Turkuhallissa taas giljotiinipeli

LIIGA / Ennakko
Turkuhallissa on tarjolla jääkiekko-ottelu, jossa panokset ovat valtavat. Ottelun voittaja on vahvasti kiinni play-off paikassa. Kun joukkueen keskinäiset pelit ovat olleen äärettömän tiukkoja, on huomenna tiedossa todellinen jännitysnäytelmä.

Neljän pisteen ottelu on fraasi, joka ollaan kuultu useasti
Turkuhallin tunnelmia kuvatessa tänä vuonna. Huomenna se on erityisen totta. Tappio tästä niin TPS:n play-off paikka on haavetta vaan.

Sarjataulukko on viivan kohdalta erittäin mielenkiintoinen. Neljä joukkuetta on kahden pisteen sisällä ja se kuka on viivan ylä- ja kuka alapuolella muuttuu jatkuvasti. Mutta vaikka kuinka pieni ero olisi, niin jossain vaiheessa runkosarja on pelattu ja vain kahdeksan joukkuetta jatkaa pelejä. Pisteellä play-offseista jääneillä on koko kevät aikaa jossitella.

Taitaa olla niin, että TPS haluaa play-offseihin. Joukkue on noussut kovempaan kiriin kuin kukaan TPS:n kehnon kauden masentama kannattaja olisi uskonut. Puolustus on tiivistynyt ja Teemu Lassila on torjunut perusvarmasti maalilla.
TPS on neljän ottelun voittoputkessa.

Niukat tappiot ovat alkaneet kääntymään Kari Jalosen joukkueelle voitoiksi. Jalosen joukkue pelaa nykyään itsensä näköistä kiekkoa. Se tarkoittaa, että TPS on hyväksynyt, ettei se enää ole pelillisesti suurseura vaan, että joukkueen on pelattava niillä korteilla mitä on jaettu. Kelle on kauhalla annettu, siltä ei pidä lusikalla vaatia. Puolustuksen kautta ja tehokkaalla maalipaikkojen hyödyntämisellä ovat pikkuseurat ennenkin otteluita itselleen kääntäneet. Kun ei voi jyrätä materialla, on keskittyvä vahvaan tahtoon.

SaiPa on pelannut keskinkertaisesti, ja yksi vaihde olisi vielä löydyttävä. Viidestä pelistä joukkue on voittanut kaksi. Tämä tahti ei riitä viemään sputnikeja play-offeihin. Tänään SaiPa joutui tyytymään tappioon, kun myös pudotuspeleihin mielivä Lukko jätti lappeenrantalaiset tylysti nollille ja vei pelin 2-0 nimiinsä.

Kauden kolmessa aiemmassa kohtaamisessa molemmat ovat voittaneet kerran vieraissa ja kertaalleen pisteet on jaettu.

Miten ottelun tärkeys näkyy joukkueiden otteissa? Tarkoittaako se sitä, että näemme kaksi vahvalla sykkeellä hampaat irvessä taistelevaa joukkuetta? Vai tarjoaako kiekkoilta kahden hermostuneen joukkueen sekavaa peliä, jossa kukaan ei uskalla tehdä virheitä? Joka tapauksessa tarjolla on todellinen jääkiekkotrilleri.

» Lähetä palautetta toimitukselle