Syttyykö Kärppien roihu?

LIIGA / Ennakko
Vakuuttavasti joulutauoltaan palannut Kärpät joutuu psykologisen täsmähaasteensa eteen. Tällä kaudella vaikeaksi vieraskaukaloksi osoittautunut Hakametsä toimii oululaisille mainiona nykykunnon mittarina. Kotijoukkue Tappara tarvitsee tahollaan jatkuvaa pistesatoa pudotuspelihaaveensa elossapitämiseksi.

Kuntokäyrät

Tappara palasi joulutauoltaan kohtaamalla rakkaan paikalliskilpailijansa Ilveksen. Upea nousu kahden maalin takaa voittomaalikilpailussa kruunautuneeseen voittoon toi varmasti paljon psykologista lisäenergiaa joukkueen tankkiin.

Kirvesrinnat ovat sarjataulukossa 12.sijalla. 32 pelatun ottelun saldona on 37 pinnaa. Matkaa pudotuspeliviivaan ja 10.sijaa hallussaan pitävään Lukkoon on neljä pistettä.

Kärpät palasi kaukaloon tyylillä. Liigakärki KalPa joutui kotimatkalleen 2-4-tappion myötä.

Oululaiset pitävät hallussaan sarjataulukon 9.sijaa. Joukkue on kasannut 31 pelaamassaan ottelussa 47 pistettä. Välimatka sarjataulukon kärkikuusikon viimeistä sijaa hallussaan pitävään Turun Palloseuraan on kolme pistettä. Kärppien lisäaseena tiukassa pistetaistelussa on muita kilpakumppaneita pienempi ottelumäärä.

Tappara ja Kärpät ovat kohdanneet kuluvalla liigakaudella kolme kertaa. Lokakuussa oululaiset nappasivat 2-1-kotivoiton, jonka kirvesrinnat kuittasivat viikkoa myöhemmin Hakametsässä 3-2-lukemin. Marraskuun lopulla iskettiin yhteen Raksilassa, jossa Kärpät otti 5-2-kotivoiton.

Ratkaisun paikat

Tapparan tauoltapaluu sujui kaksivaiheisesti. Paikallisvastustaja Ilves hallitsi kaukalon tapahtumia, mutta kirvesrintojen tinkimätön taistelumoraali käänsi väkisin ottelun suunnan.

Kliimaksina olleessa voittomaalikilpailussa kulminoitui varsinaisen peliajan loppuhetkien onnistumisten nostattama voitonnälkä, joka sai ruumiillistumansa Juha Metsolan torjunnoissa ja Jerry Ahtolan kylmäpäisessä viimeistelyssä.

Voiton makeutta viilensi kuitenkin ottelun aikana tapahtunut loukkaantumisrypäs, joka siirsi sivuun peräti neljä kirvesrintaa. Jussi Halmeen, Tommi Kovasen, Jukka Peltolan ja Tomi Pekkalan saamat kolhut tuovat ilmaan väistämättömät ennusmerkit tulevasta. Herrojen mahdolliset poissaolot luovat lisätaakkaa Tapparan entisestäänkin kriittiselle pudotuspelitaistelulle.

Paikallisottelu vahvisti kirvesrintojen maalivahtiosaston pitävyyden. Selkeässä nousuvireessä operoiva Jani Nieminen oli työvoiton takuumiehenä. HIFK-kasvatin huippuvireen toivotaan pysyvän yllä jatkossakin panosten kasvaessa entisestään.

Tapparan maalivahtiarsenaalissa on osaamista, joka voidaan tituleerata salaiseksi aseeksi. Juha Metsola on osoittautunut rankkareiden eliminoinnin erikoismieheksi. Hyvät reaktiot ja Pythagoraan muistoa kunnioittava pelinluku ovat vaikeuttaneet vastustajien ratkaisuja kovalla kädellä.

Kirvesrintojen hyökkäysarsenaalista puuttuu iso palanen huippulupaavan Aleksander Barkovin jr:n maajoukkuevelvoitteiden myötä. Yhden taistelijan puuttuminen pakottaa jäljellejääneet pelimiehet nostamaan profiiliaan. Ykkössentteri Jussi Makkonen ja kärkilaituri Antti Erkinjuntti kuuluvat siihen osastoon, jolta odotetaan jatkuvuutta tehopisteiden saralla. Ilves-ottelu toi esiin kaksikon pelipaletin parhainta osaamista.

Oma lukunsa on Tappara-valmennuksen kyky peluuttaa joukkuettaan. Kesken ottelun tapahtuvat ennustamattomat episodit tuovat eteen yllättäviä haasteita. Niihin on reagoitava oikealla tavalla.

Ilves-ottelun loukkaantumissuma pakotti muutaman pelaajan kovan urakoinnin eteen. Ensimmäisen SM-liigaottelunsa pelannut kanukki Brett Skinner joutui urakoimaan yli 30 minuutin verran. Tuloksena oli väsymyksen aiheuttamaa virhealttiutta, joka voi pahimmillaan nousta isoon rooliin pienten marginaalien otteluissa. Kärppien tasoista joukkuetta vastaan ei kannata antaa lisätasoitusta ylimääräisen maitohappokuorman muodossa.


Brett Skinner joutui SM-liigadebyytissään kovan kuormituksen kohteeksi.

Kärppien liigakausi on sujunut kelvollisesti. Joukkue on hyvällä iskuetäisyydellä taistelussa paikasta kuuden parhaan joukossa. Sinne Kärpät epäilemättä kuuluukin, jos puntariin laitetaan materiaali, käytössä oleva tietotaito ja toiminnan ulkoiset puitteet.

Tiistai-illan ottelu oli osoitus oululaisten potentiaalista. Liigaa dominoivan KalPan nujertaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Kärpät nappasi elegantin voiton osoittaen samalla ripauksen rahkeissa olevasta potentiaalistaan.

Elämä on kuitenkin harvoin ruusuilla tanssimista. Oululaiset eivät ole saaneet jatkuvuutta huippuosaamisensa esilletuomiseen. Muutamaa maagista ottelua on seurannut putoaminen monta porrasta heikommalle pelilliselle tasolle. On kyse sitten kasvaneesta hyvänolontunteesta tai väsymyksen tuomasta suorituskyvyn laskusta, tilanne aiheuttaa Hannu Aravirran johtamalle Kärppä-valmennukselle omat haasteensa.

Kärpillä on riveissään hyvä miksaus kokemusta ja nuoruutta. Joukkue on onnistunut karistamaan Etelä-Suomessa esillenostetun ostojoukkueen leiman, ja nykyjoukkueessa onkin merkittävänä enemmistönä pohjoissuomalaisen kiekko-osaamisen tuotos.

Oululaisilta löytyy asennetta, liikettä, taitoa ja työmoraalia. Modernin kiekkoilun vaatimukset täyttyvät pelin jokaisella osa-alueella. Isossa roolissa oleva pelillinen johtaminen on hanskassa Jari Viuhkolan, Ilkka Mikkolan ja Mikko Lehtosen näyttäessä esimerkkiä pelaamisen jalosta taidosta.

Käynnissä olevat nuorten MM-kisat Kanadassa aiheuttavat ison suoneniskun Kärppien kokoonpanoon. Lupaava puolustaja Ville Pokka sekä lahjakkaat hyökkääjät Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki jättävät jälkeensä aukon, jonka täyttämistä helpottaa pikkupetojen materiaalin leveys. KalPa-ottelussa ei edellämainitun kolmikon puuttuminen näkynyt.

Kärpät on vieraillut tällä kaudella Hakametsässä neljä kertaa. Tuloksena on ollut kolme tappiota. Tilastosta ei kannata vetää suuria johtopäätöksiä, mutta omat suuntaviivansa se kuitenkin osoittaa. Voidaan puhua ainakin jonkinasteisesta painolastista, jonka oikeanlainen kanavoiminen toimii oivana motivaattorina. Kärppien peliesitykset Suomi-kiekon kehdossa ovat jättäneet toivomisen varaa. Parin piirun suuruinen tasonnousu nostaa oululaisten voitontoiveet uudelle tasolle.

Tapparan hyvä kotivire, paikallisottelusta ammennettu psykologinen voima ja loukkaantumisten aiheuttamat kysymysmerkit. Kärppien laaja materiaali, sarjajohtajan tuore päänahka ja Hakametsän orastava kirous. Torstai-illan käsikirjoitus pitää sisällään hedelmällisen kattauksen. Luvassa on mielenkiintoinen taistelu sarjapisteistä.

Kokoonpanot

Tapparan kokoonpanosta puuttuvat varmuudella puolustajat Aleksi Elorinne ja Joonas Liimatainen sekä hyökkääjä Miikka Männikkö. Heidän odotetaan palaavan tositoimiin ensi viikolla.

Sivussa on varmuudella myös Aleksander Barkov jr, joka on puolustamassa sinivalkoista kiekkokunniaa Kanadassa.

Ilves-ottelun voitossa oli makeuden ohella kitkerä jälkimaku ottelussa tapahtuneiden loukkaantumisten myötä. Puolustajat Jussi Halme ja Tommi Kovanen sekä hyökkääjät Jukka Peltola ja Tomi Pekkala saivat kukin tahoillaan kolhuja, joiden jälkiseuraukset ovat vielä tässä vaiheessa ison kysymysmerkin alla. Herrojen pelikunto ratkennee ottelupäivän koittaessa. Joihinkin poissaoloihin on syytä varautua.

Myös Kärpät luistelee kaukaloon ilman ihannekokoonpanoaan. Sivussa ovat varmuudella loukkaantunut puolustaja Juho Jokinen sekä nuorten MM-kisoissa pelaavat Ville Pokka, Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki.

Tiistaisesta KalPa-ottelusta olivat poissa luottovahti Ville Hostikka ja puolustuksen ykkösmies Mikko Lehtonen. Kaksikon pelikunto on tässä vaiheessa hämärän peitossa.

Muuta

Kirvesrinnoille apua Mestiksestä

Tappara paikkaa loukkaantumisten aiheuttamaa pelaajavajettaan lainaamalla hyökkääjä Mikko Liukkosen Mestiksessä pelaavasta KooKoosta. Yhteistyö on sorvattu neljän ottelun mittaiseksi, jonka jälkeen Liukkonen palaa takaisin Kouvolaan.

33-vuotias Mestiksessä meritoitunut konkari pelasi aikanaan JYPin riveissä yhdeksän SM-liigaottelua.

Tapparan kotisivujen mukaan Liukkonen pelaa numerolla 20.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle