Vauhdikas sähellys siivitti Ässille ensimmäisen kotivoiton

LIIGA / Raportti
Isomäen yleisölle tarjottiin kiekkoviihdettä parhaimmillaan Ässien ottaessa kauden ensimmäisen kotivoittonsa HPK:sta lukemin 6-2 (2-1, 2-0, 2-1). Vauhdikkaassa ottelussa nähtiin paljon erikoistilannepelaamista molemmilta joukkueilta, mutta pelillisesti melko tasaisessa väännössä Ässät oli liikkeellä vastustajaansa kevyemmällä jalalla.

Ässät jatkoi siitä, mihin Bluesia vastaan jäi, ja oli lauantai-iltana lähes pääsääntöisesti kaikessa vastustajaansa parempi. Ottelun päätti lopulta HPK:n huolimattomuus, kun porilaiset pääsivät tekemään kokonaiset kolme alivoimamaalia, vaikka kaksi niistä kylläkin tehtiin tyhjään maaliin.

– Ässille tämä oli tärkeä ensimmäinen kolmen pisteen kotivoitto. Tänään kolmosketjun Severi Sillanpää,Veli-Matti Savinainen ja Tuomas Santavuori toivat peliin energiaa. HPK näytti aluksi kotijoukkueelta, ja meillä oli vaikeampi lähtö, summasi Ässien päävalmentaja Karri Kivi.

– Saatiin hyvä lähtö otteluun, päästiin heti alussa johtoon ja tehtiin siinä samalla jopa ensimmäinen vierasmaali. Ässien ylivoimamaalin jälkeen ote alkoi horjua. Ässäpoika painoi ylänurkkaan ja teki hienoja maaleja, tuumi HPK-luotsi Harri Rindell.

HPK osui ensin

Vierasjoukkue pääsi iskemään lukemat 1-0 jo heti erän alkupuoliskolla, kun Ässien Jani Honkanen istui jäähyä poikittaisesta mailasta. Entinen ässäpelaaja Marko Luomala tähditti HPK:n ylivoimamaalin ja pelasi muutenkin tasokkaan ottelun. Ykkösketjun laitahyökkääjä otti muun muassa kolmannessa erässä mittaa patapaitojen Tommi Taimesta, mutta tuomarit katkaisivat tilanteen ennen kuin se edes ehti alkaa.

Kotijoukkueen yskivä ylivoimakin sai viimein suunnan parempaan, kun Severi Sillanpää onnistui nostamaan Ässät tasoihin ottelun ensimmäisellä ylivoimallaan. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue sai taas tuulettaa, kun Tuomas Santavuori siirsi Ässät yhden maalin johtoon ja hyökkääjä nautti kauden ensimmäisestä maalistaan hörppäämällä HPK-vahti Mikko Tolvasen juomapullosta pienen huikan.

Myös Ässien Joel Armia näytti viimein ykköskierroksen varaukselta tehdessään paljon töitä joukkueensa eteen ottelun aikana ja kahvittaessaan vastustajaa useampaan otteeseen.

Ässät lähti toiseen erään huomattavasti vauhdikkaammalla ilmeellä kuin HPK, vaikka vierasjoukkue hallitsikin peliä useaan otteeseen.


Radek Smolenak taituroi ässäpaidassa.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Kotijoukkueen onneksi Radek Smolenakille tarjoutui tilaisuus pistää kiekko maaliin. Sama tilanne toistui puolen minuutin kuluttua, kun tshekkihyökkääjälle sai uuden paikan, jonka HPK:n Marek Zagrapan esti jäähyn arvoisesti. Ottelun aikana muutenkin hyvin esillä ollut Smolenak pääsi kuitenkin myöhemmin erän aikana pisteiden makuun nostaessaan Ässät alivoimalla kahden maalin johtoon.

Smolenakin maalin myötä huomattiin myös HPK:n pelaaja-aition luukun olevan rikki. Korjauksen venyessä pitkäksi vei se myös Ässien vauhdin, ja joukkueen peli muuttui taas ottelun jatkuessa passiivisemmaksi.

Myös Tommi Taimi avasi maalitilinsä. Nuori ässäpuolustaja sivalsi liigauransa ensimmäisen häkin ottelun puolivälin jälkeen joukkueiden pelatessa tasavajaalla. Ässät sai maalista taas lisävirtaa, ja loppuerä mentiinkin lähes poikkeuksetta kotijoukkueen pillin mukaan.

– Taimi on erittäin raikas pelaaja, joka menee joka pelissä eteenpäin. Meillä vetää kolme kenttää ylivoimaa, ja jos jollain on unipäivä, seuraava ketju saa mahdollisuuden, kehui Kivi.

Ässät iski kolmesti alivoimalla

Kolmannessa erässä kotijoukkue aloitti jäähyilemisen, ja HPK pääsi peliin taas kiinni, kun Pallokerhon Mathias Porseland kavensi kahden miehen ylivoimalla lukemat 4-2 HPK-vahti Tolvasen luisteltua vaihtoaitioon. Ruotsalaispuolustajan maalin jälkeen vieraat heräsivät ja joukkueiden välillä alkoi kiivas taistelu kiekosta.

Tolvanen venyi kiekkojen eteen useasti ja oli loppupeleissä ainut, joka joukkuetta kannatteli isäntien myllyttäessä kaukalossa mielensä mukaan.

Noin kymmentä minuuttia ennen ottelun päättymistä vierasjoukkueen maalivahti pääsikin todistamaan lahjakkuuttaan venymällä Kristian Kudrocin laukauksen eteen tehden mielettömän torjunnan, ja kiekko päätyi lopulta päätyverkkoon.

HPK pelasi viimeisen seitsemän minuutin aikana useampaan otteeseen ilman maalivahtia, mutta vaikka joukkueella oli kahdenkin miehen ylivoima käytössään, Ässät pääsi kiekkoihin ja veti alivoimalla kaksi niittiä HPK:n tyhjään maaliin.

– Eri ketjut olivat epätasapainoisia, ja tänään nelosketju oli paras. Tänään oli myös paljon erikoistilannepelaamista. Ylivoimaa täytyy parantaa, sillä ei oltu lähelläkään sitä vieraspelitasoa, millä normaalisti pelataan. Tänään päästettiin turhan helppoja maaleja, saneli Rindell.

Ässille kyseessä oli iso voitto, ja illan ottelun jälkeen molemmat joukkueet pääsevät lepäämään ja keskittymään ensi viikkoon ja uusiin peleihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle