Hakametsän lauantai-illasta tulossa kiihkeä kamppailu

LIIGA / Ennakko
Erkinjuntti on ollut Tapparan pirteimpiä tammikuun aikana.
Kuva © Jarno Hietanen
Rohkean valinnan tammikuun tasauspeleihin tehnyt Tappara osoitti perjantaina tienneensä mitä teki. Kypsällä esityksellä irronnut vierasvoitto Jokereista lupailee kiihkeää ja kovatasoista kamppailua Tammikuun tasauksen toiseen osaotteluun.

Toistuuko perjantai…

Perjantaina Hartwall Areenalla käytiin tasainen kamppailu kolmesta sarjapisteestä Jokerien ja Tapparan välillä, aivan kuten jo monta kertaa aiemminkin tällä kaudella. Huomionarvoista kolme pistettä mukaansa vieneen Tapparan kannalta oli erityisesti ensimmäiset ottelunsa tällä kaudella pelanneiden Jan-Mikael Järvisen ja Dale Clarken esitykset. Jarno Koskirannan kuumeilun myötä paikan kokoonpanosta lunastanut Järvinen juhlisti heti paluutaan komealla maalilla ja osoitti miehen syyskaudella pois kaukalosta pitäneen käsivamman olevan taakse jäänyttä elämää. Kolmannen kerran kirvespaidan ylleen pukenut Clarke sen sijaan vakuutti rauhallisuudellaan, vaikka miehellä riittääkin epäileville Tappara-faneille vielä paljon todistettavaa.

Jokerien puolella sen sijaan ei aiheita riemuun juuri ollut. Pitkästä aikaa lähes parhaalla kokoonpanollaan otteluun päässeellä kotijoukkueella oli vaikeuksia päästä todella vaarallisille maalintekopaikoille, mitä toki vaikeutti vierasjoukkueen tiivis puolustuspelaaminen. Toisin kuin tiistaina, Tappara ei kadottanut pelirytmiään johtoasemassa ja päästänyt kotijoukkuetta rinnalle. Leimaavaa narripaitojen pelissä oli johtavien pelaajien turhautuminen ja yksilöyrittäminen. Esimerkiksi Steve Moses ja Teemu Eronen esittivät näyttäviä, mutta tuloksettomia harhautuksia ja kiekon kuskaamisia lähes koko kentän läpi.

 …vai sisuuntuuko Jokerit?

Edellisinä kausina, ja etenkin aikoina ennen Jarmo Kekäläistä, helsinkiläisjoukkue aiheutti lähinnä huvitusta vierasjoukkueiden kannattajapiirissä kun kalliit hankinnat eivät realisoituneetkaan menestykseksi kaukalossa. Kuluva kausi on kuitenkin osoittanut Jokerien olevan ryhmä, jota vastaan ei pidä lähteä ylimielisellä asenteella. Sarjaa 78 pisteellä johtava joukkue on osoittanut rutiinitasonsa olevan rautaista luokkaa, eikä perjantain esityskään varsinaisesti huono ollut. Mikäli Tappara sortuu pieneenkin Hakametsän yläilmoissa leijumiseen perjantaisen voittonsa jäljiltä, sille on luvassa todella hankala ottelu, sillä ratkaisuvoimainen vierailija varmasti osaa hyödyntää iskun paikkansa.

Ylimielisyyteen sortumisen riskiä kuitenkin minimoi merkittävästi eräs tekijä, nimittäin Jukka Rautakorpi. Tamperelaisten päävalmentaja on monissa liemissä keitetty konkari, joka varmasti osaa valmistaa joukkueensa lauantaiseen kotiotteluun. Myös kolme perättäistä voitettua ottelua takaavat sen, että Tapparan pelaajistossa itseluottamus on korkealla ja tarvittava rohkeus otteluiden voittamiseen on olemassa. Tapparan heikkoutena voidaan pitää virhealtista puolustuskalustoa, jota Tomi Lämsän johtama ryhmä yritti jo ensimmäisessä tasauskohtaamisessa horjuttaa kovalla taklauspelillä. Odotettavissa ei ole ainakaan intensiteetin laskua perjantaista, ja tuleva ottelu näyttääkin miten kirvespaitojen alakerta selviytyy kovasta paineistuksesta.

Kokoonpanojen suhteen oletettavaa on, että joukkueet lähtevät samoilla tai lähes samoilla ryhmityksillä lauantain kamppailuun kuin perjantainakin. Jokereilta todennäköisesti poissa ovat vain Ilari Filppula, Teemu Henritius ja Joonas Rask. Tapparan ainoa kysymysmerkki lienee Jarno Koskirannan pelikunto.

Seuraa Heitä

Antti Erkinjuntti #74 | RoKi

Laitahyökkääjä

Päässyt jälleen parempaan vireeseen tammikuun aikana, käyttää tehokkaasti kaiken saamansa tilan hyödykseen. Pelaa arvaamattomasti.

Nichlas Hardt #43 | Linköping

Laitahyökkääjä

Loukkaantumisista kärsinyt, tamperelaisille tuttu tanskalaispelaaja väläytteli juonikkuuttaan joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa. Potentiaalia ratkaisijaksi.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Aleksander Barkov 3 2 5
2.Jeff Ulmer 2 2 4
3.Teemu Aalto 0 3 3
4.Antti Erkinjuntti 1 2 3
5.Tuukka Mäntylä 1 2 3
Jokerit M S P
1.Markus Nordlund 0 4 4
2.Jarkko Ruutu 1 2 3
3.Jeremy Dehner 1 2 3
4.Ossi Väänänen 1 2 3
5.Teemu Pulkkinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle