Kumpi määrää tahdin Turussa?

LIIGA / Ennakko
TPS tarvitsee Mikko Koivun johtajuutta.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS hävisi torstaina juhlaottelussaan Ilvekselle ja putosi takaisin sarjan hännille. Alisuorittanut turkulaisryhmä pyrkii lauantaina kirkastamaan kilpeään viime aikoina myös kompastelleen Espoon Bluesin kustannuksella. Kumpikin joukkue kaipaa kipeästi voittoja ja positiivista nostetta ennen ensi viikolla alkavaa maajoukkuetaukoa.

TPS on ollut hukassa koko alkukauden. Ongelmia TPS:n pelissä riittää, mutta vaikka homma muuten toimisikin, niin pelejä on hankala voittaa, ellei joukkue tee maaleja. Hyökkäyksen avainpelaajat eivät ole syystä tai toisesta pystyneet kantamaan joukkuetta.

Marko Anttila on jäänyt pahasti varjoon, Tero Koskiranta on väläytellyt vain ajoittain, Corey Lockella on meneillään pisin pisteettömien otteluiden putki vuosiinja nyt jopa joukkueen kapteeni Ville Vahalahti tuntuu puristavan keppiä ratkaisupaikoissa. Etenkin tämä nelikko kaipaa nyt tehoja ja onnistumisia. Joukkueen johtavista hyökkäjistä ainoastaan Brian Willsie on kyennyt pelaamaan huipputasolla illasta toiseen.

Paluun tehnyt Mikko Koivu onnistui kahdesti maalinteossa heti avausottelussaan ja käsivammasta sekä vatsataudista kärsinyt Lauri Korpikoski kerran. He tuovat rutkasti lisää maalintekovoimaa TPS:n rivistöön, mutta näiden herrojen varassa TPS ei voi loputtomiin mennä, sillä NHL-kausi voi neuvottelujen pattitilanteesta huolimatta alkaa koska tahansa.

Blues puolestaan oli alkukaudella yksi liigan eniten maaleja tehneistä joukkueista. Viime kierroksilla kone on kuitenkin yskinyt. Espoolaiset ovat painineet saman ongelman kanssa kuin TPS, jäätyään muun muassa viikon sisään kolmesti nollille.

Alkukauden kuumin tutkapari, Teemu Rinkinen-Teemu Ramstedt joutui jopa hetkeksi eroon toisistaan, kun tuska oli pahimmillaan. Rinkisen ruuti on ollut viime aikoina melkoisen märkää, vaikka parivaljakko omalla panoksellaan ratkaisikin tiistain ottelun Lukkoa vastaan. Alkukauden maalinsylkijöistä myös nuori Miro Aaltonen on puurtanut kiikaritehoin jo kuusi perättäistä ottelua.

Lauantain ottelussa katseet kääntyvät luonnollisesti kohti Ramstedtin johtamaa vitjaa, mutta myös muiden kenttien on noustava esiin, ettei Bluesin hyökkäyspeli ole yhden ketjun, tai pahimmillaan peräti yhden miehen harteilla.

TPS:llä riittää parannettavaa

TPS:n uusittu valmennusryhmä on johtanut joukkojaan nyt kolmessa pelissä, mutta edelleen on hankalaa sanoa tarkalleen mihin suuntaan Juha Pajuojan valmentama TPS on menossa. Jokainen ottelu kun on ollut tyystin erilainen.

Viime viikon perjantaina TPS hävisi Jokereille. Tuossa ottelussa TPS hukkasi ensin 2-0 johtoaseman ja sen päälle luovutti omalla kärsimättömyydellään pelin avaimet vieraille. Heti seuraavana päivänä TPS voitti Tapparan suhteellisen tasapainoisen esityksen myötä, mutta torstaina lähes täyden tuvan edessä TPS jäi juhlaottelussaan täysin Ilveksen jalkoihin, ollen ilmeeltään kummallisen alistunut ja haluton.

Kutakuinkin kaikki positiivinen kehitys, mitä viime viikon peleissä oli nähtävissä, loisti torstai-iltana poissaolollaan. Vaihdoksista huolimatta perimmäiset ongelmat ovat yhä samat. Puolutusalueella TPS häviää kaksinkamppailut, häviää oman maalinedustansa kamppailut ja aiheuttaa huolimattomalla kiekollisella pelaamisellaan itselleen roimasti ongelmia. Hyökkäyspäähän mennessä TPS sentään pääsee säännöllisesti punaviivan yli, mutta suuntaa yhä kulmiin, vaikka Pajuoja on alusta asti teroittanut maalille menon tärkeyttä.

Vanhasta poisoppiminen on siis vielä vaiheessa, eivätkä harjoitellut asiat selvästikään näy peleissä valmennuksen toivomalla tavalla.

- Ei riitä, että pelaa aina välillä hyvin. Vaihdosta toiseen pitää olla keskittyminen, usko ja itseluottamus kunnossa. Pitää olla pitkäjänteinen ja tehdä harjoituksesta ja vaihdosta toiseen asioita, jotka vievät yhteistä juttua eteenpäin, kiteyttää TPS:n apuvalmentaja Miika Elomo.

Blues lähtee suosikkina

Ottelun ratkaisun kannalta merkittävään rooliin nousee se, että kumpi pystyy kontrolloimaan ottelua paremmin. Molemmat valmentajat kuuluvat kiekonhallinnan puolestapuhujiin, joten se, kumpi ottaa kiekolliset aloitteet itselleen ja pelaa laadukkaampaa kiekollista peliä, on lähellä voittoa lauantaina.

Kiistaton fakta on, että Blues ei ole pelannut viime aikoina tasollaan. Siitä huolimatta Blues on ennakkosuosikki. Joukkue on alkukaudesta osoittanut, että sen riveistä löytyy ratkaisuvoimaa leveältä rintamalta. Lisäksi espoolaisilla on myös pelitavallinen etu puolellaan, koska huonosta jaksosta huolimatta Lauri Marjamäen systeemi on taottu pelaajien takaraivoon, kun taas TPS-valmennus painii vielä perusasioiden kanssa.

Kotijoukkueen on pystyttävä huomattavasti parempaan kiekolliseen peliin kuin torstain Ilves-ottelussa, jota sävyttivät lukuisat harhasyötöt ja helpot kiekonmenetykset. Bluesin kaltaista hyvin organisoitua joukkuetta vastaan syöttöjen laadun on oltava korkeaa luokkaa.

On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, että kuinka paljon viime aikojen tappiot ovat vaikuttaneet Bluesin itseluottamukseen ja sen myötä kiekollisiin ratkaisuihin. Jos kiekollista epävarmuutta on havaittavissa, niin Blues on haavoittuva. TPS:n on tällöin kyettävä antamaan painetta oikeilla hetkillä ja käännettävä peliä nopeasti.

Kotijoukkueena TPS:n tulisi pystyä ottamaan isännän elkeet kaukalossa heti alusta ja pelata aggressiivisesti, mutta muistaa myös maltti ja varoa ylipelaamista etenkin puolustaessaan. Jos TPS ei pelaa kurinalaisesti, niin pöytä on melko lailla katettu Bluesin voitolle.

Kokoonpanot

Varmuudella TPS:n kokoopanosta ovat poissa yhä pitkäaikaispotilaat Markus Palmroth ja Timo Salo. Heidän lisäkseen poissa lienee Travis Ehrhardt, joka on viettänyt viime pelit katsomossa, koska Kris Russellin paluun myötä TPS:llä on nyt yksi EU:n ulkupuolinen pelaaja liikaa.

Bluesin viime ottelusta kokoonpanosta olivat poissa Marco Rosa sekä Jens Westin. Heidän vammojensa laadusta ei ole tarkempaa tietoa, joten herrojen pelikunto on arvoitus.

Seuraa Heitä

Alec Martinez #23 | Vegas

Puolustaja

Martinez on pelannut paljon ja hoitanut oman pään velvoitteensa vähintäänkin kelvollisesti, mutta myös tehoja kaivattaisiin, jotta ylivoima-aika olisi perusteltua.

Joonas Jalvanti #7 |

Puolustaja

Blues-pakkien pelaamisen taso on paikoin heitellyt, mutta Jalvanti on esiintynyt varmasti ja pystynyt pitämään tasonsa. Blues-valmennus antaakin Jalvannille vastuuta tilanteessa kuin tilanteessa. Lauantain ottelu on Jalvannin 300. SM-liigassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle