Mestarisuosikit kohtaavat Hakametsässä

LIIGA / Ennakko
Pystyykö Tappara horjuttamaan Kärppiä?
Kuva © Jarno Hietanen
Viikon jännittävin ottelu pelataan torstaina Tampereella, kun sarjajohtaja Kärppiä kiivaasti jahtaava Tappara isännöi oululaisia kotiluolassaan. Vierailijoiden taannoin syntyneestä huimasta voittoputkiennätyksestä huolimatta joukkueiden välillä ei ole kuin viisi vaivaista pistettä, mikä tekee illan kohtaamisesta entistäkin mielenkiintoisemman.

Tuskin yhdeltäkään jääkiekkofanilta Suomessa jäi huomaamatta Kärppien jo lähes pysäyttämättömältä tuntunut voittokulku, mutta samaan aikaan - piilossa median suurimmalta huomiolta - Jukka Rautakorven suojatit ovat tehneet tasaisen tappavaa tulosta.

Tapparan saldo vastaavasta 17 ottelun ajanjaksosta oli kaikkiaan kymmenen kolmen pisteen voittoa, kaksi jatkoaikavoittoa, kaksi jatkoaikatappiota ja ainoastaan kolme varsinaisella peliajalla kärsittyä häviötä. Etenkin viime otteluissa ryhmä on ollut parhaimmassa iskussaan kenties koko kaudella, sillä viidestä peräkkäisestä ottelusta kolmessa tapparavahdit Juha Metsola ja viimeisimpänä ryhmään liittynyt Andy Chiodo ovat nollanneet vastustajansa.

Viidessä viime ottelussa Tapparan verkkoon on siis tehty yhteensä vain kolme maalia, kun tamperelaisten tehtyjen maalien saldo näyttää lukemaa 14. Puolustuksen on silti syytä olla erityisen tarkkana torstaina, sillä sarjajohtaja Kärppien kyky rankaista tekopaikoistaan on huomattavasti tehokkaammalla tasolla kuin esimerkiksi viime perjantaina Tapparan jyrän alle joutuneen KalPan.

Erikoistilanteet merkittävässä roolissa

Kärpät miehittää itseoikeutetusti kärkisijaa myös ylivoimapelitilastoissa. Lauri Marjamäen valmentama kärppäjoukkue on tarvinnut keskimäärin vain reilut viisi minuuttia ylivoimamaalin viimeistelemiseen, joita on koko kaudella syntynyt toistaiseksi jo 29 kappaletta.

Ben Maxwellin, Ivan Humlin, Juhamatti Aaltosen ja kumppaneiden pyörittämä pakkopeli on pyörinyt näyttävästi ja ennen kaikkea tehokkaasti, joten jäähyboksista pois pysyminen on Tapparan kannalta elintärkeää. Sama pätee toki myös Kärppiin, sillä kirvesrinnat ovat heti HIFK:n jälkeen samaisessa ylivoimatilastossa kolmantena 23:lla ylivoimamaalillaan.

Nähdäänkö jäällä tuleva finaalipari?

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta, lokakuun alussa Raksilassa pelatusta ottelusta, ei jäänyt Tapparan reppuun yhtään mitään. Tuolloin jäällä esiintyi päämäärätiedoton, pelinsä kanssa vielä hukassa ollut vierasjoukkue, mutta Kärpät sen sijaan osoitti jo tuolloin olevansa varteenotettava ehdokas aivan liigan terävimpään kärkeen.

Paljon on kuitenkin tuon kamppailun jälkeen tapahtunut ja juuri Kärpille kärsityn tappion jälkeen Tappara aloitti vahvan rynnistyksensä kohti kärkeä. Täysin ansaitusti jälleen yhdeksi varteenotettavimmista mestarisuosikeista juuri oululaisjoukkueen ohella rankatuksi tuleminen varmasti herättää myös kymmenen vuoden takaiset kultaiset muistot kotijoukkueen kannattajien mielissä.

Torstailta on siis lupa odottaa paljon. Jäällä nähdään varmasti vauhdikasta ja tasokasta kiekkoa, laadukasta maalivahtipeliä unohtamatta. Ennakkoveikkailuissa jopa finaalipariksi veikatut Kärpät ja Tappara kenties hakevat jo ensimmäisiä asetelmia kevättä silmällä pitäen tässä huipputärkeässä, "kuuden pisteen" ottelussa. Voitolla Tappara olisi jo kahden pisteen päässä piikkipaikasta, kun taas tappiolla Kärpät karkaisi kahdeksan pisteen karkumatkalle.

Tapparan kannattaa toivoa, ettei ottelu veny ainakaan voittomaalikilpailuun asti, sillä Joonas Donskoin ilmiömäinen suoritusvarmuus hakee vertaistaan: 15 maalia kaikkiaan 17:sta yrityksestä on huikea saldo, johon Tappara ei kykene vastaamaan. Kirvesrintojen ainoa rankkarionnistuja tällä kaudella on kapteeni Ville Nieminen.

Kokoonpanojen osalta eniten mielenkiintoa herättää Tapparan maalivahtivalinta, sillä tiistaina nollapelin muodossa vahvan työnäytteen antanut Chiodo loi otteillaan positiivisen ongelman joukkueen maalivahtiosastolle. Olettavasti maalissa kuitenkin jatkaa ykkösvahti Metsola.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä on tehnyt viidessä viimeisessä pelissä neljä maalia. Jatkaako hyväksi havaitsemallaan linjalla?

Lasse Kukkonen #5 |

Puolustaja

Hämmentääkö runsaasti ylivoimavastuuta saanut peruspakin perikuva kirjauttamalla kauden kymmenennen maalinsa jo marraskuussa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Olli Palola 3 3 6
2.Josh Green 2 3 5
3.Pekka Jormakka 3 2 5
4.Jan-Mikael Järvinen 1 4 5
5.Kristian Kuusela 3 2 5
Kärpät M S P
1.Juhamatti Aaltonen 5 1 6
2.Ben Maxwell 1 5 6
3.Joonas Kemppainen 1 4 5
4.Ivan Huml 1 3 4
5.Julius Junttila 2 2 4

» Lähetä palautetta toimitukselle