Virhealtis Tappara-puolustus yrittää pysäyttää SaiPan tehokkaat ulkomaalaiset

LIIGA / Ennakko
Pudotuspelien lähestyessä peli kovenee.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara on pelannut edelliset pelinsä epävarmasti. Lauantaina Tapparan puolustusta haastavat erityisesti SaiPan tehokkaat ulkomaalaiset.

Kotijoukkue Tappara on jo varmistanut runkosarjan kolmannen sijan, mutta SaiPalla on vielä mahdollisuus ottaa kotietu pudotuspeleihin. Odotettavissa on tiukkaa taistelua kahden kärkijoukkueen välillä.

Edelliset ottelut

Molemmat joukkueet pelaavat viikon kolmannen pelinsä. Tapparan saldo on selvä vierastappio Kärpille ja niukka vierasvoitto HPK:sta. Kahdessa ottelussa ainoastaan Kristian Kuusela onnistui kerran lyömään kiekon maalivahdin ohi.

SaiPa on kohdannut kuluvalla viikolla kotihallissaan länsirannikon joukkueet Ässät ja Lukon. Molemmat ottelut päättyivät SaiPan voittoon, vaikka Ässät kaatuikin vasta voittomaalikilpailussa. Lappeenrantalaisista erityisesti ulkomaalaiskaksikko Chad Rau-David McIntyre on ollut kovassa vireessä.

Ratkaisukohdat

Tappara on viime peleissään uusinut aktiivisesti kokoonpanoaan, mutta toimivia koostumuksia ei ole tahtonut löytyä. Teemu Aalto teki paluun kirvesrintojen takalinjoille kahdeksan ottelun tauon jälkeen, ja norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen jäi kokoonpanon ulkopuolelle.

Sekä Kärppiä että erityisesti HPK:ta vastaan Tapparan peli oli kuritonta, ja harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä tuli luvattoman paljon. SaiPa on tehnyt Liigassa kolmanneksi eniten maaleja, joten vastaaviin virheisiin ei lauantaina ole varaa.

SaiPa pääsee peliin paremmin valmistautuneena, sillä se pelasi edellisen pelin torstaina. Tappara taas pelasi vielä perjantai-iltana Hämeenlinnassa. SaiPan mahdollisuudet ovat aktiivisessa karvauksessa, joka voi horjuttaa Tapparan pelin avausta.

Tilastopoiminta

Elmeri Kaksonen pelasi alkukaudella Tapparassa 44 peliä tehoin 2+3. SaiPassa on syntynyt 11 ottelussa jo tehot 1+3. Paluu Itä-Suomeen on selvästi piristänyt kokenutta hyökkääjää.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Kultakypärä on Tapparan tärkein pelaaja. Kiekollisena jatkuvasti vaarallinen, mutta raataa myös alivoimalla ja peittää laukauksia.

Chad Rau #17 | Glasgow Clan

Hyökkääjä

Liigan paras maalintekijä on tehokas erityisesti maalin edessä, missä Tapparalla on ollut vaikeuksia koko kauden. Meneeko 30 maalin raja rikki Hakametsässä?

» Lähetä palautetta toimitukselle