Konkarivalmentajien taisto alkaa Tampereella

LIIGA / Ennakko
Juhliiko Tappara perjantaina?
Kuva © Jarno Hietanen

Tapparan ja Pelicansin välisen puolivälieräsarjan ennakkoasetelmat heijastuvat myös joukkueiden ensimmäiseen kohtaamiseen. Pelicans tulee Hakametsään selkeänä haastajana.

Runkosarjan aikana Tappara vei joukkueiden keskinäisistä viidestä kohtaamisesta neljä. Lahtelaiset eivät onnistuneet kaatamaan Tapparaa kertaakaan varsinaisella peliajalla.

Ottelun ja koko sarjan pääosassa ovat pelaajien lisäksi myös päävalmentajat. Hannu Aravirta valmentaa viimeistä kevättään uran alettua JYPissä jo vuonna 1989. Samassa seurassa Tappara-kollega Jukka Rautakorpi nousi apuvalmentajaksi kaudella 1994 ja siirtyikin piakkoin menestyksekkäälle matkalle Tapparan päävalmentajana.

Aravirta onkin sarjassa isossa roolissa. Jotta Pelicans voisi päihittää Tapparan, entisen maajoukkuevalmentajan tulee keksiä aseet Tapparan erinomaisen keskialueen puolustuspelaamisen puhkomiseksi.

Runkosarjan loppu mietityttää Tapparaa

Tapparan muulloin vakuuttava runkosarja päättyi hieman tahmeissa merkeissä. Joukkue hävisi viimeisestä neljästä pelistään kolme ja päätöskierroksen nousu voittoon KalPasta olikin tässä mielessä kullanarvoinen.

Tappiot eivät kuitenkaan himmennä kirvesrintojen paineita puolivälieräsarjassa. Tappara on selkeä ennakkosuosikki, jonka pitäisi mennä sarjasta jaksoon selkeästi. Jopa yli kävellen.

Tapparan kokemus, fyysisyys ja rutiinitaso tulevat olemaan joukkueen suurimmat vahvuudet pudotuspeleissä yhdessä aiemmin mainitun puolustuspelaamisen kanssa.

Jos Tappara saa hyökkäyspelinsä kuntoon, tämä on iso myrskyvaroitus kilpailijoille. Isossa roolissa on myös Teemu Aallon ja Jukka Voutilaisen pelikunto. Kokeneista pelimiehistä Aalto palasi kokoonpanoon juuri runkosarjan päätöspeleissä, mutta Voutilaisen paluu on vielä arvoitus.

Pelicans – täynnä itseluottamusta

Pelicansin kevät alkoi loistavasti jo Villi kortti –kierroksella, kun pelikaanit voittivat HIFK:n kahden jatkoaikavoiton turvin. Tämä toisaalta myös rasitti Pelicansin avainpelaajia tavalla, jonka toistuessa puolivälierissä Pelicansin jalka saattaa alkaa painaa.

Pelicans tarvitsee ottelussa ja koko sarjassa onnistumisia tärkeimmiltä hyökkäyspään syömähampailtaan. Vili Sopasen, Jesse Niinimäen, Tyler Redenbachin, Jan Latvalan ja Juha Leimun on pelattava aivan taitojensa ylärajalla.

Tappara ei anna sijaa erheille, mutta hyvällä kiekollisella pelillä ja pelinopeudella kirvesrinnat ovat voitettavissa. Pelicans kaipaisi onnistumisia sekä yksilöinä että joukkueena jo heti perjantaina.

Onnistumisia tulisi tulla myös maalivahtiosastolla. Jere Myllyniemi suuri vastuu ei ainakaan pienene pudotuspeleissä. Vastustajan veräjälle asettuu runkosarjan nollapeliykkönen Juha Metsola.

Seuraa Heitä

Ville Nieminen #17 |

Laitahyökkääjä

Ilmoitti MTV Sportin haastattelussa, että kausi on Tappara-kapteenin viimeinen Suomessa. Miten purkaus vaikuttaa pelaamiseen? Huilasi runkosarjan päätösottelun, joten virtaa pitäisi riittää.

Juha Leimu #9 |

Puolustaja

Puolustajien maalipörssin kolmonen runkosarjassa. Pelasi viime keväänä Tapparassa ja oli tiiviissä pudotuspelimaailmassa vaikeuksissa omassa päässä. Virheisiin ei ole varaa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle