Viimeisen jälkeen sammuvat valot

LIIGA / Ennakko
TPS jahtaa edelleen Pelicansin päänahkaa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Tiistain ottelu on kauden viimeinen Turkuhallissa pelattava jääkiekko-ottelu. TPS on kotiestradillaan onnistunut kiusaamaan edelläolijoitaan, jotka ovat mukavissa asetelmissa, mutta tämä määritelmä ei päde Pelicansiin. Iso kysymys onkin, onko Pelicansillakaan riittävää epätoivoa pelaamisessaan, jotta se varmistaisi pudotuspelipaikkansa Turussa?

TPS varmisti lauantain vierasvoitollaan sen, ettei se voi enää jäädä sarjassa viimeiseksi. Samalla katosi myös viimeinenkin panoksen ripe viimeisistä otteluista. Viime aikoina TPS on kuitenkin ollut hyvä kotonaan, joten ei olisi yllätys, jos TPS vielä yhden ehjän pelin onnistuisi laarinpohjaltaan kaivamaan. Lisäpontta TPS-leirille antanee se, että Pelicans on ollut kuluvan kauden aikana TPS:lle ylitsepääsemätön este.

Pelicansin tilanne pudotuspelien suhteen näyttää melko varmalta, mutta lahtelaisetkin tarvitsevat vielä pari pistettä sementoidakseen asemansa kevään huipennuksessa. Pelicansin peli on ailahdellut tuloksellisesti, sillä maalin pelit ovat kääntyneet suuntaan tai toiseen. Lauantaina Kärppiä vastaan Pelicans sai rehdisti turpiinsa, mutta vaikka vastustaja olikin liigan paras joukkue, niin lahtelaisten pelissä oli merkkejä alaspäin suuntautuvasta trendistä.

Pelicansin pudotuspelipaikka on omissa käsissä

Pelicans pelasi lauantaina Oulussa heikon pelin. Siitä ei ole kahta kysymystäkään. Tiistain asetelmia peratessa on tosiaan syytä myös muistaa, että Kärppien pelaaminen on juuri nyt todella korkeatasoista. Runkosarjan voittoa varmistaessaan Kärpät repi Pelicansin keskialueen puolustuksen täysin riekaleiksi laadukkaalla kiekollisella pelillään.

TPS ei vastaavaan kiekkokontrolliin pysty. Jos TPS:n kiekollinen pelaaja lähtee yksin puskemaan keskialueen läpi, saa Pelicans sen katkaistuksi. TPS:n paras ase olisikin siis se sama, millä se on voittoja tämän vuoden puolella ottanut. TPS:n pitää pystyä kääntämään nopeita vastaiskuja oman alueen riistoista ja ylittää keskialue vauhdilla. Kiekolliselle pelaajalle pitää olla myös riittävästi tukea, mutta vauhdin tulee olla kova, sillä Pelicansin viisikko liikkuu melko verkkaisesti keskialueella.

Pelicans on kiekollisesti TPS:ää parempi joukkue, mutta sen pitää päästä eroon pahoista tavoistaan ja tukea myös kiekollista pelaajaa paremmin. Jos TPS onnistuu tukkimaan keskialueen, niin hyökkääjät eivät ole pelattavissa ja Pelicansin puolustajat sortuvat joko kuskailuun tai varsin optimistisiin poikittaissyöttöihin, joista TPS saanee riistoja aikaiseksi.

Pelicans saa etua siitä, jos se pääsee pelaamaan haluamallaan tavalla päätykiekkoja, sillä TPS:n pakistoa on helppo horjuttaa karvauksella. Toisaalta Pelicansin pitää myös höykkäysalueella antaa apuja kiekolliselle pelaajalle, sillä liian usein Pelicansin maalintekoyritys perustuu yksittäisen pelaajan haastoon. Kiekon on liikuttava, kuten myös miesten, sillä TPS:n peräpäästä aukeaa taatusti tarpeeksi tilaa maalipaikkojen saamiseksi.

Pelicans ei saa tuudittautua liikaa siihen, että vastassa on ennalta heikompi ryhmä tai siihen, että joukkueella on periaatteessa pullat hyvin uunissa pudotuspelipaikan suhteen. Joukkueen otteissa on liikaa verkkaisuutta ja sattumanvaraisuutta, joten Turun peliin on löydyttävä jälleen kovempi vaihde, jotta pudotuspelipaikka varmistuisi.

Pelicans matkasi Turkuun jo maanantaina, mutta kotihallissa pidetyistä aamuharjoituksista puuttui kolme hyökkääjää, joiden pelikunto on vielä tällä haavaa arvoitus. Poissa olivat Jesse Niinimäki, Tommi Paakkolanvaara ja Janne Ritamäki.

TPS puolestaan saa muutaman pelin tauon jälkeen jäälle neljä täyttä ketjua, kun A-nuorten mukana olleet Mikko Rantanen ja Julius Vähätalo palaavat edustuksen vahvuuteen.

Seuraa Heitä

Mikko Rantanen #96 | Colorado

Laitahyökkääjä

Rantanen koki A-nuorten kanssa karvaan pettymyksen lauantaina, kun TPS putosi jatkosta suoraan kolmessa pelissä. Pelihaluja riittää vielä varmasti ja TPS kaipaakin piristystä. Rantaselta voi odottaa yllätyksellisiä ratkaisuja ja juonikkuutta jota TPS:n pelaaminen kiistatta kaipaakin.

Timo Pärssinen #27 |

Laitahyökkääjä

Kokenut laituri on päässyt maaliskuussa maalinteon makuun. Jotta Pelicans lähtisi Turusta mukanaan playoff-paikan varmistamiseen vaadittavat pisteet, tulee konkariosaston nousta johtamaan joukkoja.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Niclas Lucenius 2 3 5
2.Tapio Laakso 1 2 3
3.Camilo Miettinen 1 2 3
4.Marko Virtala 1 2 3
5.Rasmus Kulmala 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle