Vieläkö klassikossa löytyy potkua?

LIIGA / Ennakko
TPS:n ja Jokerien kohdatessa on sähköä ilmassa. Joukkueet tietävät, että vaikka pelistä saa samat kaksi pistettä kuin muistakin otteluista, ei tätä vääntöä saa hävitä. Pelaajat ovat vaihtaneet välillä leiriä ja palanneet takaisin, mutta jokin ylimääräinen lataus näissä peleissä on. Tunnelma katsomossa ei ole enää sama kuin ennen, mutta jättiläisten kohtaaminen on silti yli tavallisen liigaottelun.

Turun Palloseura on saalistanut maaottelutauon jälkeisistä peleistä täydet neljä pistettä. Viimeksi jäi jyrän alle SaiPa Kisapuistossa vakuuttavasti luvuin 2-6. Antti Aalto on ottanut Palloseuran ykkössentterin paikan sitä hetken pitäneeltä Mikko Koivulta ja jälki on ollut tuhoisaa. Kun Mika Alatalo teki vielä komean paluun kaukaloon, sai hyökkäyskalusto kerralla lisää voimaa ja tehoa. Toisaalta Tepsin sairaslista on edelleen murheellista luettavaa. Teemu Lassila ja Joni Lius toipuvat polvileikkauksesta, Mikko Kankaanperän kausi on ohi ja luottopakki Kimmo Peltonen parantelee edelleen kättään. Marko Kauppisen selkä ei ilmeisesti kestä huomennakaan pelaamista, joten pakisto on kovin siipirikkoinen Markus Seikolan paluusta huolimatta. Kun vielä lisätään listaan Mika Suoraniemi, jonka maila meni poikki ja riisteet painuivat hanskasta läpi sillä seurauksella, että sormet aukesivat alkaa sairaskertomus olla koossa. Markus Laineen esitykset ovat olleet rohkaisevia. Niko Mikkola saattaa joutua huilaamaan tiistain pelissä kurinpidollisista syistä. Parsittavaa siis riittää turkulaismiehistössä. Maalissa jatkaa erinomaisesti pelannut Tuomo Karjalainen.

Jokerit pelasi vielä maanantaina 3-3 tasapelin HPK:ta vastaan johdettuaan kotonaan ottelua jo kahdella maalilla. Maaottelutauon jälkeiset pelit ovat tuottaneet Jortikan ryhmälle vain yhden pisteen neljästä mahdollisesta. Vierailijoiden sairaslista on huomattavasti isäntäjoukkueen vastaavaa lyhyempi, sillä poissa rivistä ovat vain Mikko Ruutu ja Samuli Jalkanen. Illan ottelusta voi perustellusti veikata vähämaalista vääntöä. Jokerit on tehnyt liigassa vähiten maaleja, mutta helsinkiläisten puolustus on vastaavasti ollut pitävin. Vierailijan tehot ovat olleet paljolti Metropolitin ketjun varassa. Hannu Jortikka sekoitti kuitenkin pakkaansa maanataina Kerhoa vastaan sijoittamalla Tomek Valtosen takaisin Metropolitin ja Jantusen vierelle. Muiltakin kentiltä kaivattaisi maaleja, sillä vastuuta tulisi voida jakaa nykyistä huomattavasti laajemmalle. Maalilla ei ole ongelmia, sillä sekä Pasi Häkkinen, että Kevin Hodson ovat mitat täyttäviä maalivahteja.

TPS hyvillä mielin Jokerien kimppuun

TPS:n valmentaja Mikko Sokka kertoi, että tunnelmat joukkueessa ovat hyvät onnistuneen Lappeenrannan matkan jälkeen.

- Joukkue on hyvässä vireessä. Energiaa ja innostusta on. Jokerit on joukkue, jonka kohtaamista myös odotetaan innolla. Alatalon paluu oli iso asia koko joukkueelle hänen työmoraalinsa ja tekemisensä tason tuntien. Altsi onnistui Lappeenrannassa mukavasti maalinteossakin. Vaikka ei sillä puolella niin hyvin onnistuisikaan, niin työmäärä ja se kaikki, mitä hän joukkueeseen tuo on meille iso asia.

- SaiPa-pelin jälkeen ei ole tarkoitus muuttaa kokoonpanoa. Pieni kysymysmerkki on Niko Mikkolan pelaaminen pienen kahakan jälkeen. Siitä lähti raportti ja olimme Muukkoseen aamulla yhteydessä, mutta ainakin silloin hän epäili, ettei jatkotoimenpiteitä olisi luvassa. Jos kuitenkin tulee, se on ainoa, joka saattaa vaikuttaa. Tällä hetkellä olemme siinä uskossa, että Niko on mukana. Muuten jatkamme ihan samalla kokoonpanolla.

Millä taktiikalla odotat Jokerien pelaavan?

- Jokerit tulee varmasti puolustamaan hyvin ja tiiviisti. Tuskin se tarkoittaa kuitenkaan passiivista pelaamista. Jokereille on tänä vuonna tehty vähiten maaleja ja se on heidän tavaramerkkinsä. Heidän puolustuksensa on hyvin organisoitu niin keskialueella kuin omallakin alueella. Kun he karvaavat, kolmas hyökkääjä on siellä pakkien apuna. Heillä on kolme pelaajaa aina pelin alla. Maalit ovat tiukassa, joten tiukka vääntö tulee. Maalinteossa molemmilla joukkueilla on ollut ongelmia. Lappeenrannassa saimme kuitenkin pään auki, joka on hyvä asia.

Entäs Tepsin omat kuviot?

- Päällystakkia emme ole ajatelleet kenellekään laittaa, mutta Koivun tai Aallon kenttä saattaa pelata Metropolitin kenttää vastaan. Luulen, että vie meitä askeleen eteenpäin, jos saamme sen eliminoitua. Pyrimme omalla aktiivisella pelitavalla lyömään painetta järkevissä puitteissa heidän pakkeihinsa. Helenius ja muut eivät nyt kuitenkaan ole niin kauhean liikkuvia. Kolmoskentässäkin on virtaa varsinkin nyt, kun Mikkola on pelannut siinä. Mielestäni kolmas ketju on pelannut tosi hyvin ja saanut luotua tilanteita. Jos pääsemme ryskyttelemään Jokerien puolustuksen sekaan, uskoisin muutaman paikan aukeavan.

Nopeita jalkoja tarvitaan

Jokerien joukkueenjohtaja Waltteri Immonen sanoo helsinkiläisten lähtevän Turkuun kovalla liikkeellä arvokkaat sarjapisteet mielessään.

- Kyllähän se on selvä, että Tepsillä on alla todella vakuuttava vierasvoitto SaiPa:sta. Heillä on selvästi nouseva trendi. Sieltä alkaa tulla onnistumisia leveällä rintamalla. Kyllä meidän pitää pystyä vastaamaan TPS:n hyvään liikkeeseen. Jos jalkoihin jäädään, niin sitten kyllä käy kylmät. Meidän pitää pystyä liikkumaan vähintään yhtä hyvin kuin TPS. Kaksinkamppailuissa pitää pärjätä. Sitä tämä nykykiekko pitkälti on.

Jokereille on ollut vaikea tehdä maalia, mutta vastaavasti myös hyökkäyspäässä on verkko soinut harvakseen.

- Emme ole oikein saaneet onnistumisia leveällä rintamalla. Metron kenttä on oikeastaan vastannut meidän jengimme tehoista. Ei siihen ole mitään yksiselitteistä syytä. Tilanteita olemme pystyneet kuitenkin luomaan ihan kohtuullisesti. Suoraviivaisuutta voisi olla enemmänkin. Nämä ovat välillä tällaisia ihmeellisyyksiä. Meiltä vaihtui myös kaksitoista äijää täksi kaudeksi. Onhan se paljon, kun vielä maalintekijöistä Peltonen ja Hentunen ovat poissa vain pari mainitakseni. Kun prosessi menee eteenpäin, pitää pystyä ottamaan askelia ylöspäin. Sehän tietää sitä, että maalintekokin alkaa onnistua, tuumi Wade Immonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle