Tampereen perinteinen kaudenavaustrilleri

LIIGA / Ennakko
SM-liigakausi alkaa Tampereella totuttuun tapaan paikallispelillä. Kyseinen kauden avaava paikallispeli on monesti ollut melko ennalta-arvaamaton jääkiekko-ottelu ja siihen on yleensä mahtunut monenlaisia käänteitä. Viimekaudella Tappara möhli pelin 4-1 -johtoasemasta. Jälleen kerran mitä tahansa voi tapahtua ja sekavalta peliltäkään tuskin täysin vältytään.

Kuntokäyrät

Kumpikin tamperelaisista on esittänyt vaihtelevia otteita harjoituspeleissään, mutta viimeisimmät viitteet niistä ovat Ilveksen kannalta positiivisempia, sillä se kaatoi viimeisimmässä harjoituspelissään Turun Palloseuran 2-1. Tapparalla on sen sijaan allaan totaalinen romahdus Lukkoa vastaan. Tappara ja Ilves kohtasivat myös kerran harjoitusottelussa ja sen Tappara puolestaan vei nimiinsä.

Käytännöllisesti katsottuna kumpikaan joukkueista ei ole tällä hetkellä toista enempää ennakkosuosikki otteluun. Ilveksen kakkosvalmentaja Juha Juujärvi on ottelun alla odottelevaisissa,positiivisissa tunnelmissa.

- Loukkaantumistilanne on varsin hyvä, meillä on vain Näppilä ja Snellman sivussa.

- Meillä on ollut harjoituspeleissä paljon hyviä elementtejä ja lähdetään hakemaan voittoa tähdäten siihen, että saisimme tehtyä näitä asioita sen täydet 60 minuuttia.

Juujärvi uskoo Tapparan olevan tällä kaudella edelliskautta vaarallisempi.

- Odotan aggressiivista, aktiivisesti pelaavaa Tapparaa. Heillä on varmasti paljon näyttämisen halua viimekauden jäljiltä.

Ratkaisun paikat

Samoin kuin Ilveksellä on Tapparalla ollut pelissään hyviä elkeitä harjoitusotteluissa, mutta vain paikoittain. Ottelu ratkennee siihen, kumpi pystyy ehjempään peliin ja oman pelintapansa toteuttamiseen nöyremmin. Toisaalta myös hermokontrolli voi ratkaista pelin.

- Tietysti pelikuri on yksi asia, turhia jäähyjä emme halua, viestittää Juujärvikin.

Tästä neuvosta voi toisaalta Tapparan harjoituspeleissä tämän tästä suihkuun ajettu Ville Nieminenkin ottaa vaarin. Liiga-avaukseen kannattaa ottaa aivotkin mukaan kaukaloon.

Kokoonpanot

Ilvekseltä ulkona ovat Jarkko Näppilä ja Ville Snellman. Tapparalta poissa ovat varmuudella Janne Ojanen, Sami Ryhänen ja Antti Kangasniemi.

» Lähetä palautetta toimitukselle