Kärpät vauhdissa, kirveelle töitä

LIIGA / Ennakko
Lauantain kierroksella Tappara saa Hakametsään vieraita pohjoisesta. Oululaisjoukkue Kärpät seilaa tällä hetkellä voittoputkessa ja on varmistamassa kotietua play-offeissa. Tapparakin on parhaillaan hyvässä vireessä ja on tehnyt eroa pudotuspeliviivaan.

Ottelu on etukäteen ajatellen erittäin mielenkiintoinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joukkueet kohtaavat pudotuspeleissä. Toki Kärpillä on vielä tekemistä kotietunsa kanssa, ja Tapparalla koko pudotuspelipaikan varmistamisessa. Siitä huolimatta voi olla jo havaittavissa pientä esimakua pudotuspelikamppailuista. Molemmilla joukkueilla riittää ottelussa panosta.

Molempiin joukkueisiin viime hetken hankintoja

Juha Junno ilmoitti torstaina, että Kärppiin ei todennäköisesti tule enää muutoksia ennen siirtorajaa. Toisin kuitenkin kävi, ja joukkue hankki riveihinsä vielä Pasi Nielikäisen Kiekko-Vantaasta. Nielikäisen tehtävänä on täyttää loukkaantuneen Antti Aarnion paikka fyysisenä voimahyökkääjänä.

Myös Tappara on hankkinut pelaajia juuri ennen siirtorajaa. Aikaisemmin tällä viikolla julkaistiin puolustaja Jiri Marusakin sopimus loppukaudeksi, ja vielä perjantaina kirvesrintojen miehistöön matkasi Lasse Jämsen Pelicanseista. Jälkimmäisen pelurin kohdalla oli kyseessä oikeastaan vaihtokauppa, sillä Tapparassa alkukauden pelannut Toni Mäkiaho jäi loppukaudeksi lainaksi Lahteen.

Marusakilta Tappara odottaa piristystä ylivoimapeliinsä ja muutenkin kiekollista osaamista puolustuspäähän. Jämsenin kykyihin luotetaan puolestaan maalintekijänä, vaikka jyväskyläläislähtöisen laiturin ruuti onkin ollut tällä kaudella märkää. Toisaalta Jämsenillä ei ole ollut aikaisempien kausien veroista tarjoilua. Tapparassa tarjoilua puolestaan luulisi riittävän, sillä lähinnä juuri maalintekijätyypeistä on ollut pulaa.

”Ja homma toimii”

TV-mainoksista tuttu Rautakorven lausahdus on saanut välillä tragikoomisia piirteitä Tapparan otteita seuratessa. Homma on ollut usein kaukana toimivasta, mutta kevään lähestyessä on tamperelaisjoukkueen otteissa nähty uutta, tai pikemminkin vanhaa tuttua, ilmettä. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta Tappara on hävinnyt ainoastaan yhden.

Myös Kärpillä peli kulkee. Uusi vuosi alkoi oululaisittain synkästi kolmella tappiolla, mutta sen jälkeen joukkue on pelannut mallikkaasti. Kasassa on kahdeksan ottelua ilman tappiota. Positiivisimmin Kärppä-pelureista on viime aikoina kunnostautunut Petr Ton. Tshekkilaiturista, jonka joskus sanotaan olevan tehoton, on tullut jälleen Teho-Ton. Seitsemän maalia ja kaksi maalisyöttöä kertovat pelaajan vaarallisuudesta.

Joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella varsin tasaisia. Edellisen ottelun TV-kameroiden loisteessa Raksilassa vei nimiinsä Tappara lukemin 1-3. Kärpät puolestaan korjasi jatkoaikavoiton joukkueiden edellisessä Hakametsässä pelatussa ottelussa. Todennäköisesti lauantainakin on odotettavissa tasainen ottelu, jossa nähdään hyvätasoista jääkiekkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle