Nappaako Tappara toisen voiton?

LIIGA / Ennakko
Ensimmäinen finaali pelattiin Raksilan jäähallissa torstaina. Ottelu oli erittäin tasainen ja värikäs, mutta lopulta Tapparan rutiini vei voiton nuorista ja vauhdikkaista kärppäpelaajista.

Nyt Tapparalla onkin loistava mahdollisuus napata jo toinen voitto sarjassa kotiyleisön tuella. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan, koska Kärpät antoi ensimmäisessä pelissäkin kovan vastuksen ja piti yllä loistavaa liikettä läpi ottelun.

Väheneekö kotiedun merkitys?

Tapparan jalat tuntuivat puolestaan olevan hieman tukossa Oulun vierailulla, vaikka välillä joukkue liikkui mallikkaasti. Matkustamisella oli varmasti oma vaikutuksensa, mutta tulevissa otteluissa ei kotijoukkueella tule olemaan enää niin suurta etua ainakaan matkustamisen suhteen.

SM-liigan pudotuspelien tahti on niin kova, että joukkueet eivät juuri muuta ehdi tekemään kuin pelaamaan, verryttelemään ja matkustamaan. Varmasti rankkaa pelaajille, mutta jokainen kaveri nauttiinee tiiviistä finaalitunnelmasta.

Kotietukin vaikuttanee lähinnä tunnelmapuolella. Raksilassa yleisö piti kovaa meteliä läpi ottelun, mutta päästäänkö Hakametsässä samaan? Pelipaikkojen kohdalla eroa on myös kaukaloissa. Oulussa on jäällä tilaa huomattavasti enemmän kuin Tampereella, ja pienemmässä kaukalossa on oltava terävämpi. Onnistuuko tämä isolla jäällä pelaamaan tottuneilta vierailijoilta?

Jälkipeliä

Ensimmäisen finaalin tuomaritoiminta herätti huomiota. Loistavasti tällä kaudella tuominnut Jari Levonen ei ollut parhaimmillaan ensimmäisessä ottelussa. En tiedä hermoiliko tämän kauden tuomaritulokas, mutta muutama selvempi rike jäi viheltämättä.

Miska Kangasniemen kyynärpäätaklaus herätti varmasti eniten puhetta. Törkeä kyynärpäätaklaus, josta ison rangaistuksen tuomitseminen ei olisi ollut suuri vääryys. Rangaistusta ei pelissä kuitenkaan annettu, mutta SM-liigan kurinpidosta nykyisin vastaava Kai Tervonen antoi otteluvideon perusteella kahden ottelun pelikiellon Kangasniemelle.

Petr Tenkrat puolestaan esitti hetken Kangasniemen taklauksen jälkeen kaksi perättäistä taklausta, jossa tshekkitähti ajoi poikittaisella Tapparan puolustajia päähän. Törkeä teko aukaisi Mikko Luoman huulen, mutta pakkipari Jiri Marusak selvisi samasta kohtelusta vain säikähdyksellä. Tenkrat ei myöskään saanut teostaan rangaistusta, mutta Tervonen piti huolen, että Tampereen toisessa ottelussa tshekkihyökkääjää ei nähdä.

Kari Heikkilää jäi myös kaivamaan joukkueelle jatkoajalla tuomittu kaksiminuuttinen. Ehkä jäähy ei ollut täysin linjan mukainen, mutta Kärpät pääsi ylipäätään jatkoajalle kolmen filmatun jäähyn avulla. Filmaajina kunnostautuivat yllättäen kovanaamat Nielikäinen ja Bannister. Toki jokaista filmausta edelsi myös Tapparan pelaajan selkeä rike.

Kärppien kannattaa pitää huolta, että edellisen ottelun tapahtumat on unohdettu ja joukkue keskittyy jo tulevaan otteluun. Pelaajilla ei vaikuttanutkaan olevan tätä ongelmaa, vaan he olivat toimittajien spekulaatiosta huolimatta valmiita tulevaan otteluun ja keskittyivät itse asiaan.

Miten käy?

Tappara lähtee suosikkina otteluun, sillä joukkue on pelannut vakuuttavasti kotonaan. Kärpillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet tasoittaa otteluvoitot mikäli joukkue pystyy pitämään torstaisen liikkeen yllä myös Hakametsässä. Liikkeen lisäksi oululaisten on terästäydyttävä maalipaikoissa. Laukausten tarkkuudessa jäi parantamisen varaa Raksilan ottelusta, ja tarkkuutta tarvitaan mikäli kärppähyökkääjät mielii ohittaa huippuvireisen Mika Lehdon.

Tapparan liike ja peli ei ollut niin hyvää kuin Kärpillä koko ottelun läpi. Joukkueen onkin pystyttävä pelaamaan tasaisemmin tai iltapuhteesta tulee todella hikinen. Parhaimmillaan Tappara pystyi vyöryttämään hyökkäyksiään toistuvasti vastustajan päätyyn, mutta heikoimmillaan joukkueella oli vaikeuksia toimittaa kiekko edes omalta alueelta pois.

Molemmille joukkueille jäikin parannettavaa, vaikka ensimmäinen finaali ei todellakaan ollut huonotasoinen. Lauantain voittajana kunnostautuu se, joka pystyy paikkaamaan ensimmäisen pelin heikkoudet paremmin.

» Lähetä palautetta toimitukselle