Pudotuspelikamppailun käännekohta?

LIIGA / Ennakko
Tapparan ja SaiPan välisestä ottelusta ei panoksia puutu. Hyvässä vireessä oleva Tappara yrittää lisätä pistesaldoa karistaakseen pudotuspeliviivan kauas taakse, ja laskusuhdanteessa oleva SaiPa yrittää kääntää kelkkansa uudelleen kohti pudotuspelejä.

Kotijoukkue Tapparan otteet ovat olleet piristymään päin ja ajoittain nähdään merkkejä pelistä, jota edelliskauden runkosarjan voittajan tulisi esittää. Neljän ottelun voittoputkessa seilaavalla tamperelaisjoukkueen on nyt tammikuun lopussa elämänsä tilaisuus nousta taistelemaan jopa kotiedusta. Kirvesrinnoilla on nimittäin seuraavasta viidestä ottelusta neljä kotona, ja viideskin ottelu on Ilveksen isännöimä paikalliskamppailu.

Tällä hetkellä näyttää, että Tapparalle ei ole juuri mikään mahdotonta. Kahdessa edellisessä pelissä ei joukkue ole päästänyt maaliakaan, ja nollapelit ovat vielä eri maalivahtien torjumat. Myös maalinteko on sujunut mallikkaasti, vaikka pitää huomioida, että vastassa on ollut ainoastaan pudotuspeliviivan alapuolella majailevia joukkueita.

Ratkaisun hetket SaiPalla

SaiPan otteisiin kaivataan muutosta. Alkukauden hurmiossa pelannut lappeenrantalaisjoukkue on totuuden edessä. Liigan kärkisijat ovat vaihtuneet kamppailuun pudotuspelipaikasta. Joulukuun alun jälkeen on tilille kertynyt ainoastaan kaksi voitettua ottelua. Nyt idän ihmeellä onkin viimeinen mahdollisuus herätä, muuten Tappara, HIFK ja Lukko karkaavat auttamattomasti.

Lappeenrannassa ei ole kuitenkaan vielä luovutettu. Osaltansa tätä kuvaa Ilveksestä hankittu puolustaja Antti Bruun. Bruun tuo varmasti SaiPan puolustukseen syvyyttä, vaikka ehdoton huippunimi ei olekaan kyseessä.

Kurssin kääntäminen ei ole kuitenkaan helppoa. Joukkue ja pelaajat kuitenkin tietävät mihin parhaimmillaan pystyvät, mutta siitä huolimatta parhaimpaan tai edes hyvään suoritukseen ei olla kyetty. Makea vierasvoitto Tapparasta saisi joukkueeseen varmasti uutta virtaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle