Kaksi peliä, 14 päästettyä - TPS:n täytyy tukkia vuodot

LIIGA / Ennakko
Onko TPS keksinyt temput vastustajien maalihanojen sulkemiseksi?
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS pelaa Turussa runkosarjan viimeisen kotiottelunsa, kun vastaan asettuu pudotuspelimahdollisuutensa menettänyt HPK. Ottelulta on lupa odottaa runsaasti maaleja.

Kahdessa viime ottelussa TPS on päästänyt peräti 14 maalia. Turkulaisten päävalmentaja Ari-Pekka Selin kertoi Kärpät-ottelun jälkeen, että tähän asiaan aiottaisiin kiinnittää erityistä huomiota ennen runkosarjan huipentavia HPK- ja Ässät-pelejä.

Syytä olisikin, sillä TPS:n puolustus on vuotanut kuin murtunut pato. JYPiä vastaan Palloseura nousi kuin ihmeen kaupalla neljän maalin takaa 7−6-jatkoaikavoittoon, mutta Kärpät-kohtaamisessa ei vastaavaa nähty: TPS hävisi oululaisille rumasti 8−2.

Ykkösvahdin paikan itselleen ottanut Oskari Setänen on alkanut haparoida viime peleissä, kun sekä JYP- että Kärpät-taistoissa Setänen otettiin vaihtoon kesken pelin ja tilalle luisteli viimeksi tammikuussa pelannut Teemu Lassila.

HPK:n maalivahtityöskentely sen sijaan on ollut koko kauden joukkueen heikkous. Pelicansia vastaan Samu Perhonen otettiin tolppien välistä ensimmäisen erän jälkeen, ja onkin mielenkiintoista nähdä, aloittaako Pelicans-pelin loppuun torjunut Jere Myllyniemi hämeenlinnalaisten tolppien välissä.

Vaikka kaksi viimeisintä otteluaan hävinnyt HPK ei olekaan nyt TPS:n tavoin ollut osallisena maalikarkeloissa, lienee tiedossa ottelu, jossa heiluvat muutkin kuin päätyverkot. TPS on ollut yhä hyökkäyssuuntaan vaarallinen, ja erityisesti hyvässä vireessä olleet Francis Paré ja Dave Spina voivat suurella todennäköisyydellä saada nimensä pistetilastoihin.

TPS tavoittelee kuudetta sijaa

Pelillisen panoksen kannalta asetelmat ovat Kerhon kannalta kosmeettiset. Joukkue on menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin, ja HPK myikin avainpelaajiaan ennen siirtotakarajaa. TPS-peli toimii lähinnä nuorten pelaajien näytön paikkana.

Kotijoukkueella on pelissä enemmän, sillä seitsemäntenä sarjataulukossa majaileva TPS on kolmen pisteen päässä suoraa pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävästä Lukosta. Mustavalkoisten runkosarja huipentuu torstaina Porissa Ässien vieraana, kun taas HPK pelaa kauden viimeisen pelinsä Hämeenlinnassa Sportia vastaan.

HPK:lle Sport-peli on merkityksetön, vaikka otteet ovat parantuneet valmentajanvaihdoksen jälkeen. Olli Salo on tuonut joukkueeseen monille osa-alueille ryhtiä, mutta kausi päättyy joka tapauksessa torstaina. TPS joutuu pelaamaan sekä HPK:ta että Ässiä vastaan ilman luottopuolustajaansa Henrik Tallinderia, jonka pelikielto loppuu runkosarjan päätyttyä.

Jatkoajan saamien tietojen mukaan Petteri Nummelin saattaa palata sairastuvalta vahvistamaan TPS:n alakertaa jo illan HPK-kohtaamiseen, mutta hyökkäyspeliin orientoitunut puolustaja tuskin on vastaus ryhmän puolustusongelmiin.

Seuraa Heitä

Dave Spina #12 |

Hyökkääjä

Yksi Liigan nopeimmista luistelijoista on ollut viime peleissä kenties TPS:n vaarallisin hyökkääjä. JYPiä vastaan yhdysvaltalainen teki tehot 1+2, ja myös Kärppiä vastaan Spina onnistui maalinteossa.

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

Oranssipaitojen kultakypärää kantava Paajanen on tehnyt kuluvalla kaudella 18 maalia ja yhteensä 32 pistettä. Keskushyökkääjän tulee olla pelivireessä, jotta HPK voi vastata offensiivisesti TPS:n tuleen tulella.

» Lähetä palautetta toimitukselle