Peli kertoo kaiken?

LIIGA / Ennakko
Turkuhallin torstai on etukäteen arvoitus ja kolmen pisteen saalis odottaa ottajaansa. TPS:n ja SaiPan voimasuhteet ovat sarjatilanteesta huolimatta tasaiset ja odotukset kauden kolmanteen kohtaamiseen ovat sekavat. Ennakkoon täysin avoimessa ottelussa voittajavedot ovat kolikonheittoa.

Kuntokäyrät

TPS:n viiden vierasottelun tappioton putki tuli päätökseen tiistaina Espoossa. 1-0-johdossa vielä kolmannen erän alussa ollut TPS päästi päätöserässä neljä maalia ja kärsi kauden seitsemännen suoran vierastappionsa. Kotikaukalossa meno on ollut nihkeämpää, joskin turkulaiset nappasivat 3-2-kotivoiton Tapparasta juuri ennen joulutaukoa.

Tiistain tappiosta huolimatta TPS jatkaa sarjataulukossa kuudentena. 34:lla ottelulla Palloseura kuuluu SM-liigan eniten pelanneeseen joukkoon, joten ottelumäärien epätasaisuus vääristää edelleen TPS:n sijoitusta. 50:n pisteen saalis pitää turkulaiset yhden voiton päässä HIFK:sta, kun taas vähemmän pelanneet Blues, JYP ja Kärpät seuraavat perässä kolmen pisteen säteellä.

Torstain vierasjoukkueen kausi on ollut selkeästi isäntiä vaikeampi ja kahteen viime kuukauteen on mahtunut vain kaksi kolmen pisteen voittoa, joista viimeisin yli kolmen viikon takaa. HPK-vierasvoiton jälkeen SaiPa kärsi 0-4-tappion KalPalle ja päätti joulutaukoa edeltäneen rupeamansa Helsingissä, missä Jokerit tykitti peräti seitsemän maalia. Tiistaina SaiPa palasi tauolta isännöimällä JYPiä, joka kuitenkin vei voiton jatkoajalla.

TPS ja SaiPa ovat ehtineet kohdata jo kahdesti, kerran molempien kotihallissa. Turun syyskuisessa illassa SaiPa vei voiton ensimmäisen erän 4-0-johtonsa turvin, mutta lokakuun alussa pisteet matkasivat Turkuun voittomaalikilpailun jälkeen.

Lappeenrantalaiset ovat 33:n pisteen saaliilla pisteen verran kaksi ottelua enemmän pelanneen Ilveksen takana, mutta kolmen pisteen voitto voisi nostaa joukkueen jopa 11. sijalle.


Syyskuussa SaiPan vauhdikas startti riitti TPS:n kaatamiseen.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Ratkaisun paikat

SaiPan taistelu sarjataulukon tasaisessa häntäpäässä jatkuu torstaina vierailulla Turkuhalliin. Yhden maalin tappioon jo 13 kertaa taipunut SaiPa haastaa vajaamiehisen TPS:n, joka purki sarjatauolla kahden hyökkääjän sopimuksen, menetti Rasmus Ristolaisen toviksi nuorten MM-kisoihin ja jatkoi pelejään ilman kolmea loukkaantunutta puolustajaa.

TPS pysyi Espoossa johtoasemassa pitkään vain ja ainoastaan Marek Schwarzin huippuvireen ansiosta. Itseluottamuksensa syksyn pimeydessä löytänyt tšekki pelasi jälleen hyvän ottelun tappiosta huolimatta, vaikka joutui maaliltaan seuraamaan TPS:n miekkailua ja vaihtelevalla järkevyydellä toteutuneita hyökkäyksiä.

SaiPa sen sijaan kärsi tuskaisesta ensimmäisestä erästä, joskin kova taistelu ja Per Savilahti-Naganderin maalit toivat joukkueelle pisteen. Sekä TPS:n että SaiPan pelistä puuttui tiistaina järjestelmällisyyttä, mutta enimpien taukohöyryjen purkautumisen pitäisi taata torstaille organisoidumpia otteita. Parannusta vaaditaan etenkin SaiPalla syöttöjen laadussa ja TPS:llä näennäisten maalipaikkojen muuttamisessa todellisiksi vaaratilanteiksi.

Joukkueiden alkukausista löytyy yllättävänkin paljon yhtäläisyyksiä. Molempien maalivahdit ovat parantaneet pelien edetessä ja alkusyksyn ylipelaaminen on vähentynyt. SaiPa sai JYPiä vastaan ylivoimapeliinsä tehokkuutta ja iski kaksi maalia, mutta pakkopelin pyörittäminen oli ykkösviisikon harteilla, ja myös turkulaisten ylivoimapelin tehot ovat tulleet pääasiassa yhdeltä ja samalta ryhmitykseltä.

TPS:n ja SaiPan kohtaamiset ovat perinteisesti olleet aina etukäteen arvoituksia, eikä ennakkosuosikkia voi eritellä tälläkään kertaa. Vasta ensiminuuttien valmiustaso antaa realistiset viitteet illan odotusarvoista. TPS:n kannalta todennäköisyydet kasvaisivat Mario Scalzon tervehtymisellä. SaiPa puolestaan toivoi lisävirtaa Riley Armstrongin debyytistä, mutta kanadalaisen ensimmäistä ottelua saadaan todennäköisesti odotella seuraavaan otteluun asti.

Kokoonpanot

TPS:n sairaslistaa miehitetään kolmen puolustajan voimin. Miika Huczkowski on ollut toipilaana jo kolme kuukautta, Joni Tuominenkin marraskuun alusta asti. Myös Scalzo jatkanee kokoonpanon ulkopuolella.

SaiPan varmin poissaolija on polvivammainen Antti Aarnio. Nilkkaansa poteva Pauli Levokari ja kylkensä loukannut Anssi Löfman saattavat palata kokoonpanoon, mutta JYP-ottelussa viillon ranteeseensa saaneen Jesse Mankisen pelaaminen on epävarmaa. Tuore vahvistus Armstrong tuskin ehtii joukkueen mukaan vuorokaudella myöhästyneiden lentojen vuoksi.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Ville Vahalahti 3 5 8
2.Tomas Mojzis 0 4 4
3.Marko Anttila 3 1 4
4.Tomas Plihal 1 3 4
5.Marko Virtala 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle