Lukko karistamaan Tappara-kammoaan Hakametsän karnevaalipesäkkeeseen

LIIGA / Ennakko
Lukko tulee Hakametsän pätsiin pakkovoitto edessään.
Kuva © Jarno Hietanen

Tapparasta on tulossa vitsaus Rauman Lukolle. Risto Dufvan aikana Lukko on kohdannut Tapparan 14 kertaa. Voitot ovat synkästi 12-2 Tapparalle ja joukkueiden kahdessa välieräsarjassa kirvesrinnat ovat vieneet kaikki kuusi kamppailua.

Lukon olisi aika karistaa demoninsa lauantaina, sillä 3-0-tappioasemasta nouseminen Tapparaa vastaan on jo pienimuotoinen mahdottomuus.

Lukko pääsee hakemaan kostoa melkoisten lauantairientojen keskelle. Tapparan alennettua lippuhintojaan Hakametsä täyttyy sekä tamperelaisista että raumalaisista kiekkofanaatikoista. Tunnelman odotetaan nousevan jo melkoiseen karnevaalitunnelmaan.

Ottelusarja on Tapparan kahden voiton aikana ollut myös kahden konkarin taisto. Lukon Ville Vahalahti on pitänyt joukkuetta harteillaan tyylillä, kun sunnuntaina 37 vuotta täyttävä Ville Nieminen puolestaan löi poikittaista raumalaisten voittohaaveille perjantaisella 3-2-jatkoaikamaalillaan.

Tappara ylivoimalla ylivoimainen

Tapparan voitot ovat perustuneet erityisesti erinomaiseen erikoistilannepelaamiseen. Tappara on voittanut kahden aiemman pelin ylivoimamaalisaldon puhtaasti 5-0. Tiukoissa pudotuspeliväännöissä erikoistilanteet korostuvat, ja Tappara on tarttunut mahdollisuuteen tehokkaasti.

Kirvesrintojen kiekollinen osaaminen on päässyt avausotteluissa oikeuksiinsa. Esimerkiksi Jan-Mikael Järvinen pelasi puolivälierät kiikaritehoin, mutta Lukkoa vastaan sentteri on äitynyt kahteen kahden tehopisteen iltaan. Myös kultapotta Kristian Kuusela on osunut molemmissa välieräotteluissa.

Kapteeni Ville Nieminen on palannut kokoonpanoon ryminällä myös jatkoaikamaalien taustalla. Stanley Cup –voittaja on kotiutunut myös kakkoskentän kanssa pelattavaan ylivoimaviisikkoon. Saldona on jo yksi maalin tuottanut hyppymaski ja Raumalla tehty jatkoaikamaali ylivoimalla.

Toisena Tapparan vahvuutena voidaan pitää ottelujen alkuja. Pelicans-sarjassa Tapparan diesel käynnistyi kuin bensiinimoottori paukkupakkasilla – korkeintaan toiseen erään, jos silloinkaan. Lukkoa vastaan Tappara on parantanut valmistautumistaan ja kirvesrinnat ovat johtaneet molempia kamppailuita ensimmäisien erien jälkeen.

Riittääkö Vahalahden esimerkki?

Lukon välieräpelien ykkösonnistuja on ollut kultakypärä Ville Vahalahti. Vahalahti on taklannut, pelannut kahteen suuntaan ja järjestänyt paikkoja joukkuetovereilleen. Perjantaina Raumalla Vahalahti syötteli ketjukavereilleen tontteja kuin liukuhihnalta. Paikassa osui ensimmäisenä nuori puolustaja Jesse Virtanen, joka tasoitti pelin 2-2:n ajassa 59.24.

Lukon suurin ongelma on helposti johdettu Tapparan vahvuudesta. Keskiviikon avausottelussa Lukko päästi kurittomuudellaan Tapparan esittelemään ylivoimapeliään, ja raumalaisten alivoimapeli ei löytänyt uomilleen vielä perjantainakaan.

Lukko otti perjantaina vain neljä jäähyä, kun keskiviikkona tuon määrän keräämiseen ei mennyt edes koko avauserää. Silti Tappara onnistui kahdesti ylivoimalla. Kurin löydyttyä alivoimapelaamiseen on keksittävä uusia tuulia.

Vahalahden ohella ratkaisijaksi nousi pelikiellosta vapautunut Teemu Nurmi. Nurmi osui vanhan seuransa verkkoon ja vanha kotikaukalo varmasti motivoi entistä enemmän.

Nummelin ja Koivisto yhä ulkona?

Lukon kokoonpanosta uupuivat perjantaina Petteri Nummelin ja Toni Koivisto. Koivisto osui keskiviikkona, mutta konkari sai väistyä toisessa pelissä. Nummelinin tilalla kakkosen laidassa pelasi juurikin Nurmi. Kolmoskentän oikeassa laidassa pelasi puolestaan nuori Joni Nikko.

Tappara otti perjantaina neloskenttäänsä mukaan Tomas Plihalin. Henrik Haapala oli kokoonpanon ulkopuolella yhdessä Raymond Sawadan ja Marko Kauppisen kanssa.

Seuraa Heitä

Nick Bailen #55 | Traktor

Puolustaja

On rikkonut pudotuspeleissä mailoja jo masentavan paljon, mutta peli on alkanut kulkea Lukkoa vastaan. Kiekollinen puolustaja on päässyt tehoille molemmissa välieräpeleissä. Iso osa Tapparan ylivoima- ja hyökkäyspeliä. Laukoo kovaa ja todella hanakasti.

Teemu Nurmi #17 |

Laitahyökkääjä

Palasi pelikiellosta ja saman tien verkko heilui. Vanha kotihalli ärsyttää vielä kahta parempaan esitykseen. Onnistuuko voimahyökkääjä rankomaan Tapparaa sekä taklauksin että maalein?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Ville Vahalahti 1 3 4
2.Aaron Gagnon 3 0 3
3.Jesse Virtanen 1 1 2
4.Steven Zalewski 0 2 2
5.Teemu Nurmi 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle