Romahtaako Tappara jälleen Juuse Saroksen jalkoihin?

LIIGA / Ennakko
Juuse Saroksen viime viikon ainoa päästetty maali oli Kristian Kuuselan käsialaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Torstaina Tappara valahti HPK:n käsittelyssä 4-0-kotijohdosta tappioon. Katastrofin toistuminen on Liigan kuumimman veskarin Juuse Saroksen käsissä. Kumpi on tiistai-illan "kusipäinen varpusparvi"?

Tappara johtaa ajassa 14.25 jo 4-0. Tapparan nuori nelosketjun laituri Toni Kallela on viimeistellyt jo kaksi osumaa.

HPK:n Frans Tuohimaa luistelee pää kallellaan vaihtoon. Tilalle tulee nuori 18-vuotias Juuse Saros, joka tiistaina nollasi Tapparan paikallisvastustajan Ilveksen Hämeenlinnassa.

Peli kääntyy toisessa erässä kuin salaman iskusta. HPK kirii vastustamattomasti ylimielisesti laahustaneen Tapparan rinnalle ja lopulta jatkoajalla ohi.

− Eilen (torstaina, toim. huom.) me johdettiin sitä peliä kello 18.45 neljä nolla. Jotenkin meille ei se tilanne käynyt. Erätauolla meillä nousi kusi päähän ja joukkue pamahti auki kuin varpusparvi, kommentoi Ville Nieminen 5-6-tappiota perjantain paikallispelin jälkeen.

Uusinta edessä - kosto vai toisto?

Hämeen herruustaiston toistuessa Hakametsässä jo tiistaina, henkisellä vireellä ja torstain käsittelyllä on ottelussa suuri merkitys.

Tappara muuttui torstaina hetkessä nöyrästä ja tehokkaasta nipusta "kusipäiseksi varpusparveksi".

Tappara kuitenkin osoitti perjantaina Ilvestä vastaan joukkueensa todellisen luonteen. Kirvesrinnat heittivät kovan ottelukuormituksen mäkeen ja runnoivat tiensä makeaan 1-2-voittoon Kristian Kuuselan vapauttavalla osumalla.

HPK tilkitsee keskialueen, Juuse Saros maalin suun

HPK:n viime viikko sai rutkasti lisää lihaa yksittäisen voittonousun tueksi.

Liigan kuumin veskari Juuse Saros nollasi Jokerit lauantaina ja lähetti päävalmentaja Pasi Arvoselle komean komplimentin Kerhon uudesta suunnasta.

- Juusea ei varmaan sanatkaan riitä kehumaan. Hienosti jätkä pelaa koko ajan ja täytyy auttaa vain häntä, että jatkaisi samalla tavalla, HPK-puolustaja Aleksi Laakso hehkutti lauantaina.

Maajoukkuetauon jälkeinen viikko tuotti kolmesta pelistä peräti kahdeksan pistettä, ja HPK onkin noussut jo pudotuspelijoukkueeksi.

Saroksen huikeiden otteiden lisäksi HPK on muuttanut puolustuspelaamistaan myös kollektiivina. Pelaajat tekevät lujasti töitä ja tilkitsevät keskialueen träpillään ihailtavasti.

Ex-HPK Andy Chiodo Tapparan luukkuvahtina

Joukkueet lähtevät otteluun harvinaisen terveinä. Vain HPK:n Jyri Niemi ja Tapparan Elmeri Kaksonen kuuluvat pitkäaikaispotilaisiin.

Tappara saa otteluun jälleen mukaansa kirvesrintojen tehokkaimman puolustajan Nick Bailenin, joka jätti perjantain Ilves-ottelun väliin loukkaantumisen vuoksi. Nuoren Atte Mäkisen paikattua Bailenia erinomaisesti, Jukka Rautakorvella on kova pohtiminen Tapparan pelaavassa pakkikuusikossa.

Kokoonpanosta loppuhetkillä pudonnut Chris Connolly oli terveenä jo perjantaina, joten Henrik Haapalan peluuttamisen syyt olivat puhtaasti urheilulliset.

Tapparan maalilla Sarosta haastaa jälleen Juha Metsola, mutta mikäli siirtoon liittyvä byrokratia on ehtinyt päätökseensä, Tapparan luukulla nähdään HPK:ta kausina 2006-07 ja 2007-08 edustanut Andy Chiodo.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Viimeistellyt maalin Tapparan kahdessa viime ottelussa. Todellinen maalintekijä, kasassa jo kahdeksan osumaa. Ainoa viime viikolla Saroksen taakse osunut. Miten käy tiistaina?

Toni Kallela #93 |

Laitahyökkääjä

Teki torstaina kaksi maalia HPK:n verkkoon. Seitsemään otteluun kasassa neljä maalia ja kuusi tehopistettä. Silti peliaikaa vain 7.05 minuuttia per ottelu.

Craig Schira #6 | Rögle

Puolustaja

Alkukaudella säväytti, mutta löysi viime viikolla tasonsa uudestaan joukkueen mukana. Iso osa HPK:n kehittynyttä hyökkäyspeliä ja tiivistynyttä keskialueen puolustuspeliä.

Juuse Saros #74 | Nashville

Maalivahti

Liigan kuumin maalivahti. Viime viikon kolmessa ottelussa kolme voittoa, kaksi nollapeliä ja yksi päästetty osuma.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Kristian Kuusela 3 2 5
2.Josh Green 3 2 5
3.Ville Nieminen 1 3 4
4.Etunimi Sukunimi 0 2 2
5.Pekka Jormakka 1 1 2
HPK M S P
1.Jesse Saarinen 0 5 5
2.Borna Rendulic 2 3 5
3.Craig Schira 2 2 4
4.Ville Viitaluoma 3 1 4
5.Joonas Vihko 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle