Jatkuuko Tapparan lento tauon jälkeen?

LIIGA / Ennakko
Kotijoukkue Tappara pääsi ennen maaottelutaukoa melkoiseen vireeseen, ja järjesti kannattajilleen upean näytöksen murskaamalla IFK:n kotonaan 7-2. Vierasjoukkue Kärpät taas pelasi hyvin menneen alkukauden jälkeen juuri ennen taukoa pari heikompaa ottelua. Tältä pohjalta pelimerkit kääntyisivätkin kotijoukkueen eduksi, mutta tauon jälkeiset ottelut ovat aina keskimääräistä arvaamattomampia.

Tappara sai vielä muita joukkueita pidemmän maaottelutauon, sillä sen viimeinen peli ennen taukoa oli torstaina - muiden viikonloppuna. Tappara on noussut suosta aikamoiseen nousukiitoon - viidestä edellisestä pelistä se on kerännyt yhdeksän pistettä. Voittoputki on nyt neljän pelin mittainen, ja noissa neljässä pelissä Tappara takoi huikeat 21 maalia. Ratkaisijoita löytyi kaikista ketjuista, ja viimeisimmässä ottelussa kultakypäräkin vaihtoi omistajaa - nyt sitä kantaa selkävaivoistaan toipunut Petri Varis. Avainkysymys kotijoukkueen kohdalla on, miten hyvä vire saadaan tauon jälkeen jatkumaan, ja onko maalijyvä rankan harjoittelujakson jälkeenkin vielä kohdallaan.

Toinen kysymys on edelleen se tuttu eli puolustuspeli. IFK:ta vastaan päästettiin vain lohdutusmaaleja pelin jo ratkettua, mutta muissa voitto-otteluissakin on vastustaja päässyt iskemään useasti. Kotijoukkueen edelliset ottelut huomioiden onkin nyt odotettavissa luultavasti hieman erilainen ottelu kuin näiden joukkueiden viimeksi kohdatessa. Tuolloinhan Kärpät vei pisteet Raksilassa lukemin 1-0.

Kärpät otti siis juuri ennen taukoa neniinsä ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksi kertaa peräkkäin. Tauolla on varmasti mietitty, miten orastava tappioputki saadaan katkaistua. Yksi lääke olisi löytää tehoja laajemmalta rintamalta, sillä pistepörssin kärki erottuu melko selvästi muusta joukkueesta. Viimeisen viiden ottelun pörssi on muuten joukkueen sisäisestä tilastosta tuttuja nimiä, mutta yksi on joukosta poissa - tulokassensaatio Janne Pesosen tehot hyytyivät ennen taukoa täysin.

Tekipä niitä maaleja sitten ykkösviisikko tai kuka tahansa, niin nimenomaan maalintekoon Kärpät tarvitsisi parannusta - joukkue on tehnyt koko kaudella ainoastaan kerran viisi maalia, ja sekin tapahtui heti avausottelussa. Sen jälkeen voittoja on otettu puolustuspelin turvin, ja monen ottelun lukemat ovatkin tutumpia jalkapallosta kuin jääkiekosta: Tapparan lisäksi Kärpät on voittanut kotonaan myös Ässät 1-0 ja pelannut Saipan kanssa tasan 1-1. Sanomattakin on selvää, että moisilla luvuilla joukkueen maalivahti on näytellyt pisteiden nappaamisessa isoa roolia.

Tappara terveenä ja iskussa

Tappara lähtee otteluun paitsi voittoputkessa, myös muutenkin erinomaisissa asemissa. Joukkueenjohtaja Seppo Lehvilän mukaan koko joukkue on terveenä ja iskussa. Ainoastaan Atte Pentikäinen vielä kuntoutuu, mutta hänkin harjoittelee jo ihan normaalisti joukkueen mukana, eli on lähellä pelikuntoa. Pentikäinen ei Kärppiä vastaan kuitenkaan vielä pelaa.

Kotijoukkueen leirissä on ollut jonkin verran trafiikkia viime aikoina. Tauon ajan harjoituksissa näytillä ollut Teemu Kuusisto palaa alkuperäisen sopimuksen mukaan Vaasaan. Kiekko-Vantaassa lainassa ollut Mikko Pukka taas on Tapparan riveissä ja on harjoitellut joukkueen mukana tauon ajan. Sitä, pelaako Pukka tiistaina - tai kuka ylipäätään pelaa - ei Lehvilä osaa varmasti sanoa:

- Vaikea mennä sanomaan. Meillähän on esimerkiksi yhdeksän pakkia tällä hetkellä (plus Pentikäinen), joten kaksi täydessä pelikunnossa olevaa kaveria joutuu olemaan sivussa. Samantyyppinen tilanne on hyökkäyksessä. Ihan veikkauksena voisin sanoa, että kun noin hyvää tulosta tuli ennen taukoa, niin aika lailla samalla kokoonpanolla varmaankin lähdetään liikkeelle kuin mihin silloin jäätiin.

Tapparan rivistä puuttuivat tauon aikana kaksi A-maajoukkueessa ollutta miestä (Lehto ja Saravo), ja lisäksi junnumaajoukkueissa edustaneet Mäntymaa, Kontiola ja Nurmi. Muiden kanssa on tauko käytetty hyödyksi, mutta jalkojen ei silti pitäisi aivan tukossa Kärppiä vastaan olla:

- Viime viikko reenattiin todella kovaa. Nyt on sitten lähdetty hakemaan pelikuntoa ja palauteltu siten, että viikonloppu oli vapaata ja maanantaina palattiin jäälle, Lehvilä toteaa.

Kärpillä riesana loukkaantumisia

Kärppiä ovat vaivanneet viime aikoina loukkaantumiset, ja niin ne tekevät edelleen. Kakkosvalmentaja Reijo Ruotsalaisen mukaan niiden takia kokoonpanosta ovat poissa Aarnio, Saarenheimo, Juntunen ja Lotvonen. Edellisessä Tappara-ottelussa loistanut Bäckström joutui jättämään Karjala-turnauksen väliin, ja häntä tuurasi siellä Tapparan Mika Lehto. Bäckström on kuitenkin todennäköisesti pelikunnossa:

- Hänen tilannettaan katsotaan vielä, mutta todennäköisesti hän pystyy pelaamaan, Ruotsalainen toteaa.

Millä konstein ja millä mielin Kärpät sitten lähtee parin heikomman ottelun jälkeen kääntämään keulaa jälleen ylöspäin?

- Ihan sillä omalla tekemisellä. Täytyy keskittyä maalintekotilanteisiin paremmin ja siihen, että saataisiin niitä luotua. Puolustus meillä on toiminut ihan hyvin, mutta hyökkäyspäässä ei olla vielä oltu sillä tasolla mitä pitäisi, Ruotsalainen toteaa.

Entä miten paljon vaikuttaa harjoitteluun, kun ykköspyssy on melkein koko tauon ajan maajoukkueen mukana?

- No, ei se sinänsä joukkueen harjoitteluun kovin paljon vaikuta, mutta täytyyhän siinä hieman valikoida niitä harjoitteita. Esimerkiksi ylivoiman harjoittelemisessahan se totta kai tuntuu - niitä harjoitteita täytyy sitten vain tehdä silloin kun mies on paikalla.

Odotettavissa odottamatonta

Kuten sanottu, tauon jälkeen on vaikea ennustaa, miltä peli näyttää. Usein joukkueet pyrkivät lähtemään tauon jälkeisiin otteluihin varovasti, mutta aina välillä melkoisia yllätyksiäkin nähdään.

Tappara on kahdessa edellisessä ottelussaan pelannut todella vahvan avauserän, joten vierailijoiden on syytä olla hereillä heti alussa. Eräs mielenkiintoinen havainto on, että ennen taukoa Kärppien vaikeudet olivat hyökkäyspäässä, Tapparan taas puolustuspäässä.

Jos Tapparan hyvä vire hyökkäyspäässä jatkuu, takooko se taas Raksilan vierailun tapaan päätään Bäckström-nimiseen seinään? Toisaalta onnistunut maajoukkuevierailu tuskin on ainakaan laskenut loistavan syksyn pelanneen Mika Lehdon itseluottamusta. Maali-iloittelun lisäksi toki myös edellisen kohtaamisen kaltainen jalkapallotrilleri on mahdollinen.

Ehkä varmin ennustus on se, että tauon jälkeinen viime kevään finaaliuusinta vetää väkeä halliin, ja toivon mukaan niin katsojat kuin pelaajatkin ovat saaneet pikku paussista uutta intoa. Maksaneita katsojia on myös hallin ulkopuolella, kun ottelu nähdään Oulun seudulla maksutelevisiosta. Kummassa päässä Suomea saadaan eniten vastinetta rahoille - se nähdään tiistai-iltana.

» Lähetä palautetta toimitukselle