toiseen koitokseen. Jokereista Ässiin siirtynyt Henri Heino iski ottelun avausosuman. Heino nousi röyhkeästi maalille ja ujutti kiekon Ville Kolppasen vartioimaan maaliin.

Hetkeä myöhemmin Ässät siirtyi jo 2-0-johtoon. Tapio Sammalkankaan siniviivasta lähettämä kuti leijaili vastustamattomasti maaliin. Pelaajaryppään taakse jäänyt Kolppanen ei nähnyt kiekkoa ajoissa.

Ilves ei päässyt kunnolla kokeilemaan porilaisten maalilla seisseen Rasmus Rinteen torjuntataitoja.

Ilveksen hyvää pyöritystä ei palkittu

Ilves aloitti toisen erän vahvasti. Erän alkupuolella joukkue pyöritti peliä porilaisten päädyssä kuin ylivoimalla. Punapaitojen puolustus kuitenkin kesti vaikeilla hetkillä, eikä tamperelaisilla ollut askelmerkitkään aivan kohdallaan ratkaisevilla hetkillä.

Alkurynnistyksestä toivuttuaan patapaidat saivat jälleen hallinnan itselleen ja pääsivät koittamaan myös ylivoimalla. Kolppanen piti maalinsa kuitenkin puhtaana.

Erän lopulla Ilves sai jälleen pelin painopisteen porilaisten päätyyn. Pitkiä pyörityksiä ei kuitenkaan palkittu maalien muodossa. Heinon kaksiminuuttisen aikana verkko sen sijaan pöllähti toisessa päässä. Sami Lähteenmäki iski kiekon alivoimalla tyhjään Ilves-maaliin.

Voittolaukauskilpailussa ratkaisu saatiin vasta yhdennessätoista parissa Ilveksen Roope Hintzin osuttua tolppien väliin ja Heinon epäonnistuessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle