Tappioputkessa rämpivä TPS saapuu haastamaan hyvävireisen Tapparan

LIIGA / Ennakko
Tappara on löytänyt maalivireensä.
Kuva © Jarno Hietanen
Isäntäjoukkue Tappara vaeltaa vaihteeksi voittoputkessa. Synkkiä pilviä Tapparan taivaalle toi ykkössentteri Stephen Dixonin loukkaantuminen. TPS:n edellisestä voitosta on aikaa yli kuukausi, ja turkulaiset ovat hävinneet seitsemän peliä peräkkäin.

Tappara on voittanut molemmat joulutauon jälkeiset ottelunsa, ja voittoputki on jo kolmen ottelun mittainen. Kahdessa edellisessä ottelussa Tappara on sinetöinyt voittonsa tehokkaalla ylivoimapelillä. Kirvesrintojen ylivoima on edelleen liigan heikointa, vaikka parissa viime pelissä on osunutkin.

Tamperelaisten puolustuksesta puuttuu nuorten MM-kisojen vuoksi Atte Mäkinen ja loukkaantumisen vuoksi Markus Kankaanperä. Poissaolot ovat nostaneet Pasi Puistolan ja Aleksi Elorinteen peliaikaa.

Varsinkin Puistola on jatkuvasti vaikeuksissa sekä kiekollisena että kiekottomana. Sekä nuorten että aikuisten maailmanmestaruuden voittaneen konkarin liike ei yksinkertaisesti enää riitä liigatasolle.

Lupaavasti Tappara-uransa aloittanut Stephen Dixon loukkasi jalkansa Pelicans-ottelussa. Josh Green nostettiin kesken ottelun ykkösketjun sentteriksi ja kanadalainen olikin isossa roolissa Tapparan tasoitusmaalissa. Kokeneella sentterillä on kuitenkin vielä runsaasti matkaa viime kauden tasolleen.

Ykkösketjun laiturit Kristian Kuusela ja Olli Palola ovat löytäneet paitsi tehokkaan vireen myös toimivan kemian jäällä. Myös kakkossentterin paikan itselleen napannut Jarkko Malinen on pelannut tehokkaasti, kolmeen otteluun tehot 2+1 ja ratkaiseva osuma voittomaalikilpailussa.

TPS kulkee päinvastaista latua. Seitsemään peräkkäiseen tappioon mahtuu pari suurinumeroista tappiota, mutta peleistä neljä on päättynyt maalin tappioon - kaksi vieläpä varsinaisen peliajan jälkeen.

TPS on itse asiassa Liigan ainoa joukkue, joka ei ole napannut yhtään lisäpistettä jatkoajalle tai voittomaalikilpailuun venyneistä peleistä.

Turkulaiset ovat päästäneet liigassa toiseksi eniten maaleja. Teemu Lassila on tilastojen valossa pelannut hyvin, mutta ei ole kuitenkaan kyennyt auttamaan joukkuettaan riittävästi voittoihin.

Puolustuksen johtohahmoksi hankittu Petteri Nummelin on pelannut vasta kolme ottelua. Kokeneen puolustajan kiekollista osaamista TPS tarvitseekin. Simon Gyspers on ollut TPS-puolustuksen selkein onnistuja. Steven Seigo ja Tomas Mojzis eivät ole päässeet aiemmalle tasolleen.

Hyökkäyksessä Ryan Lasch on kantanut kohtuuttoman suurta vastuuta joukkueen tehoista. Varsinkin kun Radek Smolenakille annettiin kenkää. Tilalle hankittu Juraj Šimek onnistui iskemään avausmaalin toisessa pelaamassaan ottelussa. Kovempia tehoja on lupa vaatia ainakin Niclas Luceniukselta.

Erikoistilanteet eivät kuulu TPS:n vahvuuksiin. Ylivoimalla turkulaiset ovat selkeästi Tapparaa tehokkaampia, mutta kuitenkin keskikastia. Alivoimalla TPS on Liigan kolmanneksi heikoin joukkue.

 

Käyttäjän joinonen kuva

Arvio ottelusta: Juha Oinonen

Tappara lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Kolmen ottelun voittoputki ja kotiyleisön tuki antavat Tapparalle otteluun lisäenergiaa. Ykkössentterin ja kahden runkopuolustajan puuttuminen taas vaikeuttavat kirvesrintojen urakkaa. Tamperelaisten itseluottamus on kuitenkin tällä hetkellä niin korkealla tasolla, että pienet vastoinkäymiset eivät laivaa kaada. TPS katkaisee voittoputkensa jonain päivänä, mutta perjantaina Tappara pystyy ottamaan voiton. TPS:lle voittaminen on yhtä vaikeaa kuin Tapparalle kuukausi sitten.

Seuraa Heitä

Jukka Peltola #81 |

Laitahyökkääjä

Kapteeni näytti viime pelissä esimerkkiä ja loi joukkueeseen taisteluhenkeä tappelemalla, tehopisteillä Tapparan oma kasvatti ei kuitenkaan ole juhlinut. Olisiko harvinaislaatuisemmasta onnistumisesta tullut itseluottamusta myös kiekolliseen pelaamiseen?

Juraj Simek #59 | Lugano

Hyökkääjä

Taitava sveitsiläis-slovakialainen laituri pelaa ensimmäisen vieraspelinsä TPS-paidassa. Pistesarakkeeseen kaivataan lisää merkintöjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle