Erikoistilanteet ratkaisevat?

LIIGA / Ennakko
Hakametsässä kohtaavat toissakauden finalistit, jotka molemmat ovat viime vuosina tottuneet menestykseen. Molempien kausi on alkanut nihkeästi ja ennen kaikkea ailahtelevasti. Yhdeksi ratkaisuksi koituvat varmasti erikoistilanteet: Jokerit on vieraissa ollut liigan paras ylivoimajoukkue (huikeat 42%), mutta alivoima ei taas ole toiminut kovin hyvin. Isännillä tilanne taas on päinvastainen: alivoima on toiminut, mutta ylivoima on liigan tehottominta.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet liigan alun piste per peli -tahtiin, joka on sinänsä jonkinlainen tyydyttävän esityksen raja tässä vaiheessa kautta. Tyytymättömimpiä ollaan luultavasti kummassakin leirissä siihen, että otteet ovat ailahdelleet hurjasti.

Tappara pelasi pari ensimmäistä peliään mallikkaasti, mutta vajosi sitten uskomattoman alas. Viime aikoina pelissä on näkynyt selkeitä paranemisen merkkejä, joihin osansa on varmasti ollut puolustuspään melkoisella remontilla. Descoteaux sai lähteä ja tilalle on tullut kokeilijoita kolmin kappalein: Clarke, Kinos ja paluumuuttaja Petriläinen. Etenkin jälkimmäisen paluu herätti fanien kesken ristiriitaisia tunteita, mutta ensimmäiset otteet kirvespaidassa ovat olleet hyviä ja rauhallisia. Kukaties odotukset ja pelillinen panos olisivat nyt hieman paremmassa tasapainossa kuin aikoinaan miehen lähtiessä Tapparasta. Varmaa on ainakin se, että jos mokia alkaa tulla, niin pilkkaajia katsomosta löytyy...

Myös Kinos ja Clarke ovat tehneet ensiesiintymisensä Tapparassa, ja ainakin aluksi vaikuttaneet myönteisiltä tuttavuuksilta. Molemmat herrat ovat jo nyt kolme pinnaa plussan puolella tehotilastossa.

SM-liiga on myös alkanut tilastoida pelaajien peliaikoja, tosin ilmeisesti homma on vielä hieman lapsenkengissään. Mutta sikäli kuin niistä jotain käy päätteleminen, on etenkin Pelicans-ottelussa kaikki Tapparan kolme uutta pakkia nostettu luottopelaajiksi yli 17 minuutin peliajalla. Peliajoissa näkyy myös valmentaja Saarisen pyrkimys peluuttaa "kuumia" pelaajia - viime pelissä hyvin esiintyneen nelosketjun sentteri Pyymäki pelasi tuossa ottelussa enemmän kuin sellaiset nimet kuin Ojanen, Barkov, Varis jne. Vastaavasti saman miehen peliaika Bluesia vastaan jäi suhteellisen vähiin. Jokereiden puolella taas samoista tilastoista voidaan poimia se, että Jortikka on parissa edellisessä ottelussa peluuttanut joukkuetta aika tiiviisti. Metropolitin ykköskenttä saa vahvasti kuormitusta, ja nelosen peliaika jää vähiin. Pakeista eniten on pelannut Järventie, ja myös koko joukkueesta eniten pakkasella oleva Sami Helenius on saanut rutkasti vastuuta.

Rangaistusten rooli

Tappara on ottanut eniten rangaistuksia koko liigassa. Niitä on tippunut etenkin kotona - n. 24 minuuttia per ottelu. Jokereilla taas on jäähyjä tullut vieraissa (n. 20 min.) selvästi enemmän kuin kotona. Odotettavissa on siis, että jäähypenkki kuluu taas torstai-iltana.

Se, mitä sitten jäähyjen aikana tapahtuu, saattaa hyvinkin ratkaista ottelun. Tähän asti Tapparan ylivoima on ollut luokattoman huonoa; se on saanut koko kauden aikana aikaiseksi ainoastaan kolme ylivoimamaalia. Jokerit taas on tehnyt keskimäärin yhden per ottelu, ja vieraissa onnistunut lähes joka toisella yrittämällä. Vaikka Tapparan alivoima onkin etenkin hyvän maalivahtipelin ansiosta toiminut, on nyt syytä pysyä jäähyboksista kaukana. Varsinkin Metropolitin kenttä on mättänyt todella suuren osan tehoistaan ylivoimalla.

Tilastoista voisi poimia sellaisenkin seikan, että Tappara on kerännyt pisteensä tasaisesti sekä kotoa että vieraista, kun taas Jokerit on tähän mennessä onnistunut saalistamaan vierasotteluista vain yhden pisteen (ja silloinkin tuli Lukolta jatkoajalla takkiin).

Ratkaisijat?

Mistä löytyvät sitten ottelun ratkaisijat? Etukäteen tarkasteltuna yksi asia näyttäisi olevan selvää: Jokerit on toistaiseksi ollut huomattavasti enemmän ykköskenttänsä varassa kuin Tappara. Jantunen, Metropolit ja Valtonen ovat olleet kentällä kun siellä on tapahtunut: kolmikko on kerännyt selvästi eniten pisteitä, mutta myös melko tukun miinuksia. Eniten plussalla taas ovat hyvinä puolustavina hyökkääjinä tunnetut Petri Pakaslahti sekä ex-Tappara Timo Vertala.

Tapparassa taas on pistenikkareita löytynyt huomattavasti laajemmalla rintamalla. Kultaista kypärää kantaa äskettäin 400. tehopisteensä iskenyt, loistovedossa oleva Aleksander Barkov tehoilla 3+2=5, mutta sisäisen pistepörssin yhdeksän ensimmäistä miestä mahtuvat kahden pisteen sisään. Edellisessä ottelussa Pelicansia vastaan jokainen ketju kunnostautui maalinteossa, ja erityisenä plussana oli neloskenttä Kuki-Pyymäki-Venäläinen, joka iski kaksi maalia.

Yhtenä ratkaisun avaimena on varmastikin Mika Lehto, jolla on koko liigasta eniten IS-tähtiä, ja joka on pokannut joka toisesta pelistä "vakuuttavin pelaaja" -palkinnon. Se olisi voitu varmaan parissa muussakin pelissä hänelle antaa, mutta kun Tappara on toistaiseksi voittanut juuri joka toisen ottelunsa.

Kysymys vain kuuluu, miten kauan Tapparan maalivahdit kestävät sellaista pommitusat mitä on nyt nähty. Kaikissa edellisessä viidessä matsissa on torjuntoja tullut vähintään 30, ja Lahdessakin - vaikka joukkue voitti ottelun 1-6 - torjui Lehto 31 kertaa. Jokereiden Helanen on toistaiseksi pelannut vasta yhden ottelun - viimeisimmän kotitasurin Ässiä vastaan. Siinä hän esiintyi ainakin tilastojen valossa hyvin, ja onkin mielenkiintoista nähdä minkä valinnan Jortikka maalivahdiksi tekee. Ykkösveskarina alkukauden pelannut Häkkinen on päässyt huomattavasti pienemmällä työmäärällä kuin Lehto, eikä torjuntaprosenttikaan ole yhtä kova.

Avainkysymykset illan otteluun kuulunevat siis seuraavasti:

- Millaisia tehoja Jokereiden ykköskenttä mättää? Miten paljon pelättyä ylivoimaansa se pääsee jauhamaan?

- Löytyykö Jokereista vastuunkantajia myös muista ketjuista?

- Löytyykö Tapparasta ratkaisijoita ja jos, niin miltä suunnalta tällä kertaa? Aukeaisiko ylivoimapeliin vihdoinkin jonkinlainen juoni?

- Miltä Tapparan puolustus näyttää - vajoaako koko homma taas kaaoksen partaalle, kun uudet miehet saadaan "systeemiin" sisään?

Kun molempien peli on ailahdellut totaalisesti laidasta laitaan, niin mielenkiintoisin kysymys yleisön kannalta varmaankin kuuluu, onko joukkueilla nyt se hyvä vai se huono päivä. Periaatteessa mikä tahansa on mahdollista: huippujännittävä huippuottelu, tylsääkin tylsempi "kumpi on vähemmän huono" -vääntö tai murskavoitto johonkin suuntaan. Viime vuosina Tapparan ja Jokerien kohtaamisissa on ainakin tunnetta riittänyt, joten luulisi joukkueiden syttyvän taisteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle