Joko nyt tärppää, TPS?

LIIGA / Ennakko
Viime vierailullaan HIFK vei TPS:n tylysti mattoon.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Matka maalin tappioista maalin voittoihin on pitkä. Tämän faktan on TPS saanut tuta nahoissaan viime peleissään. Kadonneen voiton metsästys ei helpotu lauantaina, kun turkulaiset saavat vieraakseen hyvää jaksoa pelaavan HIFK:n. Mielenkiintoisen taistosta tekee se, että molemmat painiskelevat kutakuinkin samojen ongelmien kanssa.

Sarjataulukko kuvastaa osuvasti joukkueiden tilaa. TPS seilaa tappiosta toiseen ja on jo hyvän matkan päässä pudotuspeliviivasta, eikä mikään tunnu riittävän voiton saavuttamiseen.

TPS-valmennuksen rooli ei ole kadehdittava, sillä molemmissa viikon peleissä joukkueesta on ulosmitattu kaikki, mitä itseluottamuksensa kanssa tuskailevista pelaajista lienee mahdollista ottaa irti. Siitä huolimatta plakkariin kertyi kaksi pistettä ja yhtä monta rankkaritappiota. Jo harjoituskaudelta lähtien vaivanneet pelilliset ongelmat oireilevat yhä, eikä niitä voi pysyvämmin ratkaistakaan ilman onnistumisia, jotka ruokkisivat itseluottamusta.

Turkulaisten kunniaksi on sanottava, että etenkin perjantaina TPS pelasi tehokkainta hyökkäyspeliään sitten edellisen voittopelinsä. Taistelutahtoakin tuntuisi löytyvän, sillä TPS nousi peräti neljästi tappioasemasta tasoihin.

Yksi kiekkokliseiden kruunaamattomista kuninkaista on lausahdus ”kiekko ei tänään pomppinut meille.” TPS:n kohdalla lauseella on jopa jonkin verran totuuspohjaa, mutta pätevää piilopaikkaa ei sen takaa löydy. Useimmiten päästetty maali johtuu TPS:n hajamielisestä puolustamisesta.

TPS:n joukkue on rakennettu palvelemaan hyökkäyspeliä. Tätä kuvastaa TPS:n yleisin oman pään synti, eli merkkausvirheet, jotka syntyvät useimmiten siitä, että lähes koko viisikko seuraa katsellaan kiekkoa ja unohtaa samalla pelata miestä, tai tilanteesta riippuen aluetta. Tällöin ykkössektoriin on vastustajien helppo hiipiä ja rauhassa katsoa mihin kohtaan maalia sillä kertaa kiekon laittaisi.

HIFK:kin etsii yhä sekä parasta peliään että parasta kokoonpanoaan, mutta toisin kuin turkulaisten tapauksessa, mahtuu "Stadin Kingien" matkaan niin myötä- kuin vastamäkiä. Tämän ansiosta helsinkiläiset ovat ongelmistaan huolimatta yhä vankasti mukana playoff-taistossa.

Vaikka HIFK kärsikin tappion perjantaina isännöidessään Kärppiä, niin tappiolle ei kannata antaa liian suurta painoarvoa. Vastassa kuitenkin oli liigan kiistatta kuumin joukkue, jota kukaan ei ole kepittänyt aikoihin. Alkukauteen verrattuna HIFK:n pelissä on nyt enemmän rakennetta ja järkeä, vaikka esitys pelin sisällä yhä heitteleekin.  Joitain elementtejä on Raimo Summasen johtama valmennustiimi kuitenkin saanut jo siihen kuntoon, että niitä ei ihan pieni tuulenpuuska lyö kumoon.

Yksi näistä on maalivahtipeli, joka on parantunut huomattavasti, kun Ville Hussolle on annettu enemmän vastuuta. Nuoresta iästään huolimatta Husso on esittänyt aikamiehen otteita ja torjunut HIFK:n kymmenestä voittopelistä seitsemässä.

HIFK on myös tätä nykyä kiekollisesti varmempi ryhmä kuin alkusyksystä. Kiekko ei polta lapaan reikää enää alle sekunnissa, vaan syöttöjä maltetaan hakea ja niiden laatu on myös hyvä. Tai siis syötön laatu on hyvä, silloin kun sille löytyy vastaanottaja järkevän matkan päästä.

Tuoko rynnäkkö tulosta?

HIFK:n suurin ongelma on kutakuinkin sama kuin TPS:nkin. Kun hyökkäyksiin lähdetään organisoidusti, niin hyökkäys ei tukehdu heti alkuunsa, vaan kiekko saadaan vastustajan alueelle. Pelitilanteen tunnistaminen, siihen oikealla tavalla reagoiminen niin kiekollisena kuin kiekottomanakin tarjoavat visaisia pulmia molemmille valmennusjohdoille.

Pelin ratkaisun kannalta onkin siis tärkeintä se, että kumpi onnistuu kääntämään yllättävät tilanteet ja toisen virheet paremmin edukseen.

TPS satsannee jälleen paljon ottelun alkuun pyrkien pitämään yllä kovaa tempoa. HIFK:n ollessa vastassa lähestymistapa on myös viisas, sillä HIFK:n puolustuspaletti on sekoitettavissa juuri kovalla liikkeellä ja nopeilla suunnanmuutoksilla. Tällöin HIFK:n paketti aukeaa vauhdissa syntyvien merkkausvirheiden myötä ja parhaille vetopaikoille syntyy tilaa.

Jotta hyökkäyspeli ei olisi pelkkää kulmissa hyörimistä, niin TPS-pakkien tulisi ampua siniviivalta useammin ja ennen muuta nopeammin. Liian usein kiekkoa pitävä viivapelaaja jää hakemaan vielä parempaa hetkeä ampua ja kuti jää piippuun. Tähän ongelmaansa TPS toivoo apua uudesta hankinnastaan Milan Jurcinasta, jonka olisi syytä näyttää esimerkkiä ja ampua siekailematta paikan tullen.  

Siinä missä HIFK:n pakka repeää juoksuttamalla, niin TPS:n vastaava sortuu paikoin jopa vähemmällä vaivalla. HIFK:n ongelma on ajoittainen ylipelaaminen, kun taas TPS:n viisikko on liian passiivinen. HIFK:n hyökkäyksestä löytyy jalkoja ja käsiä riittävästi, joten turkulaisten on onnistuttava puolustamaan keskikaista paljon paremmin ja paljon aktiivisemmin kuin aiemmin. Erityisesti katseet kiinnittyvät TPS-hyökkääjiin, jotka paikan tullen varastavat hieman viisikkopelistä.

HIFK:n on perjantain pelistään parannettava etenkin hyökkäyspään maalinedustapelaamistaan. HIFK sai organisoidusti hyökätessään aikaan laadukkaita maalia kohti suuntauneita hyökkäyksiä, mutta hävisi liian paljon irtokiekkoja. TPS-pakit eivät ole kunnostautuneet roskien siivoamisessa, joten maalille on mentävä kovemmalla asenteella, mutta myös suorissa hyökkäyksissä hyökkääjien kannattaisi hieman porrastaa, jotta kakkoskiekolle olisi aina menijä.

Ratkaiseva seikka saattaa hyvinkin olla myös se, että kuinka korkealta HIFK lähtee karvaamaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin TPS tulee hallitsemaan alkua ja HIFK:n kannattanee tuolloin keskittyä iskemään vastaan. Mikäli HIFK selviää TPS:n alkurynnistyksestä takaiskuitta, karvaa korkealta ja paineistamalla onnistuu sekoittamaan turkulaisten avauspelaamisen, niin HIFK tulee olemaan vahvoilla.

Seuraa Heitä

Matias Sointu #67 |

Laitahyökkääjä

Kärkiketjun pelaajaksi Turkuun hankittu liukasliikkeinen Sointu löytää usein tiensä tekopaikoille, mutta onnistumisprosentti on jäänyt perin matalaksi. Sointu ei ehkä kuulu joukkueen pelillisiin liidereihin, mutta tehoja on alettava tulla tasaisemmin, sillä tähänastiset näytöt eivät millään riitä kärkiketjun paikan sementoimiseen.

Arttu Luttinen #39 |

Laitahyökkääjä

Hyökkäyspään maalinedustan erikoismies on tärkeässä roolissa lauantaina, sillä paikkoja räkämaalien tekemiseen tulee taatusti eteen. Juuri Luttisen on näytettävä esimerkkiä muulle joukkueelle ja painittava irtokiekkoja itselleen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

TPS M S P
1.Francis Paré 3 2 5
2.Dan Sexton 3 2 5
3.Matias Sointu 1 4 5
4.Camilo Miettinen 0 3 3
5.Tapio Laakso 1 1 2
HIFK M S P
1.Corey Elkins 3 3 6
2.Arttu Luttinen 1 4 5
3.Toni Söderholm 1 3 4
4.Eero Somervuori 2 1 3
5.Juuso Puustinen 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle