Tulikuumien ilta päättyi Kärppien voittoon

LIIGA / Raportti
Kärppien maalilla ei nähty liikaa tilanteita.
Kuva © Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/
Todellisessa hurmiossa kiekkoja torjuva Jussi Rynnäs teki paluun Poriin. Torstai-illan paluuottelusta muodostui vauhdikas ja viihdyttävä kamppailu. Kärpät vei kaksi sarjapistettä voittomaalikilpailun jälkeen.

Maalivahti Jussi Rynnäksen tie vei alasarjoista Ässiin, Ässistä Torontoon ja Torontosta Oulun Kärppiin. Torstai-iltana odotettiin paluuta vanhaan kotihalliin. Isonmäen yleisö muisti Rynnäksen, ja Rynnäs itse merkkasi tämän torstai-illan kalenteriinsa jo kauan sitten.

Toisin kävi. Kaikkien hämmästykseksi Tomi Karhunen luisteli Kärppien maalille. Rynnäs ei pystynyt pelaamaan alkuverryttelyn jälkeen.

- Rynnäs sai kiekon pahaan paikkaan alkuverryttelyssä. Näköjään itse telomme oman maalivahtimme, ei ollut edes ensimmäinen kerta, harmitteli Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Tuuraajaa ei voi syyttää mistään. Karhunen poimi kiekkoja läpi ottelun todella varmasti, eikä voinut Ässien maaleille mitään. Ottelun ensimmäinen erä oli melko vauhdikasta viihdettä, vaikka maalipaikoilla ei juhlittu kummassakaan päädyssä.

Kaksi Miko Malkamäen karkeaa virhettä erän puolivälin tuntumassa tarjosivat Kärpille mahdollisuuden maalintekoon. Juuso Riksman oli kuitenkin mies paikallaan, ässävahdin torjuntojen sarja pelasti kotijoukkueen takaiskulta.

Erän loppupuolella Kamil Kreps ja Niklas Hagman missasivat kumpikin avopaikan. Krepsin vedon Karhunen torjui, ja Hagman veti ohi riistettyään ensin kiekon alimmalta kärppäpuolustajalta.

Kärppien hallintaa

Oulun Kärpät oli ehdottomasti tähän asti paras tällä kaudella Porissa vierailleista jääkiekkojoukkueista. Puolustuspelaaminen oli paria poikkeusta lukuunottamatta virheetöntä, ja kaksi ensimmäistä erää mentiinkin vieraiden komennossa.

Patapaitojen peli meni selviytymiseksi. Ben Maxwell pääsi heti toisen erän alkuminuuteilla ohjaamaan Ari Vallinin siniviivavedon Riksmanin selän taakse. Kärppien hallinta tuotti vielä lisää tulosta muutama minuutti myöhemmin, kun Severi Sillanpää passitettiin jäähyaitioon.

Kärppien ylivoima oli näyttävää, ja 34 sekuntia myöhemmin Riksman oli vailla mahdollisuuksia, kun Joonas Donskoi laukoi kauden avausosumansa suoraan syötöstä.

- Hyvä, että saatiin Donskoille pelitilannemaali, totesi kärppävalmentaja Marjamäki.

Kotivoitot ovat tuoneet selkärankaa pelaamiseen

Pata ei luovuta kotipeleissään kovin helposti. Kolmanteen erään Ässät tuli aivan erilaisella otteella ja tasoitti ottelun noin kolmessa minuutissa. Ensimmäinen maali merkittiin Valtteri Parikalle. Nuorukainen teki Liiga-uransa avausosuman, kun nousi maalin kulmalle hyvän painostuksen päätteeksi.

- Oli hyvä, että sain sen tehtyä näin pian, ei tule ainakaan mitään ylimääräisiä paineita. Kiekko otettiin talteen ja laitetaan varmaan jonnekin hyllylle, kertoi iloinen ässäpuolustaja.

- Toisella erätauolla päätimme äijien kanssa, ettemme luovuta. Pelkällä liukumisella ei voida pärjätä näissä peleissä. Löysimme onneksi asennetta ja uskoa pelaamiseemme.

Hagmanin tasoitusmaalin jälkeen Kärppien valmennus otti aikalisän rauhoittaakseen tilanteen. Molemmat joukkueet tuhrivat kolmannessa erässä joitakin mahdollisuuksia voittomaalin tekemiseen, ja näin Porin peli oli jälleen kerran tasatilanteessa kolmen erän jälkeen.

Jatkoajalla Kärpät oli Ässiä lähempänä maalintekoa, vaikka molemmilla oli tilanteensa. Tolppa pelasti kotijoukkueen pitkän pyörityksen päätteeksi.

Voittomaalikilpailussa Ässien maalille asettui Rasmus Rinne. Nuoren ässävahdin voittoputki kuitenkin päättyi, kun illan sankariksi noussut Donskoi veivasi kaksi komeaa osumaa. Patapaidoista vain Sami Lähteenmäki onnistui maalinteossa.

- Yksi piste saatiin, muuta ei ansaittukaan, analysoi Parikka.

Omaan peliinsä nuori puolustaja voi kuitenkin olla tyytyväinen. Maalin lisäksi nähtiin kelpo varmuutta niin omassa päässä kuin avauspelissäkin. Parikka näki kuitenkin myös kehityskohteita.

- Näissä peleissä vauhti on kovempi kuin A-junioreissa, samoin kamppailupelaaminen. Siinä kamppailuvoimassa on kehitettävää, kun 75-kiloisena joutuu painimaan yli satakiloisten äijien kanssa.

- Tavoitteeni on ollut ottaa pelipaikka ja näyttää joka päivä, että myös ansaitsen sen, totesi Parikka.

» Lähetä palautetta toimitukselle